Erilaisia ympäristövahinkoihin liittyviä toissijaisia rahoitusjärjestelmiä on kokeiltu tai on käytössä monessa maassa. Kaikki toimialat ja vahingot kattavia yleisiä vahinkorahastoja ei kuitenkaan ole. Sen sijaan on kirjo erilaisia rahoituskeinoja, joista valitsemalla voidaan kehittää parhaiten Suomeen soveltuva ratkaisu, kertoo Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Helsingin yliopiston tuore selvitys.
Toissijaisen ympäristövahinkovastuun rahoitusmallien vertailu (TOVARAMA) -hanke kokosi tietoa yhdeksän maan toissijaisista vastuujärjestelmistä, arvioi niihin liittyviä rahoitusmalleja ja niiden soveltuvuutta Suomen ympäristövastuun järjestelmään.
Hankkeessa olivat mukana tutkijana tohtorikoulutettava Mari Pihalehto, osahankkeen johtajana professori Kai Kokko ja ohjaavassa kokoonpanossa professori Tuula Linna oikeustieteellisestä tiedekunnasta.
Tarve kehittää nykyisiä TOVA-järjestelmiä
Toissijainen ympäristövastuu (TOVA) on muun tahon kuin ympäristövahingon aiheuttajan vastuuta haitallisista vaikutuksista ja niiden korjaamisen kustannuksista. Toissijaista rahoitusta tarvitaan, kun aiheuttaja on tuntematon, maksukyvytön tai tavoittamattomissa. Nykyisiä TOVA-järjestelmiä Suomessa ovat ympäristövahinkovakuutus, öljysuojarahastojärjestelmä sekä valtion budjettirahoitus. Ne eivät kata kaikkia tilanteita, vaan maksajaksi voi päätyä valtio, kunnat tai yksityiset henkilöt. Hallitusohjelman mukaan nykyisiä järjestelmiä tulee kehittää, sillä liian usein ympäristövahinkojen ehkäisyä ja torjuntaa on jouduttu rahoittamaan valtion budjetista.
Tietoa vaihtoehtoisista tavoista toteuttaa ja rahoittaa TOVA-järjestelmiä
TOVA-hankkeessa kerätyn laajan aineiston perusteella saatiin yleiskuva siitä, miten TOVA-järjestelmiä on toteutettu ja rahoitettu Euroopassa, Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. Selvityksen mukaan vertailumaissa keskeiset rahoitusmallit ovat budjettiperusteinen toissijainen vastuu, säädösperusteinen kollektiivinen aiheuttajan vastuu ja sopimusperusteinen kollektiivinen aiheuttajan vastuu. Hankkeessa tunnistettiin joukko erilaisia yksittäisiä rahoitusjärjestelmiä, joista merkittävä osa liittyi vanhoihin maaperän pilaantumistapauksiin. TOVA-järjestelmien lisäksi tarve kehittää vakuuksia ja konkurssilainsäädäntöä on ollut esillä useissa vertailumaissa.
Rahoitusmallien arviointi ja vertailu toteutettiin käyttäen kriteereinä muun muassa kustannuksia, kattavuutta, aiheuttamisperiaatteen toteutumista, hyväksyttävyyttä sekä oikeusturvan toteutumista. Selvityksessä todettiin, että suurimpia eroja rahoitusmallien välillä syntyy suhteessa aiheuttamisperiaatteen toteuttamiseen, vahinkotilanteiden kattavuuteen ja järjestelmän toteutuksen kustannustehokkuuteen.
Hankkeessa selvisi, että kaikista muista vertailuaineistosta tunnistetuista rahoitusmalleista, paitsi korvamerkityin veroin rahoitetusta budjetin määrärahasta, Suomessa on jo kokemusta. Edelleen kaikkien mallien soveltaminen Suomessa on periaatteessa mahdollista, kunhan otetaan huomioon erilaiset oikeudelliset reunaehdot, joita ainakin perustuslaki, kilpailulainsäädäntö ja ympäristölainsäädäntö asettavat. EU:n tasolta toissijaisen rahoitusmallin kehittämiselle ei ole asetettu sitovia reunaehtoja, joten kehitystyöhön voidaan ryhtyä kansallisesti.
Hankkeen tavoitteena oli myös tunnistaa ja selkeyttää ympäristövastuusääntelyn avainkäsitteitä. Lisäksi hankkeen aikana tehtiin havaintoja vertailumaissa käytössä olevista TOVA-järjestelmiä tukevista taloudellisista, hallinnollisista ja oikeudellista ohjauskeinoista.
Hankkeen raportti on luettavissa Valtioneuvoston julkaisuarkistosta.