Poliittisten konfliktien ja ympäristönmuutosten yhteyden ymmärtäminen on ihmiskunnan kohtalonkysymys, väittää tutkija Nafeez Ahmed. Hän luennoi Helsingin yliopistolla 27.4.

Ilmastonmuutos on aikamme suurin turvallisuusuhka. Ilmastonmuutos ajaa ennennäkemättömät väkijoukot vaellukselle. Ilmastonmuutos pakottaa yhteiskunnat muuttumaan nopeasti. Tuttuja väitteitä, mutta onko niillä pohjaa?

Luonnontieteissä ihmisperäinen ilmastonmuutos tunnetaan varsin hyvin. Sen sijaan ilmastonmuutoksen sosiaaliset, taloudelliset ja geopoliittiset vaikutukset ovat paljon kinkkisempi asia.

Onko nykyinen globaali talous sovitettavissa yhteen ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa? Mikä osuus ilmastotekijöillä on sodissa ja konflikteissa? Ympäristönmuutosten ja poliittisen todellisuuden yhteyksien, syiden ja seurauksien kohdalla näkökentässämme on sumea piste.

Huhtikuun 27. Helsingin yliopistolla vieraillut tutkija, tutkiva toimittaja ja tietokirjailija Nafeez Ahmed väittää, että olemme tästä syystä pahassa pulassa. Jos nopeiden ympäristönmuutosten yhteyksiä yhteiskunnan rakenteisiin ei voida luotettavasti ja selkeästi osoittaa, seuraa toimettomuutta ja apatiaa. Jos ympäristöongelmien ja kriisien yhteyttä ei havaita, luvassa on alati syveneviä ja laajenevia konflikteja.

Merkkejä menneestä

Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen professori Barry Gills on tutkinut 5000 viime vuodelta aikoja, joina yhteiskunnat ajautuivat vakaviin kriiseihin itsensä ja ympäristönsä kanssa. Ei ainoastaan konflikteja, vaan aikoja, joina järjestelmää koossa pitävä kude romahtaa. Vuonna 2008 kärjistynyt finanssikriisi oli Gillsin mukaan merkki käynnistyvästä globaalista järjestelmäkriisistä.

– Kautta aikain toistuvia merkkejä näistä kriiseistä ovat esimerkiksi ihmisten työn ja luonnon resurssien liiallinen hyväksikäyttö sekä vallan ja rikkauksien voimakas keskittyminen harvoille. Nämä merkit ovat ajassamme voimakkaasti läsnä, Gills sanoo.

Tieto ilmastonmuutoksen uhista, maa- ja meriekosysteemien heikkenemisestä, kemikalisoitumisesta ja resurssien hupenemisesta ei ole muuttunut riittävän rivakaksi toiminnaksi. Siksi Gillsin mukaan ihmiskuntaa voi uhata sen historian pahin romahdus. Positiivinen puoli asiassa on, että tiedämme myös, millä keinoin uhka voitaisiin torjua.

– Nykytiedon valossa koen olevani vain realisti. Maailmansivilisaatiota uhkaavat kehityskulut ovat jo nähtävissä Lähi-idässä ja Saharan eteläpuolella Nigeriasta Somaliaan asti.

Gillsin tavoin Nafeez Ahmed näkee ensimmäiset merkit globaalista kriisistä siellä, missä yhteiskunnat ovat jo valmiiksi heikoilla.

ISIS SYNTYI ILMASTONMUUTOKSESTA?

Syyrian sisällissota sai pontta rajusta kuivuusjaksosta, vakavimmasta koko alueella 900 vuoteen. Ilmasto ei ollut kriisin syttymisen ainoa syy. Ruoan maailmanmarkkinahinnan nousu, Syyrian öljyntuotannon huipun ohittaminen, maan nopea väestönkasvu ja presidentti Bashar Al-Assadin yksinvaltainen ja eriarvoistava hallinto ajoivat osaltaan maan kaaokseen.

Poikkeuksellinen kuumuus ja kuivuus pohjustivat Irakissa vuonna 2014 tien terroristijärjestö ISISin nousulle. Yhdysvaltain tukema hallinto ei kyennyt vastaamaan äkillisiin vesi- ja ruokakriiseihin. Vastaavasti Nigeriassa Boko Haram sai valtaa oloissa, joissa ilmastolliset ääriolot iskivät syvästi eriarvoiseen yhteiskuntaan.

Nafeez Ahmed purkaa ympäristökriisien ja poliittisen epävakauden vyyhteä viimeisimmässä kirjassaan Failing States, Collapsing Systems. Biophysical triggers for political violence (Springer 2017). Hänen mukaansa kaikkialla nousevat protestiliikkeet ja maailman lisääntynyt epävakaus ovat suoraan yhteydessä fossiilisten polttoaineiden laskusuhdanteeseen.

Maailmantalous on riippuvainen ilmastonmuutosta aiheuttavasta fossiilienergiasta. Sen kasvu hidastuu vääjäämättä, koska kallistuva energiantuotanto haukkaa yhä suuremman osan bruttokansantuotteesta. Failing States, Collapsing systems näyttää, kuinka ilmastonmuutos ja talouskriisi kiihdyttävät toisiaan, ja kuinka tämä vaikuttaa ruoantuotantoon, yhteiskuntien vakauteen ja ihmisten elämään.

Ahmed puhuu maapallojärjestelmän häiriöiden ja yhteiskuntien epävakauden toisiaan kiihdyttävästä takaisinkytkennästä. Ympäristökriisien ja poliittisen väkivallan yhteennivoutunut kierre on hänen mukaansa pandemia, joka ei koske vain kehitysmaita.

ONKO ILMASTONMUUTOS TURVALLISUUSKYSYMYS?

– Viime vuosina ilmastonmuutos on vallannut alaa turvallisuustutkimuksessa, sanoo Aleksanteri-instituutin tutkija Emma Hakala.

Hakala on perehtynyt tutkimuksessaan ilmasto- ja ympäristöturvallisuuteen, ja ilmastonmuutoksesta on viime vuosina alkanut tulla yhä enemmän turvallisuusasia.

– Turvallisuusmielessä asia on monimutkainen. On hankala osoittaa, milloin ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos aiheuttaa konflikteja. Ilmastonmuutos on koko ajan voimistuva taustatekijä monien konfliktien ja turvallisuuskysymysten taustalla, Hakala kuvaa.

Toisin kuin useissa muissa länsimaissa, Suomessa ilmastonmuutoksesta on puhuttu vähemmän turvallisuusuhkana. Hakala ajattelee, että vahvempi kanta voisi olla Suomelle eduksikin.

– Suomi on kuitenkin mukana kriisinhallintatehtävissä ilmastohaavoittuvaisilla alueilla, ja EU:n jäsenmaana ilmastonmuutoksen torjunta on myös tärkeä osa pakolaispolitiikkaa.

HÄIRIÖ YTIMESSÄ

Länsimaista käsin ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat ovat näyttäytyneet kaukaisilta, toisessa paikassa ja ajassa tapahtuvilta. Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat enimmäkseen onnistuneet suojautumaan häiriöiltä. Globaalien reunamaiden rauhattomuuden leviäminen kuitenkin uhkaa resurssiturvaa ja vakautta myös täällä.

Nafeez Ahmedin mukaan lännessä tunnistetaan usein järjestelmän kriisin pinnallisimmat oireet: ääri-ideologioiden nousu, korruptio, taloudelliset ongelmat, pakolaisuus ja populismi. Oireita pyritään torjumaan keinoin, jotka eivät pureudu syihin, vaan pikemminkin vahvistavat tuhoisaa kierrettä. Yhteiskunta suojautuu turvaamalla kasvun ja kehityksen totutuilla urilla.

Tiedämme, että ilmastonmuutos saattaa tehdä alueita Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa elinkelvottomiksi jo tällä vuosisadalla. Samojen ennusteiden mukaan viljely voi Etelä-Euroopassa käydä hyvin hankalaksi.

Ilmaston, talouden ja energian nostattamaa ongelmien vyyhteä tulisi Ahmedin mukaan tulkita yhtäältä uutena pysyvänä olotilana, toisaalta seurauksena siitä että biosfääri ei kykene kantamaan sivilisaatiotamme tällaisenaan. Kyseessä on sivilisaation kriisi.

– Puhutaan todella maailmansivilisaatiosta. Kenties pahinta, mitä tässä tilanteessa voisi tehdä olisi keskittää voimavaroja militarisaatioon ja vastakkainasetteluun yhteistyön ja rauhan rakentamisen sijasta, sanoo professori Barry Gills.

TIETOA SIVILISAATIOON

Yhteinen tahto ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ilmaistiin Pariisin sopimuksessa vuonna 2015, mutta tie on kivinen. Tiedon ja tahdon tulisi kääntyä toiminnaksi, jolla sivilisaatio voidaan saada urille, joka ei kiihdytä biosfäärin häiriöitä ja joka tukee yhteiskuntien vakautta.

– Energian- ja ruoantuotannon on päästävä eroon fossiilisista polttoaineista ja tietomme planeetan rajoista on asetettava rajat taloudelle ja kasvulle. Tavoitteet ovat isoja, mutta niin ovat riskitkin. Moni taloustieteilijäkin on jo havahtunut ongelmaan, sanoo Gills.

Ahmedin kirjan maalaama kuva on synkkä, mutta vielä mustempi on tulevaisuus, johon sukelletaan kuin sokkona. Mistä eväitä toiminnalle? Ahmed peräänkuuluttaa ennen kaikkea koulutusta ja tietoa, vastuullista journalismia ja tutkimukseen perustuvaa päätöksentekoa. Ilman niitä sivilisaation kurssinmuutos on mahdoton, eikä noidankehää voida katkaista.

”VEREN SAASTUTTAMA LUONTO”

Ympäristöliikettä on tulkittu rauhan ajan tuotteena, sanoo talous- ja sosiaalihistorian dosentti Simo Laakkonen. Hän itse kuitenkin näkee, että sodalla on ollut käänteentekevä merkitys sekä ympäristöongelmille että ympäristöpolitiikalle. Laakkonen on tutkimuksissaan keskittynyt erityisesti toiseen maailmansotaan.

– Törmäsin aikoinaan Helsingin Sanomien artikkeliin ”Kollaa ei kestänyt” vuodelta 1941. Siinä viitataan jatkosodan etenemisvaiheeseen, mutta myös siihen kokemukseen, mitä sota teki suomalaiselle luonnolle. Sellaista hävitystä ei oltu ennen nähty, Laakkonen sanoo.

Laakkosen mukaan toinen maailmansota sai laajat joukot ensi kertaa ymmärtämään, kuinka suurta tuhoa ihminen voi saada aikaan. Ihmisen kädenjälki alkoi näkyä kaikkialla: kemikalisoituminen, tehomaatalous ja synteettisten aineiden vallankumous ovat sodan peruja.

– Neljäkymmenluvun suomalaisia järkyttäneet maisemat ovat nykyisin tavallisia. Ympäristöhistoriassa on keskitytty enimmäkseen rauhan aikaan, mutta uskon että toisen maailmansodan ennennäkemätön maailmanpalo muokkasi vahvasti myös luonnonsuojelua ja ympäristöliikettä, Laakkonen sanoo.

Laakkosen viimeisin teos on The Long Shadows. A Global Environmental history of the Second World War (Oregon State University Press, 2017) toimitettu yhdessä Timo Vuorisalon ja Richard Tuckerin kanssa.

Tutkija, journalisti Nafeez Ahmed, julkaisut, Twitter: @NafeezAhmed
Kehitysmaatutkimuksen professori Barry Gills, Julkaisut, projektit, aktiviteetit
Tutkija Emma Hakala, Julkaisut, projektit, aktiviteetit, Twitter: @ezhakala
Talous- ja sosiaalihistorian dosentti Simo Laakkonen, Julkaisut, projektit, aktiviteetit