Ekumeniikan professori Risto Saarinen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta on tarkastellut viime aikoina uusoikeiston ja niin kutsutun identitaariliikkeen nousua aatehistorian ja uskonnontutkimuksen perspektiivistä. Uusoikeistolla Saarinen tarkoittaa perinteisten oikeistopuolueiden rinnalle nousseita uusia populistisia puolueita, kuten Perussuomalaiset meillä ja Sverigedemokraterna Ruotsissa.
Identitaariliike on patrioottinen ja maahanmuuttovastainen virtaus, joka vaikuttaa uusoikeiston taustalla. Se ilmoittaa haluavansa säilyttää eurooppalaisen identiteetin, jota uhkaa liikkeen mukaan esimerkiksi se, että islam saa jalansijaa yhteiskunnassa.
− Identitaariliikkeen perustaustaideana on puolustaa kansallisvaltiota. Liikkeen piirissä uskotaan oman etnisen ryhmän olevan keskeisesti tärkeä ja kansallisuuksien sekoittamisen huono asia. Lisäksi tyypillisesti vastustetaan Euroopan unionia sekä siirtolaisuutta, etenkin jos se tapahtuu Välimeren yli. Tällä kaikella tähdätään eurooppalaisen kulttuuriperinnön puolustamiseen kunkin kansallisvaltion omaa sivistysperintöä varjelemalla, Saarinen kuvailee.
Hän pitää identitaariliikkeen nousua merkittävänä ilmiönä. Erityisesti vuoden 2015 ison siirtolaisaallon jälkeen liike on voimistunut paljon niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa.
− Sosiologisia syitä uuden oikeiston nousulle voidaan hakea monesta suunnasta, esimerkiksi nykyihmisten tyytymättömyydestä, syrjäytymisestä tai vaikkapa nostalgisesta paluusta vanhaan. Itse haluan tuoda esiin uskonnon merkitystä ilmiön taustaselittäjänä.
Verkostoituneen uusoikeiston aatteelliset juuret ovat 1980-luvun Ranskassa
Eurooppalaisella uusoikeistolla on Saarisen mukaan taustalla vahvat aatteelliset vaikuttajat. Vaikka kukin identitaariryhmittymä ajaa omissa maissaan anti-globalistisesti oman valtionsa etusijaa, liikkeet muodostavat eurooppalaisen verkoston, jolla on yhtenäinen nationalistinen ja etnosentrinen aatemaailma.
− Usein mediassa esitetään, että liike leviää lähiökapakoissa spontaanin ärtymyksen saattelemana. Tässä on tietysti jotain perää, mutta uuden tutkimuksen perusteella uusoikeiston aatteelliset juuret näyttäisivät olevan Ranskassa ja 1980-luvulta asti harjoitetussa melko akateemisessakin kirjoittelussa. Liikkeen keskeisiä tausta-ajattelijoita ovat muassa Alain de Benoist ja Jean-Claude Valla sekä uusimmista nimistä Pierre Vial ja Renaud Camus.
Kaikkien edellä mainittujen taustahahmona puolestaan on toiminut ranskalainen tietokirjailija Dominique Venner, joka teki 2013 rituaalisen itsemurhan Notre Damen katedraalissa kiinnittääkseen ihmisten huomiota Euroopan huonoon tilaan vastalauseena muslimien maahanmuuton sallimiselle sekä sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymiselle Ranskassa.
− Vennerin ajattelun inspiroimaa liikettä on kutsuttu Ranskassa pitkään nimellä Bloc Identitaire ja sen nuorempaa sisarjärjestöä nimellä Génération Identitaire. Nämä molemmat taas ovat väljässä yhteydessä oikeistopoliitikko Marine Le Penin Rassemblement national -liikkeeseen, Saarinen kertoo.
− Voisikin sanoa, että ranskalainen identitaariliike on eräänlainen ideologinen ajatushautomo populistisille puolueille. Esimerkiksi Saksan, Unkarin ja Italian liikkeet vaikuttavat hyödyntävän tätä ranskalaista sylttytehdasta.
Identitaarien ja konservatiivikristittyjen ”epäpyhä liitto”
Saarinen on tarkastellut uusoikeiston yhteydessä erityisesti sitä, mikä on identitaariliikkeen suhde uskontoon ja uskonnollisiin kysymyksiin. Esimerkiksi portugalilainen sosiologi Jose Pedro Zuquete on todennut kirjassaan The Identitarians, että varhaisempaan ranskalaiseen identitaariliikkeeseen vaikuttaneessa kirjallisuudessa globaaliin katoliseen kirkkoon suhtauduttiin kriittisesti.
− Tuolloin ajateltiin, että katolinen sosiaalietiikka hyysää liikaa maailman köyhiä ja että etnosentrisen nationalismin on parasta olla ei-uskonnollista. Sittemmin tilanne on muuttunut, Saarinen selvittää.
Ranskassa konservatiiviset kristityt vastustivat toukokuussa 2013 voimaan astunutta tasa-arvoista avioliittolakia ja löysivät liittolaisen identitaareista, jotka halusivat heteronormatiivisen, vanhanaikaisen perhekäsityksen takaisin.
Yhteenliittymä perusti liikkeen nimeltä La Manif pour Tous (mielenosoitus kaikille), jonka alla lähdettiin osoittamaan kaduille voimallisesti mieltä sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä vastaan. Samalla liike otti tiukan islaminvastaisen kannan kristinuskon puolesta.
Saarista kiinnostaa, onko identitaarien ja kristillisten konservatiivien muodostamassa ”epäpyhässä liitossa” kyse koko Euroopan laajuisesta dominoefektistä.
− Kehityskulku on ilmeinen ainakin Puolassa ja Unkarissa roomalaiskatolisen kirkon kohdalla. Siellä oikeistolaiset valtapuolueet vetoavat kiistatta kristinuskoon siirtolaisvastaisissa argumenteissaan.
Muiden kirkkokuntien kohdalla asiassa riittää professorin mukaan vielä tutkittavaa, esimerkiksi pohjoismaisen luterilaisuuden kontekstissa.
− On ollut mielenkiintoista seurata, miten uskonnollisen kielen ja maailman korostaminen ovat viime aikoina nousseet esille Jussi Halla-ahon johtamissa perussuomalaisissa. Puheenjohtaja itsehän on korostanut useaan otteeseen olevansa uskonnoton tai ateistinen agnostikko, Saarinen huomauttaa.
Oikea Media – kaikkien konservatiivien asialla
Ensimmäinen signaali uusoikeiston ja konservatiivikristittyjen yhteydestä Suomessa tuli esille 1.3.2017 voimaan astuneen uuden avioliittolain tiimoilta. Lakimuutosta vastustamaan perustettiin yhdistys nimeltä Aito avioliitto.
− Yhdistys muun muassa otti suoraan käyttöönsä La Manif pour Tous -liikkeen logon. Muutenkin ideoita selkeästi omittiin Ranskan suunnalta, Saarinen toteaa.
Uudempana esimerkkinä on oikeistolainen nettilehti Oikea Media. Lehti ilmoittaa ”seuraavansa ja kommentoivansa yhteiskunnallista keskustelua ja uutisvirtaa konservatiivisesta näkökulmasta sekä kannattavansa perinteisiä isänmaallisia arvoja, yksilönvapauksia ja markkinataloutta”. Lehden päätoimittajana toimii Jukka-Pekka Rahkonen, joka on ollut myös Aito Avioliitto -liikkeen taustavaikuttajana.
Saarisen mukaan Oikea Media on ottanut eräänlaisen uusoikeistolaisen aatteellisen ajatushautomon roolin Suomessa.
− Oikea Media tuli enemmän julkisuuteen elokuussa 2018. Lehti alkoi promoamaan Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan kirjoitusta, jossa todettiin, että seksuaalinen vapautuminen voi johtaa pedofilian hyväksymiseen. Kun Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen oli todennut, että professorin kannattaisi ajatella sanomisiaan julkisuudessa, Oikea Media alkoi haastamaan Jyväskylän yliopistoa Puolimatkan sananvapauden rajoittamisesta.
− Tässä huomioni kiinnittyi erityisesti siihen, että heti kesälomien jälkeen eduskunnan kokoonnuttua kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen teki aiheesta kysymyksen Suomen hallitukselle. Räsänen peräänkuulutti, miten Jyväskylän yliopiston rehtori suhtautuu sananvapauteen, Saarinen jatkaa.
Julkisuudessa lähes kaikki mediat, tutkijoiden järjestöt sekä professoriliitto ja Tiedeakatemia puolustivat rehtori Hämäläistä.
− Kiinnostavaa kuitenkin on, että Oikea Media ryhtyi nostamaan Puolimatkan tapauksen jälkeen esille lukuisia herätyskristillisiä kirjoittajia lehdessään. Esimerkiksi konservatiivisen Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja, dogmatiikan dosentti Juha Ahvio käsittelee tätä nykyä kyseisen nettilehden kirjoituksissa muun muassa suomalaiskansallisen aatteen historiallisia ja raamatullis-kristillisiä juuria sekä sitä, miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen, Saarinen kuvailee.
Ahvio yhdistää Saarisen mukaan siekailematta perussuomalaisen etnosentrisen kansallismielisyyden ja konservatiivisen kristillisyyden. Lisäksi hän käyttää taustanaan nimeltä mainiten ranskalaisia uusoikeiston teoreetikkoja ja kannattaa näyttävästi myös Donald Trumpia, Viktor Orbánia ja Jair Bolsonaroa.
− Tutkimukselle Oikea Media tuottaa koko ajan kirjallista traditiota ja dokumentaatiota suomalaisen uusoikeistolaisen identiteettiliikkeen ja konservatiivikristittyjen lähentymisestä. Kyseessä ei ole mikään eliittiä vastustava unohdetun kansan karvalakkilähetystö, vaan osa kirjoittajista on tohtoreita ja professoreita. He edustavat älyllistä uusoikeistoa, joka haluaa itse ottaa eliitin pelikenttää haltuun.
Vastakkainasettelua korostavassa retoriikassa uskonnollinen ja poliittinen polarisaatio niputetaan yhteen
Vastakkainasettelulla on pitkä historia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa herätysliikkeiden ja maltillisemman kansankirkon välillä, sanoo professori Risto Saarinen. Tällä hetkellä polarisaatio ottaa uusia kierroksia, kun sitä on käyty soveltamaan poliittisiin yhteyksiin.
− Sosiaalisen median vastakkainasettelussa punavihreän ’suvaitsevaiston’ ja konservatiivien erottelu ei lähde liikkeelle suoralta kädeltä uskonnosta. Maailmaa liian liberaalina ja moniarvoisena pitävän kristityn on kuitenkin aika helppo samaistua kansallismielistä polarisaatiota ruokkivaan retoriikkaan, Saarinen arvioi.
Oleellista polarisaatioilmiössä on Saarisen mielestä se, ettei omaa puolta valita sen perusteella mitä kannatetaan, vaan pikemminkin sen pohjalta, mitä vastustetaan.
− Tämä ei ole suinkaan uutta. Tuoreimmat esimerkit löytyvät Yhdysvalloista. Siellä republikaanit ja demokraatit käyvät oman aikansa kulttuurisotaa perinteisten arvojen kannattamisen ja punavihreän edistyksellisyyden välillä, ja Trump on hyvin suosittu uskonnollisissa piireissä.
− Suomen kontekstissa pohdin sitä, voisivatko esimerkiksi perussuomalaiset saada merkittävää kannatusta konservatiivikristittyjen suunnalta. Myös kristillisdemokraateissa tapahtuu aatteellista lähentymistä kansallismielisyyteen ja maahanmuuttokriittisyyteen.
**
Lisää aiheesta: Risto Saarisen ja Heikki J. Koskisen artikkeli Recognition, Religious Identity, and Populism: Lessons from Finland on julkaisuprosessissa Protestant Legacies in Nordic Law -verkoston hankkeessa.