Akateemikko, ekologi Ilkka Hanskin viimeinen kirja näyttää, miten tieteestä voisi kirjoittaa.

Elämäntyö on enemmän kuin loisteliainkaan ura.

Professori Ilkka Hanski (1953–2016) pyrki ymmärtämään, kuinka luonto toimii. Hän onnistui niin, että hän oli yksi kansainvälisesti merkittävimmistä suomalaisista tutkijoista. Hanski oli myös syvästi vakuuttunut siitä, että luontoa tulee kunnioittaa, ja hän pyrki kertomaan meille maallikoille miksi luontoa on suojeltava. Se oli hänen elämäntyönsä.

Hanskin viimeinen teos, postuumisti julkaistu Tutkimusmatkoja saarille. Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa kertoo tarinan siitä, minkälaisten vaiheiden kautta tieteelliset oivallukset syntyivät. Sen lisäksi kirja antaa sen mitä otsikossaan lupaa, sukelluksen biodiversiteettiin.

Vuonna 2007 ilmestyi Hanskin teos Viestejä saarilta (Gaudeamus). Kummassakin kirjassa kuljetaan samoilla saarilla ja puhutaan samoista asioista. Silti edellisenkin saarikirjan lukija saa Tutkimusmatkoista irti uutta varsinkin ekologian osalta.

Kirjassa kuljetaan Ilkka Hanskin mukana loputtoman monimuotoisella Borneolla, erikoislaatuisella Madagaskarilla ja Kanarian La Gomeralla, jonka luonnon ihmiset ovat muuttaneet. Hanskin ja emeritusprofessori Tari Haahtelan tutkimus biodiversiteetin hupenemisen yhteydestä allergioihin esitellään myös kattavasti.

Täpläverkkoperhosista mittakaavoihin

Tieteen historiaa tehdään Ahvenanmaalla. Kesä 1991 täpläverkkoperhosten parissa paisui suureksi tutkimushankkeeksi. Hanski onnistui ensimmäistä kertaa tutkimaan luonnossa metapopulaatiota: täpläverkkoperhoset elävät tuhansien pienten ketojen saarekkeissa, ja perhostutkimusten tarjoama metapopulaation malli auttaa ymmärtämään, miten lajit menestyvät ja selviävät pirstoutuneissa tai pirstoutuvissa elinympäristöissä. Kun elinympäristöjen katoaminen on suurin luonnon monimuotoisuutta uhkaava tekijä, pirstoutumisen monimutkaisten vaikutusten ymmärtäminen on merkityksellistä myös luonnonsuojelulle.

Hanski ei yksinkertaista liikaa, joten teksti on paikoin melko teknistä. Käsitteet avataan tieteellisine kiistoineen kaikkineen, eikä lukijan anneta niellä purematta edes Hanskin omia oletuksia. Esiteltyään elinympäristöjen pirstaloitumista koskevia tutkimuksiaan Hanski käsittelee — populaariteokselle varsin huolellisesti — sitä, miksi pirstaloituminen ei itse asiassa ole ekosysteemien säilymisen ja luonnonsuojelun kannalta mikään yksinkertainen juttu.

Syö tai tule syödyksi -tyyppiset kärjistykset eivät tähän kirjaan kuulu, vaan se tarjoaa mittakaavoja, suhteita, teorioita ja kritiikkiä, myös omia tutkimuksia kohtaan. Raskas Hanskin suurteos ei silti ole. Aika vierähtää sen ääressä nopeasti, jos välillä pitääkin pysähtyä vähän sulattelemaan. Hanski oli taitava kirjoittaja. Tapa, jolla hän käsittelee vaikeita, suuria ja teoreettisia asioita, on selkeä. Hanski tarinoi, selittää ja suhteuttaa.

Väliin kirjoituksista tulee mieleen toisen edesmenneen akateemikon, Georg Henrik von Wrightin, esseetuotanto. Ei niinkään tyylillisesti vaan siksi, että kummastakin lukija aistii syvien ajatusten vakaata viisautta ja lämpöä.

Monimutkainen, kaunis luonto

Tutkimusmatkoja saarille on tärkeä kirja siksi, että se kertoo, minkälaista on tiede ja miten sillä voi perustella omia näkemyksiä. Hanskille luonto ja sen monimuotoisuus ei ole faktakokoelma, vaan jotain, mitä ihmisen tulee oppia ymmärtämään: monimutkaisena, vaikeana, osin tavoittamattomana ja aina kauniina.

Epilogissa Hanski palaa ensimmäiselle saarelleen, Suomenlahden piskuiselle Haminanluodolle. Hän ottaa kantaa esimerkiksi metsäpolitiikkaan. Jos Hanski eläisi, hänellä olisi edelleen paljon sanottavaa aiheesta.

Geenimanipulaation edut Hanski tunnustaa, mutta suhtautuu teknologiaan varovasti: “Ei pitäisi kuitenkaan luottaa liikaa siihen, että näitä eliöitä on helppo hallita”. Luonnonsuojelun suhteen Hanski on konservatiivi. “Uusien” ekosysteemien suojelu saa penseän vastaanoton. Hän pelkää, että voidaan luisua ”kohti vaarallisten ja jatkuvien ympäristömuutosten hyväksymistä”.

Kirjassa on pessimistisiä sävyjä: ”Ihmiskunnan on vaikea muuttaa kurssiaan, mutta on myös vaikea uskoa, ettei suunnanmuutosta lopulta yritettäisi, kun nykyisen kehityksen seuraukset tulevat riittävän selviksi useimmille. Kysymys on vain siitä, kuinka paljon vahinkoa on ehditty saada aikaiseksi ja kuinka peruuttamattomia vauriot ovat.”

Ole vain eri mieltä. Perustele. Ilkka Hanski olisi taatusti kuunnellut.

Essee on julkaistu Kirjaessee-palstalla Yliopisto-lehdessä Y/04/17.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.