Tällä hetkellä ensimmäiset ihmistä muistuttavat seksirobotit ovat ennakkotilattavissa Kaliforniasta. Niiden on spekuloitu joko lopettavan tai arkipäiväistävän seksikaupan. Ne joko tuhoavat avioliittoja tai maustavat parisuhteita, lohduttavat yksinäisiä tai ruokkivat toksisia käyttäytymismalleja.
– Tunteita ne ainakin herättävät, vaikkei niiltä aitoa vastarakkautta lähitulevaisuudessa saakaan. Yksi usein esitetty kysymys on, onko seksirobotin käyttö pettämistä vai ei, toteaa kognitiotieteen tutkija Mika Koverola.
Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan digitaalisten ihmistieteiden osaston
Naimisissa olevan henkilön toimintaa pidettiin Koverolan mukaan kautta linjan tuomittavampana kuin sinkun ja seksirobotin palveluista maksamista vähemmän tuomittavana kuin ihmistyöntekijän. Mitatuista luonteenpiirteistä ja muista taustamuuttujista korkeampi tieteisfiktioharrastuneisuus ennusti vähäisempää tuomitsevuutta seksirobotin käyttöä kohtaan, ja yleisesti konservatiivisuuteen liittyvät piirteet ennustivat korkeampaa tuomitsevuutta kaikkia tarinavariantteja kohtaan. Meille tuntemattomasta syystä ihmiset, joiden inhoreaktio mahdollisiin taudinaiheuttajiin oli voimakas, suhtautuivat hyväksyvämmin seksirobotin käyttämiseen nimenomaan silloin kun tarinan henkilö oli naimisissa.
Tutkimustulosten mukaan seksi seksirobotin kanssa nähdään siis pikemminkin seksinä kuin masturbaationa ja näin ollen naimisissa olevan henkilön kohdalla pettämisenä.
– Jatkotutkimuksissa on tarkoitus selvittää pitääkö tämä paikkansa myös muissa tilanteissa kuin robotin vuokrauksessa ja muiden kuin täysin ihmisenkaltaisten seksirobottien kohdalla, Mika Koverola kertoo.
Tutkimusta on rahoittanut
Lisätietoja:
Mika Koverola