Onko se pikkulokki? Naurulokkien seassa yksi lintu kiinnittää huomion. Lintu on siro, pään väritys hieman erikoinen ja siivetkin vähän erilaiset kuin naurulokilla. Olisiko se?
Meteorologi Kerttu Kotakorpi on luontoihminen, joka bongaa vapaa-ajallaan lintuja. Pikkulokkia hän ei olisikaan vielä tänä vuonna tavannut.
Helsingin Vanhankaupunginkosken kalastelija ei kuitenkaan tällä kertaa ollut pikkulokki. Kotakorpi pitää repussaan järjestelmäkameraa, joka auttaa lintuharrastuksessa. Tarkistus kotona varmensi tunnistuksen.
Lintujen seuraamisesta on viime vuosina tullut liki elämäntapa, mutta luonto on ollut aina lähellä Kotakorven sydäntä. Lapsuudenkodissa Vaasassa käytiin metsissä ja tehtiin ylipäätään paljon retkiä yhdessä, vanhemmat ja kolme lasta. Kerttu oli teini-ikäinen, kun perhe muutti Lahteen.
— Näin täällä etelässä ensi kertaa lehtometsän. Se oli kuin joku keijumetsä. Sellaisten kokemusten ansiosta aloin ymmärtää, kuinka monenlaista ja monimuotoista Suomenkin luonto voi olla.
Sata lajia vuodessa
Kotakorpi jakaa Instagramissa paljon luontokuvia, ihailee ympäristöään ja puhuu vanhojen metsien puolesta. Vapaa-ajallaan hän tekee usein retkiä lähiseudulla ja vähän kauempanakin.
Alkukesän hieno elämys oli ensivisiitti Porkkalanniemeen.
— Siellä näin vuoden ensimmäiset allit, haahkat ja merimetsot.
Lintuharrastusta kirittää sadan lajihavainnon vuositavoite.
Ensimmäisinä vuosina tavoite ei täyttynyt, mutta nyttemmin satanen on ylittynyt joka vuosi. Kotakorpi sanoo, ettei ole kovin kilpailuhenkinen, mutta tykkää asettaa itselleen tavoitteita.
— Se on hyvä keino päästä eteenpäin.
Ruutukasvoksi
Helmikuussa 2008 Kotakorpi haki avointa työpaikkaa Nelosen uutisten meteorologina. Hakuun kuului haastattelujen lisäksi koekuvaukset koeyleisöineen. Kotakorpi ei ollut tuolloin ihan varma haluaisiko televisioon, mutta pääsi kuitenkin haussa jatkoon.
— Olin vappuaattona kavereiden kanssa solukämpässäni Itä-Helsingissä, kun Nelosen sään tuottaja Mikko Routala soitti ja kertoi, että sain paikan. Siitä lähti bileet.
Kotakorpi esiintyi ensi kertaa Nelosen uutislähetyksessä vuonna 2008, toisen vuoden opiskelijana.
— Jännitti niin paljon, että sen jälkeen ei ole jännitys tuntunut miltään.
Meteorologia oli valikoitunut opiskelualaksi yliopistossa, koska luonnontieteet kiinnostivat ja alalta työllistyi hyvin.
— Opiskelin lukiossa pitkän matematiikan mutta vain pakolliset fysiikat. Siinä oli alkuun vähän kirittävää, kun opinnoista iso osa on fysiikkaa.
10 vuotta talossa
Nykyiseen pestiinsä Yleisradion leivissä Kotakorpi hyppäsi vuonna 2012. Uusi työ antoi pontta hoitaa opinnot loppuun Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Gradun otsikkona oli Sään vaikutus pelastuslaitoksia kuormittavissa tilanteissa.
— Gradun arvioija professori Heikki Järvinen sanoi, ettei voi antaa kovin korkeata arvosanaa, koska aihe on niin epätieteellinen. Se ei haitannut, Kotakorpi muistelee.
Palopäällystöliitto halusi gradun teemoista esityssarjan, jonka tekeminen on mieluisaa. Säästä on tullut puhuttua — ja sillä tiellä ollaan. Yleisradio on ollut Kotakorven työpaikka jo hyvän aikaa.
— Ihan pian 10 vuotta! Ei se toisaalta tällä alalla ole oikein vielä mitään.
Kommentteja satelee
Yleisradion palveluksessa tehdään töitä vuoroissa, mikä sopii vaihtelusta pitävälle Kotakorvelle. Aamuvuoroja on säännöllisesti.
— Ei aikaisiin aamuihin silti totu. Tosin jos tekisi pelkkää aamuvuoroa, niin ehkä sitten paremmin. Joskus mietin, huomaavatko katsojat, jos olen nukkunut huonosti.
Kotakorpi kertoo kernaasti työstään, mutta aamuherätyksen tai työvuoron tarkkoja aikoja hän ei kerro.
— Ihmiset tietävät, missä olen töissä. Kerran tuntematon tyyppi oli vastassa Yleisradion edessä, kun menin töihin. Sen jälkeen olen ollut varovainen.
Palautteeseenkin tottuu, vaan ei kaikenlaiseen. Kun Kotakorpi 21-vuotiaana aloitti Nelosen meteorologina, Uusi Suomi otsikoi verkkouutisensa ”Huh, mikä säätyttö. Katso kuvat”.
— Onneksi tuohon aikaan ei ollut somekommentteja. Nopeasti oppi olemaan googlaamatta nimeään. Ulkonäköä kommentoidaan yhä paljon, ja se on ahdistavaa.
Omat rajat
Ylen meteorologilla on miljoonayleisö ja palautetta tulee paljon. Instagramissa Kotakorvella on liki kymmenentuhatta seuraajaa. Tiliä Kotakorpi pitää yllä vapaa-ajallaan ja vapaaehtoisesti. Rajoittaako julkisuus hänen elämäänsä?
— Haluan ajatella, että ei rajoita. Juuri sen vuoksi mietin yksityisyyttäni, kun omasta tahdostani esiinnyn somessa. Haluan pitää yksityisyyteni rajat, jotta julkisuus ei rajoita.
Kotakorpi ei puhu julkisesti perheestään tai läheisistään. Somekuviensa yhteydessäkään hän ei halua kertoa tarkkaan, missä on. Seuraajat tykkäävät usein arvailla, mistä kuvat on napattu. Julkisesti esiintyy meteorologi Kotakorpi.
— Viime jouluna katselin somessa muiden joulupöytäkuvia. Ajattelin, että minä puhun mieluummin säästä.
Tiedettä arkeen
Ilmakehätieteiden opinnoissa sääkartoilla ja ennusteilla on vain sivurooli. Tutkijaksi Kotakorpi ei koskaan oikein tahtonut. Ilmatieteessä kiinnosti juuri sää, havaintokurssit ja ilmastonmuutos.
Sää on aina kiehtonut Kotakorpea, eikä hän ole ainoa. Ukkoset ja myräkät tekevät vaikutuksen enemmistöön. Sää koskettaa jokaista — ja jokaisella on siitä mielipide. Sään ennakoiminen puolestaan ei ole ihan helppoa, vaan soveltavaa tiedettä. Televisiolähetysten sääennusteet ovat kulloisenkin meteorologin käsityötä.
— Apuna käytetään tietysti Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin briiffiä, mutta sitten tuijotetaan säämalleja ja lopullinen analyysi tehdään itse.
Kotakorpi kollegoineen laatii ennusteita ja esiintyy, mutta työ on myös tiedeviestintää. Arkinen, mutta vaikeasti ennustettava kaoottinen järjestelmä, epävarmuuksia, todennäköisyyksiä ja teknisiä termejä sulkukorkeapaineineen ja polaaripyörteineen. Voiko meteorologi sivistää katsojia, opettaa tiedelukutaitoa?
— Ilman muuta se on iso osa työtä. Jotkut kollegat selittävät tieteellisiä käsitteitä paljonkin, enemmän kuin minulla on tapana.
Ei hyvältä näytä
Tämän vuoden alussa ilmestyi Kotakorven ilmastonmuutoksen seurauksia luonnossa käsittelevä tietokirja. Ei ehkä yllätä, että luontoharrastajan ilmastokirjasta tulikin luontokirja. Se tarkastelee Suomen muuttuvia ekosysteemejä ja vuodenaikoja kasvien, eläinten ja luonnonympäristöjen kannalta.
Kotakorpi teki kirjaansa varten laajan taustatyön. Hän olettaa, että Suomen ilmasto lämpenee tuntuvasti vielä tämän vuosisadan aikana. Ennusteiden pohjaksi Kotakorpi valitsi hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n päästöskenaarion RCP8,5. Lyhenne merkitsee maailmaa, jossa päästöjä ei onnistuta nopeasti hillitsemään ja lämpeneminen on voimakasta.
— Pohjoisen ilmasto näyttää lämpenevän nopeammin kuin planeetan keskiarvo ja ehkä herkemmin kuin mallit olettavat.
Valintaa ohjasi myös näkemys nykytilanteesta. Kotakorpi uskoo, että poliittiset päätökset johtavat tällä hetkellä kohti rajua lämpenemistä. Puheita piisaa, mutta ei näyttöjä.
— Eihän tämä hyvältä näytä, mutta parempaan pitää jaksaa uskoa. Voimakkaat uhkakuvat eivät saa ihmisiä ajattelemaan ja toimimaan, Kotakorpi arvioi.
Vakavia valintoja
Kotakorven tyyli kirjoittaa on toteavan asiallinen, vaikka häntä kirpaiseekin ajatella luonnon muutosta — esimerkiksi sitä minkälaisessa paineessa linnut muuttuvan ympäristön edessä ovat.
Kotakorpi ei kuvaa kirjassaan romahdusta eikä katastrofia. Silti kielikuvat kovenevat, kun hän miettii, mitä maailmalla tapahtuu. Globaali näkökulma pakottaa ajattelemaan arjen valintoja uudestaan. Trooppisen luontokadon kohdalla Kotakorpi puhuu ihmiskunnan tekemästä massamurhasta.
— Se on niin, miten ajattelen asioista. En halunnut sokerikuorruttaa mitään. Pelkästään Suomen näkökulmasta tilanne ei ole aivan niin vakava.
Kirjoittaminen vei
Viime syksynä Kotakorpi alkoi laatia myös kolumneja ilmastonmuutoksesta Ylen verkkosivuille. Hän on melko nopeasti saanut uuden roolin julkisena ilmastokeskustelijana.
Meteorologista tuli tietokirjailija yksinkertaisesta syystä.
— Koska kustantamo pyysi!
Pyyntö osui hyvään kohtaan.
— Kirjan kirjoittaminen ilmastosta on ollut yksi haaveistani. Ideakin oli valmiina.
Kotakorpi tarttui toimeen, ja kevään 2020 koronasulku vauhditti kirjoittamista. Uudenlainen työ sujui yllättävänkin ripeästi, vaikka Kotakorpi ei ole harjoitellut aiemmin pöytälaatikkoon.
— En ole oikeastaan kirjoittanut gradun lisäksi pitkiä tekstejä. Lähdin kirjoittamaan tutkimuksista ja ajattelin että laitan kaikki mieleen tulleet hupsuudet sinne väliin. Osa niistä jutuista sitten karsittiin, mutta jäi sinne personaakin.
Kirjan ansiota on tavallaan tämäkin lehtijuttu. Aiemmin Kotakorpi ei antanut henkilöhaastatteluja, vaikka niihin aika ajoin kyseltiin. Kirjan vuoksi hän muutti mielensä: ilmastonmuutoksesta tuli painava syy avata elämäänsä vähän lisää.
— Ehkä oli ihan hyvä, etten aiemmin antanut haastatteluja. Nyt jutut eivät ole kuluneita.
Varmasti osaan!
Julkisuuden henkilönä Kotakorpi on tottunut kaikenlaiseen palautteeseen. Kirjan osalta kuitenkin jännitti, miten ihmiset ottavat sen vastaan. Sanoisiko joku, ettei tuollaista pitäisi tehdä? Pelko oli aiheetonta.
— Palaute on ollut myönteistä. Ehkä eniten kosketti, kun eräs kommentoija sanoi, että kirja sopisi vaikka kouluun. Juuri niin haluaisin itsekin ajatella, Kotakorpi sanoo.
— Eikä isompia asiavirheitäkään ole löytynyt.
Kotakorven asiantuntemusta on kaivattu muutenkin kuin lehtihaastatteluihin. Keväällä hän oli puhumassa ilmastosta ja rakentamisesta arkkitehtipäivillä.
— Nyt ei ole edessä uusia projekteja, mutta toisaalta on hienoa odottaa, mitä kaikkea voi tulla eteen. Sillä tavoin on tähänkin tässä päädytty.
Esikoistietokirjan julkaisun jälkeen Kotakorvelle valkeni ainakin, että kirjoittaminen oli juuri sitä, mitä hän oli kaivannut: oman alan laajentamista. Samalla vahvistui käsitys omasta ammattitaidosta.
— Joku tuntematon kommentoi ensimmäisiin ilmastokolumneihini Ylen sivuilla, että ”Ei toi Kotakorpi osaa.” Katsoin kommenttia ja ajattelin, että ihan varmaan osaan!
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2021.