Päiväkotien tulosohjauksella on ikäviä seurauksia, Maiju Paananen osoitti väitöstutkimuksessaan. Varhaiskasvatukseen kuluvien resurssien mittaamisen lisäksi olisikin tärkeä säännöllisesti selvittää, millaisia sivuvaikutuksia tulosmittarit aiheuttavat, Paananen sanoo.
Kun äiti ja isä käyvät tutustumassa lapsen hoitopaikkaan, mielen päällä on, että saisipa kullanmuru juuri hänen taitoihinsa ja tarpeisiinsa soviteltua hoivaa ja oppia. Ammattilaisten näkökulmasta vähintään yhtä tärkeää on tasavertaisuus.
Paanasen tutkimuksen mukaan tulosvastuun henki ja niukkuus rajoittavat lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien tilannekohtaista päätöksentekoa, mikä syö pohjaa sosiaaliselta oikeudenmukaisuudelta.
— Usein käy niin, että tukea kaipaavien tarpeet väistyvät ja yksilöllisen huomion keräävät ne, joilla menee jo valmiiksi hyvin.
Niukkuus näkyi päivkotien arjessa monin tavoin. Henkilöstövajaus pakotti opettajia ja hoitajia siirtymään avuksi toisiin ryhmiin, ja lapset käyttivät ryhmätiloja porrastetusti.
— Tämä edellyttää lapsilta odottamista, itsesäätelyä, nopeutta ja reippautta, mutta henkilökunnalla on yhä vähemmän aikaa tukea lapsia näissä taidoissa.
Mittaaminen vaikuttaa valintoihin
Aineistona Paanasella oli havaintomateriaalia päiväkodeista, kuntatoimijoiden haastatteluja sekä kansainvälisiä ja suomalaisia asiakirjoja. Tulokset on julkaistu kasvatustieteen keskeisissä kansainvälisissä lehdissä.
Aineiston keräämisen jälkeen varhaiskasvatuksessa on ehtinyt tapahtua paljon. Eduskunta pui uutta varhaiskasvatuslakia ja päiväkotien työolot ovat herättäneet keskustelua — samoin erilaiset seurantajärjestelmät kuten tuntiperustaiset päiväkotimaksut.
Paananen toivoo, ettei arviointia ja ohjausta erehdyttäisi pitämään neutraaleina, sillä mittaaminen vaikuttaa aina työkulttuuriin, tehtävien priorisoimiseen ja niiden kautta lasten päiviin.
Uutinen on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/04/18.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.