Kymmeniä miljoonia vuosia vanhasta meripihkasta löytyi yli 150 uutta jäkäläfossiilia

Meripihkassa säilyneet jäkälät kertovat, että nykyisen Euroopan alueella vallitsi lauhkea ja kostea ilmasto.

Helsingin yliopiston ja saksalaisen tutkijat ovat löytäneet eurooppalaisten museoiden ja yksityisten keräilijöiden meripihkakokoelmista varsinaisen jäkäläaarteen. Nature Plants -lehdessä julkaistu tutkimus kymmenkertaistaa tähän mennessä tunnettujen jäkäläfossiilien määrän. Eurooppalaisesta 47–24 miljoonaa vuotta vanhasta meripihkasta löytyi yli 150 uutta jäkäläfossiilia.

– Puiden rungoilla ja oksistoissa kasvaneet jäkälät muistuttavat mantereella nykyään eläviä epifyyttijäkäliä. Ne viittaavat siihen, että tuon ajan metsissä vallitsi lauhkea ja kostea, muttei sentään trooppisen kuumankostea ilmasto, toteaa kasvibiologian dosentti Ulla Kaasalainen .

Pehmeärakenteisista jäkälistä ei ole juuri säilynyt fossiileja, tai niiden on ainakin ajateltu olevan hyvin harvinaisia. Muinaisten havupuiden pihkasta syntynyt meripihka on kuitenkin nyt osoittautunut rikkaaksi fossiililähteeksi – kunhan usein vain pieninä palasina säilyneet fossiilit osaa tunnistaa jäkäliksi.

Nyt löytyneiden fossiilien joukossa on sekä pensasjäkäliä, lehtijäkäliä että rupijäkäliä.

– Fossiilien rakenne osoittaa, että muinaiset jäkälät hakivat elinympäristössään tasapainoa yhteyttämisessä tarvittavan valon ja riittävän, muttei liiallisen kosteuden kanssa – samaan tapaan kuin nykyiset jäkälät. Ne myös tuottivat pitkälle erikoistuneita lisääntymisrakenteita, joissa symbioosin molemmat osakkaat kykenivät yhdessä siirtymään uudelle kasvupaikalle, sanoo professori Jouko Rikkinen.

Kaikki jäkälät ovat vähintään kahdesta eri eliöstä koostuvia symbiooseja. Niissä on hallitseva sieniosakas ja sen suojassa eläviä leviä tai syanobakteereja. Sieni tarjoaa kumppaneilleen suotuisat elinolot ja käyttää ravinnokseen yhteyttävien levien tuottamaa sokeria.

 

Ulla Kaasalainen, Alexander R. Schmidt ja Jouko Rikkinen 2017: Nature Plants 3: 17049. DOI: 10.1038/nplants.2017.49



 

Kasvibiologian dosentti Ulla Kaasalainen toimii tutkijana Helsingin yliopiston Luonnontieteellisessä Keskusmuseossa (LUOMUS). Kuluneen talven hän vietti Helsingin yliopiston Taitan tutkimusasemalla Keniassa tutkimassa trooppisia jäkäliä EU:n rahoittamassa tutkimushankkeessa. Sitä ennen hän toimi kaksi vuotta Alexander Schmidtin tutkimusryhmässä Alexander von Humboldt -säätiön rahoituksella.

Professori Alexander Schmidt johtaa kasvien evoluutioon ja maaekosysteemien kehitykseen erikoistunutta tutkimusryhmää Göttingenin yliopiston geobiologian laitoksella.

Professori Jouko Rikkinen on kasvitieteen professori Helsingin yliopiston Luonnontieteellisessä Keskusmuseossa (LUOMUS) ja bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan biotieteiden laitoksella.