Petoeläinten suojelu hyötyy tunnistamalla tutkijoiden ja paikallisten asukkaiden tiedoissa olevat erot
Tutkijoiden tuottama tieteellinen tieto ja paikallisten asukkaiden tai alkuperäiskansojen hallussa oleva tieto eroavat usein toisistaan, Helsingin yliopiston tutkimus paljastaa. Näiden erojen tunnistaminen ja huomioiminen voi parantaa luonnonsuojelun merkitystä ja ihmisten halukkuutta osallistua luonnon suojelemiseen.

Petoeläinten suojelu on perinteisesti perustunut monenlaisilla tieteellisillä tutkimusmenetelmillä, kuten maastokameroilla tai jälkikartoituksella, tehtyihin selvityksiin. Nämä menetelmät voivat kuitenkin olla epätarkkoja ja riippuvat tutkittavan paikan saavutettavuudesta ja maastonpiirteistä. Pohjoiskenialainen Sibiloin kansallispuisto keskellä puoliaavikkoa Turkana-järven rannalla on yksi tällainen paikka. Tämän takia petoeläinten kanssa elinalueensa jakavat paikalliset yhteisöt on otettu mukaan suojelutoimintaan.

– Muistan, kuinka tutkimuksen alussa monet paikalliset paimentolaiset kertoivat, että he ovat nähneet gepardien juoksevan täydellä vauhdilla. Vaikka heidän kuvauksensa vastasivat hyvin gepardia, olin hyvin epäileväinen, sillä gepardeja ei näkynyt maastokamerakuvissa. Vuotta myöhemmin sain kuvan, jossa gepardi kantoi suussaan isogasellia. Paikalliset olivat siis olleet oikeassa koko ajan, kertoo Miquel Torrents-Ticó, Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava ja tutkimuksen pääkirjoittaja bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Paikallinen ja alkuperäiskansojen tieto siirtyy yhteisössä sukupolvelta toiselle vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Perinteisesti tätä tietoa on verrattu tieteelliseen tietoon ja etsitty näiden väliltä yhdenmukaisuuksia, joita on sitten hyödynnetty suojelutoimissa. Sen sijaan paikallisen tiedon ja tieteellisen tiedon välisiä ristiriitoja on tutkittu huomattavasti vähemmän, koska ne osoittavat ryhmien välisiä ristiriitoja ja voivat vaikeuttaa suojelutoimien toteuttamista.

– Tässä tutkimuksessa käytettiin maastokameroiden ja jälkiselvitysten lisäksi paikallisten paimentolaisten haastatteluja ja luotiin kokonaiskuvaa Sibiloin kansalllispuiston suurpetokannasta ja sen kehityksestä ristiriidat huomioiden, Torrents-Ticó sanoo.

Sibiloissa petokannat romahtaneet dramaattisesti 

Vaikka Sibiloin kansallispuiston nisäkäslajisto oli aiemmin monipuolinen, isojen eläinten kannat ovat romahtaneet viime aikoina. Kantojen kehityksestä ja kehityskulun syistä tiedetään hyvin vähän, sillä Sibiloi on hyvin vaikeasti saavutettavissaa. Tutkijat joutuvat kulkemaan sinne pienkoneella Nairobista, Kenian pääkaupungista, vähäisten matkatavaroidensa kanssa. Tämän takia ei tiedetä mitä eläimiä Sibiloissa vielä on jäljellä ja kuinka uhanalaisia ne voat.

“Monet paikalliset daasanach-heimon jäsenet muistelevat lämmöllä, kun lapsena he näkivät leijonia, leopardeja ja gepardeja Sibiloissa”, Torrents-Ticó kertoo. Tutkimuksen perusteella leijonat ovat kadonneet puistosta ja gepardit ja juovahyeenat ovat hyvin harvinaisia. Tämän takia tutkijat vaativat nopeita suojelutoimia ennen kuin Sibiloista katoavat loputkin suurpedot.

Näkemykset täydentävät toisiaan

Tutkimus osoittaa kuinka tieteellisen ja paikallisen tiedon yhdistäminen tuottaa ristiriitoja, jotka voivat puolestaan tuottaa laajempaa kuvaa ihmisten ja petoeläinten välisistä suhteista ja siitä minkälaisessa tilanteessa suojelua pitää toteuttaa. Esimerkiksi petoeläimet, jotka tuottavat enemmän haittoja paikallisille ihmisille esimerkiksi suoran tai kotieläimiin kohdistuvan vaaran takia, koetaan yleensä paljon yleisemmiksi kuin mitä tieteellinen tieto kertoo.

­- Nämä tulokset soveltuvat hyvin myös muihin tilanteisiin, kuten suomalaiseen keskusteluun susien määrästä. Paikallisten käsitystä petoeläinten määrästä on tärkeä selvittää, jotta ymmärrämme ristiriidat ja pääsemme sovittelemaan erilaisia näkemyksiä, Torrents-Ticó painottaa.

Alkuperäinen artikkeli:

Torrents-Ticó, M., Fernández-Llamazares, Á., Burgas, D. et al. Convergences and divergences between scientific and Indigenous and Local Knowledge contribute to inform carnivore conservation. Ambio (2021). https://doi.org/10.1007/s13280-020-01443-4