Retkeilin Nuuksion järviylängöllä 1980-luvun puolivälissä ja huomasin karun metsäjärven rannassa paljon kuolleita kaloja. En tiennyt mistä voisi olla kyse, mutta aloin selvittää asiaa. Syy oli vakava ympäristöongelma, järvien happamoituminen, joka oli samoihin aikoihin aiheuttanut vastaavia kalakuolemia muuallakin.
Teollisuuden ja energiantuotannon typenoksidi- ja rikkidioksidipäästöistä peräisin oleva hapan laskeuma aiheutti tuohon aikaan vakavia haittoja etenkin järvi- ja metsäluonnolle. Monimutkaiseen ympäristöongelmaan löydettiin lopulta ratkaisut — tutkitun tiedon avulla.
Tutkittu tieto on erityislaatuista. Sen taustalla on aina systemaattinen prosessi. Tieteellisen tiedon ominaisuuksiin kuuluu, että se on tuotettu tiedeyhteisön hyväksymillä menetelmillä ja niin, että toinen tutkija voi halutessaan toistaa tutkimuksen. Tieteellinen tieto on myös itseään korjaavaa: ajan kanssa uudet ja tarkemmat tutkimustulokset syrjäyttävät vanhemman ja puutteellisen tiedon.
Tieteellinen tieto on siis kumuloituvaa. Uusi tieto rakentuu aina aiemman ymmärryksen pohjalta. Ei olisi digitaaliteknologiaa ilman analogiaelektroniikkaa. Ei olisi digitaalisuuden mahdollistavia komponentteja ilman materiaalien ja aineen rakenteen ymmärrystä.
Suunnan korjaaminen on vastuunkantoa
Tuleva vuosi 2021 on tutkitun tiedon vuosi. Tutkitulla tiedolla on ollut yhteiskunnalle aina paljon annettavaa, mutta erityisen tärkeää se on nyt, kun ympäristökriisit uhkaavat tulevaisuuttamme. Tiede auttaa ratkaisemaan käsillä olevia haasteita ja muistuttaa meitä kumulatiivisuudesta. Myös yhteiskuntien elinkaaressa uusi rakentuu vanhan päälle ja korvaa tai täydentää sitä. Ihanne olisi, että yhteiskunnat kehittyisivät tieteen tavoin itseään korjaavasti.
Kalakuolemista on nyt 35 vuotta. Olemme jatkaneet kestämätöntä elämäntapaamme, vaikka ympäristöongelmia on pystytty ymmärtämään ja ratkaisemaan tutkitun tiedon avulla jo pitkään. Teemavuoden kunniaksi toivon, että arvostamme myös sitä tekemisen tapaa, jolla uusi tieto syntyy. Suunnan korjaaminen on vastuunkantoa niin tieteessä, yhteiskunnassa kuin jokaisen omassa elämässä.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kansleri.
Pääkirjoitus on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2020.