Menestystä profiloitumisrahoituksen haussa ja huippuyksikköohjelmassa

Suomen Akatemia myönsi Helsingin yliopistolle 15 miljoonaa euroa kolmannessa profiloitumisrahoituksen haussa. Akatemian valitsemista 12 huippuyksiköstä seitsemää koordinoidaan Helsingin yliopistossa.

Helsingin yliopisto sai 15 miljoonaa euroa Suomen Akatemian yliopistojen profiloitumisen vahvistamiseksi tarkoitettua rahoitusta. Kolmannessa profiloitumishaussa (Profi3) jaettiin yhteensä 50 miljoonaa euroa.

PROFI3 haussa Helsingin yliopisto oli suurin rahoituksen saaja. Kaiken kaikkiaan Helsingin yliopisto on saanut kolmesta profiloitumishausta yhteensä 34,5 miljoonaa euroa rahoitusta.

Myönnetyillä 15 miljoonalla eurolla on tarkoitus rahoittaa 25 tenure track -paikkaa starttipaketteineen seuraaville profiloitumisalueille:

  • Atmospheric and Earth system science
  • Data science
  • Sustainability science

– Valitut profiloitumisalueet sisältävät olemassa olevaa korkeatasoista tutkimusta ja nousevia aloja, joiden kehittämiseen hakemuksessa mukana olevat tiedekunnat ovat vahvasti sitoutuneet. Alueet tukevat toisiaan temaattisesti ja niillä tavoitellaan tutkimuksen lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta, kertoo valmistelua johtanut vararehtori Keijo Hämäläinen.

Kolmannella hakukierroksella erityisteemana oli yliopistojen välinen työnjako ja yhteistyön vahvistaminen.

– Kehitämme aktiivisesti yliopistojen välistä työnjakoa ja yhteistyötä. Tällä hakukierroksella meillä oli yhteisiä teemoja muun muassa Aalto-yliopiston kanssa, vararehtori Hämäläinen sanoo.

Seitsemän uutta huippuyksikköä

Suomen Akatemia valitsi kesäkuun alussa 12 uutta tutkimuksen huippuyksikköä vuosille 2018–2025. Näistä seitsemän on Helsingin yliopiston koordinoimaa. Lisäksi Helsingin yliopisto on mukana yhdessä Jyväskylän yliopiston koordinoimassa huippuyksikössä.

Tulos on linjassa kahden edeltävän huippuyksikköohjelman kanssa. Seitsemästä HY:n koordinoimasta huippuyksiköstä viisi on uusia ja kaksi jatkaa vuosien 2012–2017 huippuyksikköohjelmasta.

– Niin huippuyksikkövalinnoissa kuin profiloitumisrahoituspäätöksissä on tunnistettu Helsingin yliopiston erittäin korkeatasoinen mutta myös suurta potentiaalia edustava tutkimus. Profiloitumishaun tulokset puolestaan yliopiston strategisten tutkimusalueiden valintoja, jotka perustuvat korkeatasoiseen tutkimukseen ja tutkimuksen vaikuttavuuteen, sanoo kehitysjohtaja Ritva Dammert Helsingin yliopiston tutkimuspalveluista.

Helsingin yliopiston koordinoimat Suomen Akatemian huippuyksiköt