Ilmastoraportti ansaitsee huolellisen tulkinnan

Media on ajautunut lähes kilpajuoksuun siitä, kuka tulkitsee ilmastoraporttia synkimmällä tavalla. Ankeat ja synkkämieliset tulkinnat eivät kuitenkaan anna oikeutta raportille, joka oikein luettuna ja ymmärrettynä sisältää runsaasti myös toivoa herättäviä näköaloja, kirjoittaa ympäristömuutoksen professori Atte Korhola

Kansainvälinen ilmastopaneeli julkaisi hiljattain uuden raporttinsa ensimmäisen, tieteellisen osan. Raportti oli iso työvoitto sen kirjoittamiseen osallistuneelle 234 tutkijalle, jotka koronaepidemian keskellä pystyivät tuottamaan yli 14,000 vertaisarvioidun tieteellisen julkaisun ja yli 70,000 saadun kommentin pohjalta suunnattoman määrän faktoja, erilaisia arvioita ja yhteenvetoja koskevan mahtavan tietojärkäleen.

Raportin Suomen kansallisessa julkistustilaisuudessa Ilmatieteen laitoksen ja Helsingin yliopiston tutkijat esittelivät sen keskeisiä tuloksia. Tilaisuus oli asiapitoisuudessaan ja tieteellisessä tarkkuudessaan onnistunut. Kunnianhimoinen ja yksityiskohdiltaan tarkka raportti vaatii asianmukaisen ja kunnioittavan kohtelun.

Tämän jälkeen tulkinnat ovat kuitenkin lähteneet laukalle. Media on kilvan maalannut ilmoille tulevaisuuteen liittyviä ”synkkiä”, ”hälyttäviä”, ”hirvittäviä” ja ”kauhistuttavia” skenaarioita. YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin mukaan raportti on "punainen koodi" ihmiskunnalle ja "hälytyskellot ovat korviahuumaavat". Metsien tuhoaminen ja kasvihuonepäästöt aiheuttavat hänen mielestään välittömän vaaran miljardeille ihmisille!

Enää puuttuvat sammakot, paarmat, heinäsirkat ja esikoisten kuolema, kuin muinoin Egyptissä konsanaan.

Mutta oikeuttaako raportti oikeasti tällaisten dystooppisten kauhukuvien maalailun? Mikä on median ja kaikkien meidän vastuu oikeanlaisen informaation levittämisessä?

Pa­luu tu­le­vai­suu­teen

Uudessa WG1 raportissa IPCC esittää viisi mahdollista skenaariota havainnollistamaan tulevaa kehitystä. Skenaariot eivät ole ennusteita siitä, kuinka tulee tapahtumaan; ne ovat pikemminkin eräänlaisia hahmotelmia, narratiiveja, jotka kuvailevat mahdollisia reittejä ennustettuihin sosioekonomisiin globaaleihin muutoksiin vuoteen 2100 saakka.

IPCC-yhteydessä skenaarioista puhutaan kollektiivisesti ”jaettuina sosioekonomisina kehityspolkuina” (shared socioeconomic pathways, SSP). Integroivan arviointimallinnuksen (integrated assessment model, IAM) avulla niistä johdetaan kasvihuonekaasupäästöjen skenaarioita eri ilmastopolitiikoilla, kunnianhimoisimmasta löyhimpään. Proseduuri mahdollistaa, ainakin teoriassa, politiikkatoimien vaikutusten evaluoinnin etukäteen, esimerkiksi simuloimalla erilaisten investointien ja teknologiasovellusten tehokkuutta kasvihuonekaasupäästöjen leikkauksessa.

Lopulta integroivan mallinnuksen tulokset muutetaan ilmakehäpitoisuuksiksi ja ilmakehän lämpötiloiksi ilmakehää, valtameriä sekä maaperää simuloivien ilmastomallien avulla.

Aikaisemmasta poiketen IPCC ei päädy tuoreessa ilmastoraportissa pitämään mitään viidestä skenaariosta toisia varteenotettavampana ”referenssiskenaariona”, vaan jättää niiden todennäköisyyden arvioinnin lukijalle. Yhdestä skenaariosta raportti esittää kuitenkin selkeän arvion: kaikkein dramaattisimmalla skenaariolla, SSP8.5, jonka puitteissa ilmasto lämpenee hurjimmalla tavalla, on IPCC:n mukaan ”alhainen todennäköisyys” (low likelihood).

Syy ääriskenaarion heikolle uskottavuudelle on ilmeinen: SSP8.5 kehityspolussa talouskasvu ja hyvinvointi saadaan aikaan vielä tämän vuosisadan lopussa fossiilienergialla, ilmastotoimia ei tehdä nimeksikään, maapallon energiantarve kolminkertaistuu ja kivihiilellä tuotetaan valtaosa energiasta. Uskokoon ken tahtoo! Kansainvälisten energiajärjestöjen ennusteissa tulevaisuus on hyvin erilainen.

Kyseessä on iso muutos verrattuna 2013 ilmestyneeseen edelliseen arviointiraporttiin, jossa äärevintä RCP8.5 skenaariota pidettiin vielä kaikkein ilmeisimpänä päästöjen kehityskulkuna. Lukuisat tutkimukset (ks. IPCC baseline scenarios have over-projected CO2 emissions and economic growth) ovat kuitenkin myöhemmin osoittaneet, että pahimman mahdollisen uhkakuvan skenaario, jossa maapallo lämpiää noin 5 astetta tämän vuosisadan loppuun mennessä, on sangen epätodennäköinen ilmastonmuutoksen lopputulema. Tutkijayhteisön tulisi lopettaa sen yhteydessä puheet ”business as usual” –päästöpolusta (ks. Emissions – the ‘business as usual’ story is misleading). 

Nyt seuraa tärkeä huomio. Huolimatta siitä, että IPCC pitää tuoreessa raportissaan äärevintä SSP8.5 –skenaariota epäuskottavana, julkisuudessa esitetyt kauhuskenaariot ilmaston holtittomasta lämpenemisestä ja sen hirvittävistä seuraamuksista perustuvat valtaosin juuri kyseiseen skenaarioon. Muut todennäköisemmät kehityspolut ovat jääneet selvästi vähemmälle huomiolle.

Vanha totuus, että huono uutinen myy paremmin kuin hyvä, näyttää pätevän myös ilmastojournalismissa.

Ääri-il­miöi­den äärellä

Vuosina 1971-2006 lämpöä keräytyi ilmastojärjestelmään 0,50 W/m2 entisen lisäksi. On selvää, että sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, kun systeemiin syötetään lisää energiaa ilmastonmuutoksen tuloksena. Julkisuudessa käydyn kommentoinnin perusteella saa kuitenkin vaikutelman, että ilmastonmuutos on jo nyt maailmanlaajuisesti lisännyt kaikenlaisia sään ääri-ilmiöitä hirmumyrskyistä tulviin ja maastopaloihin. Siksi on hyvä käydä ilmiö ilmiöltä läpi mitä ilmastoraportti sanoo niiden esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa tapahtuneista muutoksista sekä niiden taustalla olevista syistä.

Kyse on kaksivaiheisesta tarkastelutavasta. Aluksi on tutkittava alueen tavanomaista säätä ja ilmastoa. Jokaisen sääilmiön kohdalla arvioidaan tilastomatemaattisia keinoja käyttäen, onko sen esiintymistiheydessä tai voimakkuudessa tapahtunut tilastollisesti merkitseviä muutoksia. Tähän tarvitaan riittävän pitkiä mittaus- ja havaintosarjoja, jotta ilmiöitä ja prosesseja voidaan tarkastella sääolosuhteiden vaihtelun asemesta ilmastollisissa aikaskaaloissa, yleensä 30 vuoden normaalijaksojen puitteissa.

Tätä selvitystä IPCC kutsuu jäljittämiseksi (detection). Muutos tunnistetussa sääilmiössä on jäljitetty, mikäli ilmiön todennäköisyys tapahtua sattumanvaraisesti tai ilmastojärjestelmän sisäisen vaihtelun tuloksena on erittäin pieni, esimerkiksi alle 10 prosenttia.

Mikäli muuttujassa voidaan jäljittää selkeä ilmastollisissa aikaskaaloissa tapahtuva trendi tai jaksollisuuden muutos, herää kysymys, mikä on muutoksen taustalla. Attribuutioilla (attribution) pyritään selventämään mikä aiheutti ilmiön tietyn käyttäytymisen ja mikä siitä on vastuussa.

Pyrkimyksenä on ilmastomallien ja niihin liittyvien erilaisten simulaatioiden ja kontrolliajojen avulla kvantifioida, missä määrin ihmisen aiheuttama ilmastomuutos on lisännyt äärimmäisten säätapahtumien todennäköisyyttä ja voimakkuutta. Tutkimusala on edelleen suhteellisen uusi ja kaukana täydellisestä (ks. Attribution of extreme weather and climate events overestimated by unreliable climate simulations).

Yksittäisen sääilmiön kohdalla syiden kohdistaminen on varsin haasteellista. Kuitenkin esimerkiksi kesällä 2003 ja heinäkuussa 2019 koettu eurooppalainen lämpöaalto tapahtui jopa 100 kertaa todennäköisemmin ilmastonmuutoksen kuin muiden syiden vuoksi. Myös kesän 2020 laajat maastopalot Siperiassa on voitu viedä selkeästi ilmastonmuutoksen piikkiin. Joissain tapauksissa analyysi puolestaan osoittaa, että ilmastomuutoksen merkitys oli hyvin pieni – esimerkiksi viimeaikaiset kuivuudet Brasiliassa ovat pääosin aiheutuneet muista tekijöistä.

Trendinomaisten ilmiöiden kohdalla attribuointi ulkoisiin tekijöihin on jossain määrin helpompaa. Esimerkiksi 1850-luvulta lähtien tapahtunut maailmanlaajuinen lämpötilanousu on nyt suurella varmuudella viety kokonaisuudessaan ihmistoiminnan aiheuttamaksi.

Mitä ilmastoraportti kertoo erilaisista säiden ääri-ilmiöistä ja niiden taustatekijöistä?

Raportin mukaan helleaaltojen ja rankkasateiden esiintymistiheys, voimakkuus ja kesto ovat suurella varmuudella lisääntyneet maailmanlaajuisesti. Maastopaloja aiheuttavat ”tulisäät” ovat lisääntyneet Etelä-Euroopassa, Euraasian pohjoisosissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Voimakkaat tuulet ovat yleistyneet 60 leveysasteen pohjoispuolelle jäävillä alueilla. Nämä kaikki on suurella todennäköisyydellä yhdistettävissä ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen.

Sen sijaan tulvien, trooppisten syklonien, tornadojen, talviaikaisten myrskyjen, ukonilmojen, raekuurojen tai poikkeuksellisen rajujen tuulien esiintymistiheyksissä tai voimakkuudessa ei ole mahdollista havaita maailmanlaajuisesti selkeitä ja tilastollisesti merkitseviä pitkän aikavälin muutoksia – eikä siten myöskään ilmastonmuutoksen vaikutusta. Arviointiraportin perusteella on siis virheellistä esittää, että kyseiset sääilmiöt olisivat tulleet yleisemmiksi maailmalla tai että ne olisivat voimistuneet aiempaan nähden ilmaston lämpenemisen seurauksena. Alueellisia trendejä voidaan kylläkin joidenkin ilmiöiden kohdalla havaita.

Vaikka siis rankkasateet ovat yleistyneet, yhtäläisyysmerkkiä niiden ja tulvien välille ei voida laittaa. Tulvien taustalla on sateisuuden lisäksi monia muita syitä lähtien maaston muodoista ja maaperän ominaisuuksista alueen rakentamiseen ja maankäyttöön. Oma merkityksensä on myös tulvariskien hallinnan toimenpiteillä, mitä Saksan alkukesän esimerkki kaikessa puutteellisuudessaan ja karmeudessaan havainnollisti.

Kuivuuden kohdalla raportti erottaa kolme erityyppistä kuivuuden lajia: meteorologisen, hydrologisen sekä ekologiseen/maatalouteen liittyvän kuivuuden. Meteorologinen kuivuus tapahtuu, kun ei sada - tai sataa hyvin vähän - tietyn ajanjakson aikana. Hydrologisella kuivuudella tarkoitetaan tilannetta, kun käytettävissä olevat vesivarannot ovat alle keskimääräisen. Maatalouden kuivuus puolestaan vaikuttaa viljelykasvien tuotantoon alueella.

Raportin mukaan meteorologisessa ja hydrologisessa kuivuudessa ei voida havaita – joitain poikkeuksia lukuun ottamatta – lisääntyvää yleismaailmallista trendiä tai selkeitä yhteyksiä ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen. Maatalouden kuivuuden kohdalla on keskinkertainen luottamus siihen, että ilmastonmuutos on niiden lisääntymisen taustalla.

Il­mas­to­mal­leis­ta

IPCC käyttää eri puolilla maailmaa kehitettyjä ilmastomalleja, joita analysoidaan, testataan ja parannetaan Coupled Model Intercomparison Project (“CMIP”) –yhteistyöalustan puitteissa. Uusimassa ilmastoraportissa käytetyt CMIP6 mallit ovat monessa mielessä edeltäjiänsä parempia pystyen esimerkiksi simuloimaan valtamerien vaikutusta, sademääriä ja ilmaston palautemekanismeja aiempaa luotettavammin. Mallit näyttäisivät olevan kuitenkin liian herkkiä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vaihteluille, kun niitä on testattu paleoklimatologisia aikasarjoja vasten (ks. Assessment of Equilibrium Climate Sensitivity of the Community Earth System Model Version 2 Through Simulation of the Last Glacial Maximum). Science-lehden artikkelin mukaan ne antavat tästä johtuen maailmanlaajuiselle lämpenemiselle selvästi liian suuria arvoja (ks. U.N. climate panel confronts implausibly hot forecasts of future warming).

Liian kuumia CMIP6-malleja jouduttiin tuoreessa ilmastoraportissa muokkaamaan siten, että ilmastojärjestelmän reaktioita kasvihuonekaasupakotteisiin ”rajoitettiin” reaali-ilmaston, eli viimeisinä vuosikymmeninä todellisuudessa tapahtuneen lämpenemiskehityksen antamilla reunaehdoilla. Tämän tuloksena simulaatiot asettuivat paremmin uomiinsa. Mallien kehittäjät neuvovat kuitenkin varovaisuuteen erityisesti korkeiden lämpötilaennusteiden tulkitsemisessa.  

Mallien tulkinnassa voidaan yleisesti tehdä ainakin pari vakavaa virhettä. Ensiksikin saatetaan olettaa, että mallit ovat täysin samanlaisia kuin ne järjestelmät, joita ne kuvaavat. Kukin malli on kuitenkin vain havainnollistava ja yksinkertaistettu esitys, joka auttaa kuvaamansa monimutkaisen järjestelmän selittämisessä ja tulkinnassa. Esimerkiksi integroivat arviointimallit pyrkivät yksinkertaistamaan todellisuuden autonomiseksi teknis-taloudelliseksi järjestelmäksi jättäen monimutkaiset sosiaaliset ja poliittiset realiteetit, ja jopa ilmastonmuutoksen itsensä vaikutukset, toissijaisiksi. Niiden implisiittinen oletus on, että markkinavetoiset lähestymistavat toimivat tilanteessa kuin tilanteessa.

Toinen mahdollinen virhe on oletus, että kaikkien mallin piirteiden on sisällyttävä myös järjestelmään, jota se kuvaa. Mallit ovat kuitenkin kuin vertauksia: malli ja järjestelmä muistuttavat toisiaan joissakin suhteissa, toisissa taas eivät. Se, että jollakin alueella malli vastaa todellisuutta hyvin, ei merkitse sitä, että sama vastaavuus pätisi kaikilla alueilla, joita malli pyrkii kuvaaman.

Mallit on otettava vakavasti, mutta ei välttämättä kirjaimellisesti.

Il­mas­to­ra­port­ti ei ole pelk­kää syn­kis­te­lyä

Tuore ilmastoraportti ei sisällä varsinaisesti mitään erityisiä yllätyksiä. Se vahvistaa aikaisempia johtopäätöksiä ihmisen merkittävästä osuudesta ilmastonmuutoksessa ja painottaa ilmastotoimien kiireellisyyttä. Raportti on tärkeä herättelijä, joka kiistattomasti osoittaa mihin maailma on menossa, mikäli ilmastonmuutosta ei saada taltutettua.

Toisin kun julkinen keskustelu antaa ymmärtää, tuore ilmastoraportti sisältää myös runsaasti myönteisiä ja toivoa lisääviä elementtejä. Kuten tämä lyhyt yhteenveto osoittaa, kaikki ei ole menossa kohti helvettiä eikä maailmanloppua ole vielä julistettu.

Ilmaston lämpeneminen ei etene välttämättä nopeinta ennustettua vauhtia eikä pahimpien uhkakuvien mukaisesti. Sään ääri-ilmiöt eivät kaikki ole suinkaan vielä yleistyneet ja niiden taustalla voi olla muitakin tekijöitä kuin ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos. Ikiroudan sulaminen ei suurella todennäköisyydellä aiheuta merkittäviä muutoksia ilmastojärjestelmään eikä synnytä pelättyä ”metaanipommia” – ainakaan tämän vuosisadan kuluessa. Myöskään Pohjois-Atlantin merivirtaus ei ole romahtamassa ainakaan lähivuosikymmeninä. Ja mikä lohduttavinta: raportin mukaan ilmastonmuutos on yhä pysäytettävissä ja globaali lämpeneminen rajoitettavissa niin, että vakavimmilta seuraamuksilta vältytään.

Raportin tärkein anti on sen kehotus nopeisiin ja ennen muuta tehokkaisiin toimiin ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Aikaa ei ole tuhlattavissa. Ilmasto-ongelma voidaan selättää, kun monta hyvää asiaa tehdään samanaikaisesti. Näitä tapoja olen esitellyt aikaisemmissa julkisilla foorumeilla julkaistuissa artikkeleissani, ks. Helsingin Sanomat: "Ilmastonmuutos on ­yhä torjuttavissa" ja "Pandemia avaa näköaloja ilmastokriisin torjuntaan".

(lisätty 18.8.2021): Kirjoituksen pohjana on käytetty Coloradon yliopiston ilmastotutkijan, professori Roger J. Pielke Jr:n erinomaista analyysiä ilmastoraportista: How to Understand the New IPCC Report: Part 1, Scenarios

Atte Korhola

Ympäristömuutoksen professori

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta

Helsingin yliopisto

Twitter: @AtteKorhola