Pohjoiset alueet paljastavat ilmasto- ja kasvillisuushistoriaansa vähitellen. Yhtenä ongelmana tutkijoilla on ollut, että koskemattomat maaperän orgaanisten aineiden kerrostumat varsinkin viimeisimmän jääkauden keskellä olleilta lämpöjaksolta ovat harvassa. Mannerjää on kerta toisensa jälkeen peittänyt alueet alleen ja kuluttanut vanhoja kerrostumia pois.
Sopiva tutkimuskohde löytyi kuitenkin Inarin Lemmenjoelta, Kaarreojan varrelta, kun kullankaivuun yhteydessä maaperästä yli kahden metrin syvyydestä paljastui puun kappaleita sisältävä turvekerrostuma.
– Tällaisten hyvin säilyneiden orgaanisten kerrostumien löytyminen pohjoisilta alueilta on todella harvinaista ja usein sattumasta kiinni. Monipuolisen mikro- ja makrofossiilisisällön perusteella kerrostumista on parhaimmillaan selvitettävissä koko lämpökauden kasvillisuuden kehityshistoria, yliopistotutkija Minna Väliranta bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta kertoo.
Sedimenttien ja turpeen sekä puunkappaleiden ikämäärityksien perusteella Kaarreojan kerrostuma sijoittuu viimeisen jääkauden keskivaiheille, Keski-Veikseliksi nimettyyn lämpimämpään ajanjaksoon. Kerrostumasta löydettyjen kasvinosien ja siitepölyjen perusteella tutkijat havaitsivat, että keskellä jääkautta oli jäätön ajanjakso, jolloin Lemmenjoen alueella kasvoi koivujen lisäksi myös havupuita.
Noin 30 000–50 000 vuotta sitten maisema ei siis ollutkaan puutonta tundraa, kuten aiemmin on ajateltu. Valtapuuna pohjoisessa Fennoskandiassa oli nyt tutkitulla ajanjaksolla siitepölynäytteiden perusteella koivu. Männyn siitepölyn osuus näytteissä on alle kymmenen prosenttia. Vielä pienempiä määriä on leppää tai enemmän lämpöä vaativia tammea ja jalavaa, joiden siitepölyn on ajateltu olevan kaukokulkeutuman ansiota.
Näytteissä oli myös jonkin verran kuusta.
– On vaikea sanoa, miksi kuusen siitepölyjä ei ole enempää. Myös holoseenin eli tämän nykyisen lämpökauden alkuvaiheissa noin 11 000 vuotta sitten oli ensin hyvin vähän kuusta. Se alkoi yleistyä vasta tuhansia vuosia sen jälkeen, kun koivu ja mänty olivat uudelleen levittäytyneet Suomeen, toteaa Minna Väliranta.
Uutta tietoa ilmaston vaihtelusta
Uusi havainto vahvistaa käsityksiä ilmaston nopeasta luontaisesta vaihtelusta ja antaa arvokasta uutta tietoa kasvillisuuden ja puuston leviämisestä jäästä vapautuneille alueille myös jääkausiaikojen jäättömien välivaiheiden aikana. Tulokset ovat hyödynnettävissä nykyisessä ja tulevassakin ilmastonvaihtelujen vaikutuksen arvioinnissa esimerkiksi arktisten alueiden kasvillisuuden kehityksessä.
– Tulokset tukevat viime vuosina vahvistunutta käsitystä jääkausien sisäisestä vaihtelevasta ilmastosta ja jäätiköitymissyklien suhteellisen lyhyestä kestosta sekä jäätiköiden nopeasta kasvamisesta ja sulamisesta, tutkimusprofessori Pertti Sarala Geologian tutkimuskeskuksesta sanoo.
Tutkimus toteutettiin Geologian tutkimuskeskuksen sekä Helsingin, Oulun ja Vilnan yliopistojen yhteistyönä ja julkaistiin arvovaltaisessa Scientific Reports -sarjassa.