Helsingin yliopisto kompensoi lentomatkojen aiheuttamat ilmastopäästöt

Vuoden 2018 lentomatkustuksen ilmastopäästöt on kompensoitu Keniassa toteutettavan Gold Standard –sertifioidun projektin kautta. Projekti on käynnissä lähellä yliopiston Taitan tutkimusasemaa.

Helsingin yliopisto on päättänyt kompensoida yhteisistä varoista vuonna 2018 työntekijöidensä lentäen tehtyjen työmatkojen aiheuttamat ilmastopäästöt. Yliopiston maksama päästökompensaatio vastaa kustannuksiltaan noin yhtä prosenttia kaikkien yliopistolle hankittujen lentolippujen ostohinnasta. Vuonna 2018 yliopiston käyttämän CWT-matkatoimiston kautta tehtiin työmatkoja 52,3 miljoonaa lentokilometriä, joista kertyi 4 503 tonnia hiilidioksidipäästöjä.

Lentomatkustuksen ilmastopäästöt on kompensoitu Keniassa toteutettavan Simba Hills Improved Cookstoves –projektin kautta. Sen tavoitteena on hankkia tehokkaita liesiä kenialaisille perheille. Uusilla liesillä polttopuun käyttö puolittuu ja polttopuiden keräämisen sijasta aikaa jää enemmän muille kotitaloustöille sekä lasten hoidolle ja koulutukselle.

– Yksi merkittävä tekijä kohteen valinnassa oli se, että se on lähellä Helsingin yliopiston Taitan tutkimusasemaa Keniassa. Tutustuminen kompensaatioprojektiin on näin helppoa ja matkustuksesta aiheutuvat päästöt ovat pienet, sanoo yliopiston kestävyys- ja vastuullisuusasioista vastaava vararehtori Tom Böhling.

Simba Hills Improved Cookstoves -projekti on Gold Standard –sertifioitu. Gold Standard on kansainvälisesti hyväksytty sertifikaatti, jonka myös WWF Suomi hyväksyy. Gold Standard –sertifikaatti takaa sen, että kompensointi tuottaa pysyviä päästöhyvityksiä, jotka syntyvät aidosti kompensoinnin avulla eikä esimerkiksi lainsäädännön, verojen tai tukien kautta. 

Kestävän ja vastuullisen matkustamisen periaatteet päivityksessä – tavoitteena kestävä yliopisto

Helsingin yliopiston matkustusohjetta ollaan päivittämässä niin, että työmatkustamisen ilmastohaittoja saataisiin vähennettyä.

– Suosituksena on, että jokaista tehtävää matkaa pitää harkita tarkkaan ja selvittää esimerkiksi videoneuvotteluiden käytön mahdollisuus matkustamisen sijaan. Suomessa tehtäviin työmatkoihin suositellaan junan käyttöä ja selvityksen alla on myös mahdollisuus korvata ulkomailla vaihtolennot junamatkoilla. Vasta viimeinen tapa on kompensoida matkustamisen ilmastovaikutukset, toteaa Böhling.

Työmatkustuksen ilmastovaikutusten kompensointia jatketaan myös tulevina vuosina. Tavoitteena on löytää malli, joka yhdistää lentämisen päästöt ja kompensaation tiiviisti osaksi matkustustarpeen pohdintaa ja matkustustavan valintaa.

– Yksi mahdollisuus on, että kompensaation maksaa matkan tilaajan yksikkö tai tutkimusryhmä, jolloin kompensaatiomaksu ohjaa paremmin pohtimaan, miten itse kukin voisi vähentää matkustamisen hiilijalanjälkeä, kertoo Böhling.

Päästöjen kompensointi on osa Helsingin yliopiston kestävyyden ja vastuullisuuden kokonaisohjelmaa, jota ollaan tällä hetkellä koostamassa.

– Tavoitteena on, että kestävyysajattelu läpäisee kaikki yliopiston toiminnot ja olemme vastuullisuuden edelläkävijä, sanoo vararehtori Böhling.

Kestävä kehitys Helsingin yliopistossa