Köyhyyden kokemuksia kuvaavien kirjoitusten äärellä käy selväksi, etteivät ihmisten unelmat ole yltiöpäisiä. Suomessa elävä köyhä toivoo, että voisi käydä viihtyisässä kahvilassa ystävän kanssa tai mennä parturi-kampaamoon laitattamaan hiuksensa, jotka hän yleensä leikkaa itse. Hän toivoo, että lapsi saisi hyvän haalarin ja monipuolisempaa ruokaa kotona.
— Syrjäyttävä elementti voi olla vaikkapa se, ettei ihmisellä ole varaa julkisen liikenteen lippuun eikä uimahallikäyntiin, luonnehtii yhteiskuntapolitiikan väitöskirjatutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella työskentelevä Elina Turunen.
Joskus vähävaraiset voivat kuitenkin auttaa toisiaan palvelusten muodossa. Toisella saattaa olla kananmunia, joista jakaa, toinen osaa ehkä ommella hajonneen vaatteen siistiksi. Kaverusten välinen apu on hyvä asia ja voi pelastaa pahan päivän yli. Kaikilla köyhillä ei kuitenkaan ole sosiaalista turvaverkkoa apunaan eikä voimia sellaista rakentaa. Tarvitaan yhteiskunnan apua.
— Jos ihminen tuntee kuuluvansa yhteisöön ja saavansa tunnustusta yhteiskunnassa, tämä voi vahvistaa hänen pystyvyyden kokemustaan. Syrjäytyminen huojuttaa tyytyväisyyden peruspilareja. Koetamme vaikuttaa siihen, miten ihmiset pääsisivät selviytymisestä kohti osallisuuden kokemusta.
KUN LÄÄKKEET JÄÄVÄT OSTAMATTA
Turunen tähdentää, ettei selviytyminen ole aina omissa käsissä — eivät myöskään köyhyyteen johtaneet syyt.
— Oma tai puolison sairastuminen voi keikauttaa elämän pois totutuilta radoiltaan, samoin avioero tai työpaikan menettäminen. Joskus elintaso romahtaa näiden muutosten vuoksi ja ongelmat kasautuvat täysin ihmisestä itsestään riippumatta.
2000-luvun lama ei ole ollut hellä keskiluokkaakaan kohtaan: irtisanotuksi voi joutua kuka tahansa, myös hyvinvoiva koulutettu ihminen. Hänellä tosin voi olla etunaan suhdeverkosto, joka syntymäköyhältä ehkä puuttuu.
Aika harva vähävaraisista huutaa ilmaisen rahan perään. Kun sosiaalietuuksien ehtoja tiukennetaan, köyhät tinkivät omasta hyvinvoinnistaan, koska puskuria yllätysten varalle ei ole.
— Köyhä ei osta tarvitsemiaan lääkkeitä, koska niiden omavastuuosuus on hänelle korkea. Hän syö edullista ruokaa, joka ei aina ole terveellistä. Hän pysyy kotikulmillaan, koska ei voi liikkua pitemmälle. Näköala kapenee.
PELIVARA ANTAA TILAA TOIMIA
Tukien vastikkeellisuuden vaatimukset ovat yhä äänekkäämpiä. ”Helppoa rahaa” ei mielellään syydettäisi varsinkaan päihdeongelmaisille, joiden katsotaan itse aiheuttaneen ongelmansa. Miksi se juo ja polttaa, jos ei ole rahaa?
Turunen katsoo asiaa toisesta kulmasta. Oikein ajoitettu, elämäntilanteen huomioiva tuki voi nostaa ihmisen pahimmasta. Yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi itsensä kokeva antaa yleensä jotakin takaisin yhteiskunnalle. Olisiko toimintakykyiseksi palautuminen hyvä vastike?
Turvattu toimeentulo ja asuminen ovat tärkeimpiä aineellisia tekijöitä elämässä. Aineettomista asioista olennaisia ovat sosiaaliset verkostot ja merkityksellinen tekeminen.
— Jos köyhyydessä elävä pääsee sinnittelystä ennakoitavampaan, omaa elämäänsä säätelevään tilanteeseen, vapautuu lisää voimavaroja. Pelivara antaa tilaa toimia, Turunen kuvaa.
Pitkän linjan köyhyystutkija Jouko Karjalainen totesi Yliopisto-lehden haastattelussa kymmenkunta vuotta sitten, että niukan linjan sosiaalipolitiikka kääntyy kunniallisia köyhiä vastaan. ”Venkulat pärjäävät ankarammassakin systeemissä.”
PAHIN ONGELMA ON RATKAISEMATTA
Eduskuntavaalit 2019 lähestyvät. Toistaiseksi äänekkäin keskustelu vaalien alla on liittynyt siihen, millä tavoin pienet firmat voisivat tai eivät voisi irtisanoa työntekijöitään. Mistä pitäisi puhua?
— Pitkäaikaistyöttömien suuresta määrästä. Pitkäaikaistyöttömyys on peruja 1990-luvun lamasta, jonka jäljet ovat olleet monella lailla epäonnistuneesti hoidetut, talous- ja sosiaalihistorian tohtorikoulutettava Petri Roikonen arvioi.
Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi jyrkästi 1990-luvulla, eikä 2000-luvun pitkä hivuttava taantuma ainakaan korjannut tilannetta.
— Tämän päivän työelämässä on se kummallisuus, että osa hukkuu töihinsä ja osa ei saa työtä lainkaan. Tulotaso on Suomessa kasvanut todella paljon pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Olisiko varaa tasata työtä ja hyvinvointia, Roikonen miettii.
HARRASTUKSET JA LUKIOKIRJAT MAKSAVAT PALJON
Köyhyyden ja häpeän yhteys on voimakas. Se tulee esiin jokaisessa köyhyyttä käsittelevässä tutkimuksessa. Aikuinen vielä sinnittelee, mutta lapset eivät voi peittää sitä, mikä heiltä puuttuu. Harrastukset näyttävät luokkaerot. Esimerkiksi aiemmin työväenluokkainen jääkiekko on nyt hyvinvoivan keskiluokan urheilua.
Köyhyys vaikuttaa myös koulunkäyntiin. Onko yksinhuoltajaäidillä varaa ostaa lukiokirjoja kolmeksi vuodeksi? Palvelujen käyttäminen — hierojalla poikkeaminen, hiusten laitattaminen, ravintolassa syöminen, matkustaminen — on köyhän ulottumattomissa.
— Elämän ennakoitavuus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan arkeen tuottaa hyvää paitsi ihmiselle itselleen myös yhteiskunnalle. Vaihtoehtojen ja itsenäisyyden lisääntyminen vahvistaa toimijuutta, Turunen tähdentää.
Perustulo voisi keventää byrokratiaa ja vahvistaa vapauden kokemusta, mutta joulukuussa päättyvän kokeilun jatko ei ole vielä selvillä. Asia lienee jäänyt sote-keskustelun ja maakuntauudistuksen jalkoihin. Perustulo ei automaattisesti ratkaise köyhyyden ongelmaa, ainakaan jos se on mitoitettu kireäksi. Häpeän kokemusta perustulo kuitenkin todennäköisesti lievittäisi.
VEROTUS EI TASAA HYVÄÄ ENTISEEN TAPAAN
Kansainvälisessä vertailussa Suomi on edelleen matalien tuloerojen maa, vaikka 90-luvulla tuloerot kasvoivatkin vauhdilla. Tulonsiirroilla tasataan hyvinvointia.
Tuloerot olisivat Suomessakin huomattavasti korkeammat ilman progressiivista verotusta, Petri Roikonen muistuttaa.
— Verotusta on kiristetty ja kevennetty moneen kertaan päämäärien vaihdellessa. Esimerkiksi paljon parjattu perintöverotus on hyödyllinen suomalaisen yhteiskunnan kannalta.
Hyvätuloisilla ei ole Suomessa hätäpäivää: huipputuloisten ryhmä on erkaantunut kauas omalle käyrälleen keskiluokan tulotasosta, köyhistä puhumattakaan. Verotus ei ole enää yhtä tasaavaa kuin ennen 1990-lukua. Pääomatulojen ansiotuloja matalampi veroaste ja esimerkiksi pörssiin listaamattomien yritysten osinkojen osittainen verovapaus eivät ainakaan helpota eriarvoisuutta.
— Suomi on rikkaampi kuin koskaan, joten meillä pitäisi olla kaikki edellytykset huolehtia köyhistä, Roikonen toteaa.
PALVELUJÄRJESTELMÄN MONIMUTKAISUUS KUORMITTAA
Nykypäivän suhteellinen köyhyys eroaa nälkävuosien absoluuttisesta köyhyydestä. 1800-luvulla omaisuus määritti ihmistä ja omistamaton luokka kiersi talosta taloon työn ja leivän perässä.
Nyt köyhän pitää osata kiertää viranomaiselta toiselle ja hakea tukia eri luukuilta.
— Palvelujärjestelmässä pärjääminen voi tuntua kuormittavalta. Perusturvan taso on Suomessa matala, ja osa turvaan oikeutetuista jää sen ulkopuolelle, koska voimavarat avun etsintään puuttuvat, Turunen toteaa.
Matalan kynnyksen kohtaamiset avoimissa, neutraaleissa tiloissa, esimerkiksi asukastaloissa, voisivat olla toimivampia kuin virastokäynnit. Parasta olisi, jos keskusteluihin olisi riittävästi aikaa, vaikka vapaamuotoisen kahvihetken merkeissä. Näin tilaisuudessa voisi piipahtaa leimautumatta köyhälistön edustajaksi.
Ehkä työllistyminenkin voisi onnistua, jos mukana olisi työvoimapulasta kärsivien yritysten edustajia? Myös sosiaalisella työllistämisellä on edelleen paikkansa vaikkapa kuntoutujien ja kehitysvammaisten kohdalla. Heitä harvoin pestataan vapailla markkinoilla.
PERUSKOULU TOI TASA-ARVOA
2000-luvun taantuma on piirtänyt oman puumerkkinsä köyhyyden historiaan: köyhyyttä leimaa pysyvyys. Jos synnyt köyhään perheeseen, helposti myös pysyt köyhänä.
— Tuloliikkuvuus on pienentynyt 2000-luvulla. Kuitenkin juuri luokkakierto on rakentanut Suomesta oikeudenmukaisen yhteiskunnan, Petri Roikonen toteaa.
Jatkossa merkitsee kenties yhä enemmän se, kuka omistaa, mitä ja missä: onko omistusasunto, osakkeita ja muuta varallisuutta. Korkeat tulot ja varallisuus korreloivat myös korkeakoulutukseen: koulutetut tienaavat enemmän ja heidän lapsensa jatkavat opintojaan korkeakouluissa.
— Koulutus on ollut yksi ratkaiseva tekijä, kun Suomi muuttui 1900-luvulla köyhästä, maatalousvaltaisesta luokkayhteiskunnasta hyvinvoivaksi maaksi. Peruskoulu-uudistus oli tärkeä askel tasa-arvon etenemisessä.
Roikonen neuvookin kiinnittämään huolta siihen, että alempien tuloryhmien jälkeläisillä on myös jatkossa mahdollisuus edetä opintiellä.
POHJOISMAINEN MALLI TOIMII HYVIN
Globalisaatio tai teknologinen kehitys eivät merkitse sitä, että epätasa-arvo on välttämätöntä ja kuuluu hyväksyä tuloksentekemisen varjopuolena. Poliittisilla valinnoilla ja arvoilla on suuri merkitys.
— Tuloja voidaan tasata verotuksen ja tulonsiirtojen avulla sekä koulutuksesta tehdä yhä saavutettavampaa. Se on valintakysymys, Roikonen sanoo.
1800-luvun kunnallisvaaleissa rikkaalla oli monta ääntä ja veroäyrittömillä köyhillä ei ääntä lainkaan. Nytkin köyhän ääni saattaa jäädä antamatta: vaaleissa äänestävät ahkerimmin varakkaat ja koulutetut. Politiikasta kiinnostuu varmemmin, jos perspektiivi laajenee toimeentulosta kohti avarampia näkymiä.
Sekin saattaa auttaa, jos ehdokkaissa on joku sellainen, johon voisi samaistua tai joka tuntuisi ymmärtävän vähävaraisen osaa.
Suomella menee monissa suhteissa hyvin. Instituutiot ja koulutus pitävät maata pystyssä ja luovat yhteiskuntarauhaa. Vahva, toimiva julkinen sektori pitää huolta ihmisestä ja osaltaan myös markkinatalouden edellytyksistä.
Roikonen ihmettelee väittämiä liian kireästä verotuksesta, joka ajaa parhaat voimat maasta ulos.
— Pohjoismainen malli on todistanut monissa kansainvälisissä vertailuissa toimivuutensa.
TYÖ JA KOULUTUS TÄRKEIMMÄT ASIAT
Miten köyhyyttä sitten voisi kitkeä? Luomalla työpaikkoja, palkkaamalla ihmisiä, tasaamalla töitä — ja auttamalla niitä, jotka apua tarvitsevat. Elämästä voisi tulla helpommin ennakoitavaa. Ongelmien ennaltaehkäisy maksaisi itsensä takaisin.
— Iso osa ihmisen kapasiteetistä jää käyttämättä, jos hänen ajatuksensa askartelevat koko ajan maksamattomissa laskuissa ja tulevissa menoissa. Uusille asioille on tilaa vasta kun ongelmista on edetty ratkaisuihin, Elina Turunen toteaa.
Työ ja koulutus ovat avainasemassa, Petri Roikonen painottaa.
— Työ tuo hyvinvointia. Sosiaaliturva antaa taustatukea. Esimerkiksi yrittäjien turvaverkkoon voisi kiinnittää enemmän huomiota. Globalisaation, teknologisen kehityksen ja rakennemuutoksen tuomia haasteita voisi korjata investoimalla koulutukseen.
Aina on niitä, jotka yrittävät, mutta putoavat. Jaloilleen ei pääse ilman apua.
— Ammattiyhdistysliike voisi katsoa työtä laajasti ja ottaa huomioon myös freelancerit, nollatyösopimuksin toimivat ja yksinyrittäjät, Turunen sanoo.
Nälkävuosina 1866–68 kahdeksasosa suomalaisista kuoli aliravitsemukseen. Nälkä ei ole enää vieraanamme, mutta onko myötätuntoa enemmän kuin 150 vuotta sitten? Riittääkö sitä oman maan vähävaraisille, entä rajojen ulkopuolelle? Mikä on salonkikelpoinen määrä köyhiä? Pitkäaikaistyöttömät eivät metelöi osastaan.
Auttaminen ei ole vain yksityisten hyväntekeväisyyshankkeiden asia, se on poliittinen ydinkysymys.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/09/18.