Dokumenttielokuva Veden matka perustuu Taitan tutkimusasemalla tehtyyn tieteeseen

Kenian Taitan tutkimusasemalla vuosina 2014 ja 2015 kuvattu Veden Matka -dokumenttielokuva kertoo monissa eri tutkimushankkeissa saaduista tuloksista Taitavuorten paikallisten asukkaiden äänellä.

Kenian Taitan tutkimusasemalla tutkitaan veden ikiaikaista kiertokulkua ja satokausien vaihtelua trooppisella alueella, jolla ilmastonmuutos kiristää uhkaavasti otettaan.

Toni Laineen ohjaaman ja yhdessä Jouko Rikkisen ja Petri Pellikan kanssa käsikirjoittaman Veden matka -elokuvan asiasisältö perustuu Helsingin yliopiston ja paikallisten Itä-Afrikassa yhdessä toteuttamien tutkimushankkeiden tuloksiin.

Elokuvassa ääneen pääsevät sateiden oikkuja kuivalla tasangolla seuraava maanviljelijä, oppilaiden terveydentilasta huolestunut opettaja, uuden ja vanhan elämäntavan eroja esi-isiensä edessä pohtiva kylän vanhin sekä Taitan luonnonmetsiä ruohonjuuritasolla suojellut metsähallinnon virkamies ja aktivisti. Erityisesti vuoristometsien kato vaikuttaa vahvasti myös Taitavuoria ympäröiville tasangoille virtaavan veden määrään ja siten kaikkien piirikunnan asukkaiden arkeen.

– Ympäristönmuutosten vaikutuksia pohtivien paikallisten ihmisten puheenvuoroja ei käsikirjoitettu etukäteen – ihmiset kertovat omin sanoin, kuinka paikallinen ilmasto on muuttunut ja miten veden puute on alkanut vaikuttaa heidän elämäänsä, kertoo professori Petri Pellikka, Taitan tutkimusaseman johtaja.

Dokumentin tieteellinen pohja syntyi kymmenistä tutkimuksista, joita lukuisat tutkimusasemalla työskennelleet opiskelijat ja tutkijat ovat vuosien kuluessa tehneet. Niiden aihepiirit ovat kattaneet tieteen kenttää laajasti geoinformatiikasta, ympäristöfysiikasta ja biologiasta maataloustieteisiin ja kehitysmaantieteeseen. Tekijäryhmä sai elokuvahankkeen toteuttamiseen rahoitusta Helsingin yliopistolta ja Ulkoasianministeriöltä.

 – Elokuvan päätösjaksossa viitataan kansainvälisen tutkimusyhteistyön ja kehitysavun keskeiseen rooliin ympäristönmuutosten vaikutusten arvioinnissa ja seurausten helpottamisessa, sanoo Pellikka.

Taitavuorten alue on hyvin ajankohtainen esimerkki ympäristönmuutoksista, jotka vaikeuttavat satojen miljoonien ihmisten elämää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Vaikka dokumentti kuvattiin jo muutamia vuosia sitten, sen viesti on tänään entistäkin ajankohtaisempi. Lähivuosien ankarat kuivuusajanjaksot, pandemiaan liittynyt ruokaketjujen katkeaminen ja Ukrainan sodasta käynnistynyt leipäviljan hinnannousu korostavat uudella tavalla paikallisen ympäristön kestävyyden merkitystä.

 

Veden matka esitetään Ylen kanavalla 26.5.2022 klo. 15:55, ja se on jo nyt nähtävissä Yle Areenassa.

Tekijät

Ohjaus ja kuvaus: Toni Laine (gepardikuvaus Petri Pellikka)

Käsikirjoitus: Jouko Rikkinen, Toni Laine, Petri Pellikka

Leikkaus: Hannu Pirinen

Musiikki: Karl Sinkkonen

Kertoja: Esa Andersson

Kartografia: Mika Siljander, Hannu Pirinen, Petri Pellikka

Ääni: Kirka Sainio

Käännös: Jouko Rikkinen

Tuotanto: Wild Heart Productions Oy