Jopa lähes puolet maailmanlaajuisesti tuotetuista hedelmistä ja vihanneksista päätyy hävikkiin. Länsimaissa noin puolet tästä hävikistä syntyy kaupassa ja kuluttajan luona.
Nykyisin hedelmien ja vihannesten käyttöikää pyritään lisäämään pakkaamalla ne suljettuihin pakkauksiin ja säätelemällä säilytysympäristön lämpötilaa ja kaasujen koostumusta.
– Kaupan irtomyynnissä olevilla tuotteilla ja avonaisissa pakkauksissa olevilla kasviksilla näitä keinoja ei juuri voida käyttää. Kuluttajalla puolestaan on jääkaapin ohella kovin vähän keinoja edistää kasvisten säilyvyyttä, toteaa apulaisprofessori Kirsi Mikkonen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta.
Kyse ei ole vain ympäristöseikoista. Kotona ja kaupan ketjussa syntyvän hedelmien ja vihannesten hävikin aiheuttamat taloudelliset tappiot ovat pelkästään Euroopassa ja Yhdysvalloissa 200 miljardin euron luokkaa vuodessa. Yksittäisille ruokakauppaketjuille kasvisten pilaantuminen merkitsee jopa useiden kymmenien miljoonien eurojen vuotuisia tappiota.
Syyskuun alussa Helsingin yliopistossa käynnistyneessä FreshPack-hankkeessa hedelmien ja vihannesten hävikkiä pyritään pienentämään uudenlaisella pakkaukseen lisättävällä komponentilla. Hanke pohjautuu Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa syntyneeseen keksintöön, jolle on haettu patenttia.
– Kasviöljyissä tapahtuu luontaisesti reaktio, jonka synnyttämä turvallinen, haihtuva yhdiste hidastaa hedelmien ja vihannesten pilaantumista. Menetelmä toimii myös huoneenlämmössä ja avoimissa pakkauksissa, kuvailee hankkeen koordinaattori Emmi Korjus.
FreshPack-hanke on saanut Business Finlandin Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa -rahoituksen puoleksitoista vuodeksi.
Hävikkiviikkoa vietetään 9.–15.9.2019.
Food Materials Science -tutkimusryhmä
Seuraa myös Twitterissä: @FoMSci