Presidentti Tarja Halonen puhui maanantaina 12. syyskuuta Helsingin yliopistolla seminaarissa, jossa tarkasteltiin ihmisoikeuksien tilaa Suomen oikeudessa kuluneen neljännesvuosisadan aikana.
Ihmisoikeussopimuksien soveltaminen on kuin vanhan talon korjaus, jossa on pakko asua remontin ajan: kun yhden kohdan saa kuntoon, vaatii toinen jo huomiota. Samalla vaatimukset kasvavat koko ajan, Halonen totesi.
Ihmisoikeusasiantuntijat joutuvatkin monesti huokaamaan: eikö tätä nyt vieläkään ole saatu kuntoon? Suomi liittyi Euroopan ihmisoikeussopimukseen vuonna 1989. Aika on suhteellinen käsite – runsas neljännesvuosisata on toisaalta hyvin lyhyt aika, ja silti tuona aikana ihmisoikeuskehityksessä on ehtinyt tapahtua hyvin paljon.
Väitöskirja vaikutti perustuslain uudistukseen
Professori Martin Scheininin väitöskirja Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa tarkastettiin 28. syyskuuta 1991 Helsingin yliopistossa, pian Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymisen jälkeen. Nyt kun väitöksestä on kulunut 25 vuotta, haluttiin oikeustieteellisessä tiedekunnassa tarkastella, mitkä 1990-luvun alussa näkyvissä olleista muutoksen merkeistä olivat olennaisia ja pysyviä, ja mikä ylipäätään on ihmisoikeuksien tila suomalaisessa oikeuselämässä vuonna 2016.
Väitöskirja vaikutti aikanaan vahvasti myöhempään Suomen perustuslain uudistamistyöhön. Työ saatiin onneksi käyntiin 1990-luvun optimistisen uudistuksen aikana, joka mureni pelokkuuden kaudeksi New Yorkin kaksoistorni-iskun myötä vuonna 2001.
Perus- ja ihmisoikeudet eivät ole muodissa
Perus- ja ihmisoikeusnäkökulma pitäisi ottaa huomioon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kaikessa lainvalmistelussa, totesi professori Elina Pirjatanniemi. Ihmisoikeuksien esiintuojia kuitenkin kritisoidaan siitä, että oikeuksien korostaminen rajoittaa lainsäätäjien työtä sitä hankaloittaen.
Samoin on kritisoitu sitä, että pyritään yksimielisyyteen, kun arvioidaan lainsäädännön perustuslainmukaisuutta, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) huomautti. Monesti ajatellaan, että ihmisoikeusasiantuntija jarruttaa rationaalisen yhteiskunnan kehitystä.
– Hyvin haastava tilanne on, että perus- ja ihmisoikeudet eivät ole muotijuttu, Lapintie totesi.
Nykyisen ihmisoikeuskeskustelun seuraukset ja suunta ovat hänestä huolestuttavia. Myös Elina Pirjatanniemen arvion mukaan perus- ja ihmisoikeuksiin suunnattu aiempi usko ja toivo ovat rapautumassa.
Ihmisoikeuskeskustelulla on tietynlainen pelotevaikutus: mitä enemmän ihmisoikeudet ovat mukana julkisessa keskustelussa, sitä tarkemmin hallitus ja virkamiehet esityksiä valmistellessaan pitävät huolta siitä, että kaikki tapahtuu kansainvälisten sopimusten mukaisesti.
Pirjatanniemen mukaan perimmäinen tavoite ihmisoikeuksien vaalimisessa on seurata valtaa ja tuoda näkyväksi sellaista, joka muuten jäisi piiloon. Tavoitteena on mahdollisimman inhimillinen ja reilu maailma kaikille. Perus- ja ihmisoikeuksia olisi pidettävä lainsäädännön arvoperustana, mutta myös velvoittavina normeina.
Ylikansallisista tuomioistuimista kansallisiin tuomioistuimiin
Alkamassa on ihmisoikeuskysymyksien kansallistuminen, havainnoi asianajaja Markku Fredman. Ihmisoikeuksien turvaaminen on hänen mukaansa jäämässä kuluvalla vuosikymmenellä lähes kokonaan kansallisten tuomioistuimien harteille. Kansainvälisten tuomioistuimien rooli on marginalisoitunut. Ongelmaksi muodostuu se, että osaamisessa ja mentaliteetissa on eroja.
Suomessa eduskunnan perustuslakivaliokunta arvioi lakiesitysten perustuslainmukaisuutta ja sitä, miten ne noudattavat Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Annika Lapintien mukaan on harvinaista verrattuna muihin valtioihin, että lakien perus- ja ihmisoikeudenmukaisuutta valvotaan jo valmisteluvaiheessa.
Perustuslakivaliokunta kutsuu ihmisoikeus- ja perusoikeusasiantuntijoita kuultaviksi, mutta julkisuudessa esiintyy väitteitä siitä, että Suomessa on vain kourallinen alan asiantuntijoita. Todellisuudessa tilastojen mukaan valiokunnassa vierailee noin sata eri asiantuntijaa vuoden aikana. Lapintie arvioi, että valiokunnan työssä ei näy oppositio-hallitusasetelma, vaan että jäsenet aidosti mieltävät erityisen roolinsa.