Yhdysvallat on palannut kansainvälisiin neuvottelupöytiin neljän vuoden irtioton jälkeen. Presidentti Joe Bidenin päätöksellä se noudattaa jälleen Pariisin ilmastosopimusta ja kuuluu Maailman terveysjärjestöön. Yhdysvallat osallistuu myös kansainväliseen rokotejärjestelmään Covaxiin, jossa jaetaan koronarokotteita köyhiin maihin.
Euroopassa uusi presidentti tunnetaan veteraanidiplomaattina, joka arvostaa monenkeskistä yhteistyötä liittolaistensa kanssa. Hän onkin luvannut elvyttää Atlantin ylittäviä suhteita, jotka rapautuivat pahasti edellisen presidentin Donald Trumpin aikana. Maaliskuussa ulkoministeri Antony Blinken ehti jo vierailla puolustusliitto Naton päämajassa Brysselissä.
Biden puolestaan osallistui Euroopan unionin huippukokoukseen etäyhteydellä. Viimeksi näin tapahtui Barack Obaman ensimmäisellä presidenttikaudella 12 vuotta sitten, vuonna 2009.
Nyt Euroopassa pohditaan myös sitä, millaisia asemia Yhdysvallat neuvottelupöydissä havittelee. Tuolipaikat eivät ole ennallaan neljän vuoden tauon jälkeen.
Etenkin Kiina on täyttänyt vauhdilla Yhdysvaltain jättämää valtatyhjiöitä niin kotinurkillaan kuin Euroopassa, Afrikassa ja kansainvälisissä järjestöissäkin.
Euroopan unioni on puolestaan ryhtynyt kehittämään strategista autonomiaansa eli valmiuttaan vastata kansalaistensa turvallisuudesta ja aikanaan myös omasta puolustuksestaan.
— Yhdysvallat joutuu nyt rakentamaan toimijuuttaan uudestaan ja vakuuttamaan eurooppalaiset liittolaisensa politiikkansa uskottavuudesta, poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma toteaa.
Yhdysvaltojen ja Euroopan erityissuhde ulottuu kauas 1500-luvulle, kun eurooppalaisia alkoi hakeutua Atlantin yli sotaa ja vainoa pakoon. Toki moni lähti uudelle mantereelle myös seikkailunhalusta ja toiveesta vaurastua.
Seuraavina vuosina etenkin britit perustivat siirtokuntiaan uuden mantereen itärannikolle. Uusi valtio syntyi vuonna 1776, mutta se vaati monivuotista sotaa entistä emämaata vastaan — ja voittoa.
Yhdysvallat omaksui Euroopasta valtiomuotoonsa valistuksen ihanteita vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta. Katkera itsenäistymistaistelu määritti kuitenkin sen suhtautumista ympäröivään maailmaan. Se halusi suojella erityisyyttään, kertoo vieraileva tutkija Kari Möttölä Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksesta.
— Ensimmäinen presidentti George Washington muistutti vuonna 1796, ettei Yhdysvaltojen tule sitoutua pysyviin liittoumiin eikä varsinkaan sekaantua Euroopan valtapolitiikkaan.
Washingtonin seuraajat noudattivat samaa maailman melskeitä karttavaa linjaa, kunnes vuonna 1917 Woodrow Wilson johdatti Yhdysvallat ensimmäisessä maailmansodassa Eurooppaan Britannian ja Ranskan tueksi.
Poikkeama oli tarkoitettu tilapäiseksi, Möttölä arvioi, kuten myös Franklin D. Rooseveltin päätös lähettää Eurooppaan joukkoja liittoutuneiden avuksi, ensin Italiaan ja Sisiliaan 1943 ja vuonna 1944 Ranskan Normandiaan. Jo vuonna 1941 Roosevelt oli laatinut Britannian pääministerin Winston Churchillin kanssa Atlantin julistuksen, jossa he hahmottelivat liittoutuneiden päämääriä sodassa ja sen jälkeisessä maailmassa.
Atlantin julistuksessa mainitaan muiden muassa kaikkien ihmisten itsemääräämisoikeus, globaali taloudellinen yhteistyö ja hyvinvointi sekä vapaus elää ilman pelkoa ja puutetta. Julistuksessa jäsentyy idea lännestä, Juhana Aunesluona sanoo. ”Lännellä” on opittu viittaamaan maihin, jotka toteuttavat liberaalia demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja markkinataloutta.
Konkreettisesti lännen idea ja läntinen maailma alkoivat muotoutua toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa, kun Yhdysvallat ryhtyi tukemaan raunioitunutta mannerta.
Päätös ei ollut itsestään selvä. Etenkin republikaanit olisivat halunneet palata entiseen ulkopoliittiseen eristykseen. Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvu Euroopassa vakuutti lopulta vastahakoisimmatkin siitä, että entisiä liittolaisia sekä myös vihollisvaltiota Saksaa on suojeltava idän uhkalta.
Taloudellisesti ja sotilaallisesti vakaa Eurooppa olisi myös Yhdysvaltojen etu: niinpä Yhdysvallat lahjoitti Marshall-apuna 13 miljardia dollaria 16 valtiolle vuosina 1948—1951. Maat perustivat Euroopan taloudellisen yhteistyöjärjestön, joka edelsi nykyistä teollisuusmaiden järjestöä OECD:tä.
Neuvostoliiton tiukentunut ote Saksassa ja Tšekkoslovakiassa taas vaikutti Pohjois-Atlantin puolustusliiton Naton perustamiseen keväällä 1949. Yhdysvallat ja yksitoista eurooppalaista valtiota sitoutuivat turvaamaan toisensa Neuvostoliiton mahdolliselta hyökkäykseltä.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli maailman mahtavin valtio.
— Sen talous muodosti lähes puolet maailman bruttokansantuotteesta. Se oli myös hetken aikaa ainoa valtio, jolla oli ydinase. Se oli käyttänytkin ydinasettaan, jopa kahdesti, Aunesluoma muistuttaa.
Eurooppalaiset valtiot myöntyivät Yhdysvaltojen hegemoniaan, koska hyödyt olivat ilmeiset. Lisäksi demokraattinen yhteiskuntamalli loi yhteistä identiteettiä.
Yhdysvallat oli myös kulutuskulttuurin suurvalta, jonka musiikki, elokuvat ja tavarat levisivät laajalti Eurooppaan. Ne viestivät amerikkalaisesta elämäntavasta, yksilön vapauksista ja aineellisesta hyvinvoinnista.
Itäblokilla ei ollut tarjota eurooppalaisille vastaavia herkkuja kylmässä sodassa, joka jakoi Euroopan vuosiksi länteen ja itään. Tosin opiskelijaradikalismin noustessa läntisessä Euroopassa 1960-luvulla mielikuva Neuvostoliitosta saattoi lännen — ja Suomen — vasemmistopiireissä kaunistua ainakin toviksi.
Läntisen yhteiskuntajärjestyksen vetovoima todentui syksyllä 1989, kun Neuvostoliiton vaikutusvalta heikkeni itäisessä Euroopassa ja mannerta jakanut rautaesirippu repesi. Saksat yhdistyivät ja entiset sosialistimaat pyrkivät Natoon ja Euroopan unioniin. Muutos oli nopea.
Yhdysvalloille tämä sopi, sillä läntisten järjestelmien laajentuminen vakiinnutti liberaalia demokratiaa Euroopassa. Samalla maa alkoi entistä painokkaammin vaatia Eurooppaa huolehtimaan omasta turvallisuudestaan. Neuvostoliittoa ei enää ollut, mutta Jugoslavian hajoamissodat 1990-luvulla osoittivat, että mantereen sotilaallinen toimintakyky oli vähintäänkin heikko.
Eurooppalaisia liittolaisia kaihersivat Yhdysvaltojen sotatoimet Irakissa ja Afganistanissa, vaikka monet niistä osallistuivat itsekin näihin varsin epäonnisiin operaatioihin.
Syvintä kiilaa väleihin löi kuitenkin Donald Trump, joka hylkäsi vuosikymmenien aikana syntyneet yhteistyön tavat ja perinteet. Hän onnistui myös järkyttämään liberaalin demokratian perustaa ja mainetta ennennäkemättömällä tavalla.
Trumpin jälkeen Yhdysvaltain ja Euroopan suhteissa on ollut lyhyt kuherruskuukausi.
— Joe Biden symboloi Yhdysvaltoja, joka on saanut mustan silmän. Niin kauan kuin silmänalus on turvoksissa, ei kysellä liikoja tuntemuksista, Juhana Aunesluoma sanoo.
Ennen pitkää tilanne kuitenkin normalisoituu ja keskusteluissa palataan vanhoihin jännitteisiin, joita riittää:
— Suhde Kiinaan ja Venäjään, kauppapolitiikka, digitaalisten markkinoiden sääntely ja verottaminen, Aunesluoma luettelee.
Kitkaa on aiheuttanut jälleen kiristynyt tilanne Israelin ja Hamasin välillä.
Liittolaisten suhde vaatii molemmilta osapuolilta panostuksia, Aunesluoma sanoo. Jos Eurooppa kykenee kohentamaan puolustusvalmiuttaan, se luo tasapainoa ja kannustaa Yhdysvaltoja vahvistamaan Naton toimintakykyä.
Kari Möttölä ennakoi, että Yhdysvallat keventää maailmanpoliittisen johtajuutensa taakkaa, sillä Bidenin on keskityttävä vakauttamaan kotioloja. Ainakin sotilaalliset väliintulot todennäköisesti korvautuvat diplomatialla ja muulla pehmeällä vaikuttamisella.
Biden onkin kutsumassa koolle demokraattisia valtioita huippukokoukseen keskustelemaan muiden muassa ilmastonmuutoksesta, terrorismista, korruptiosta ja pandemioista. Vielä on epäselvää, ketkä joukkoon kelpuutetaan.
— Parhaiten kokous toimisi foorumina, jossa demokratiat saavat vertaistukea ja -arviota omassa edistymisessään. Ainakin siitä tulee valtava poliittinen spektaakkeli, Möttölä tuumii.
Presidentti haluaa virkistää vanhaa lännen arvoyhteisöä.
— Biden edustaa yhdysvaltalaisen ajattelun perinnettä, jossa valtaa ei haluta käyttää ainoastaan taloudellisten tai muiden etujen ajamiseksi vaan maailman demokratisoimiseksi. Siihen sopii eurooppalaisten kumppanien kanssa muodostettava allianssi, Aunesluoma sanoo.
Entä mihin suuntaan liittolaiset ovat matkalla? Ja kuka on seurueen johtaja?
Aunesluoma lainaa Barack Obamaa, jonka mukaan Yhdysvallat ei voi yksin muuttaa maailmaa, mutta muut tarvitsevat Yhdysvaltoja, jos mielivät muuttaa maailmaa toivomaansa suuntaan.
Maailma ei kuitenkaan kaipaa enää Yhdysvaltain hegemonista johtajuutta, professori sanoo. Enemmän on kyse siitä, millaisin keinoin ja keiden ehdoilla hallitaan maailman moninapaisuutta ja hyödynnetään sirottunutta valtaa.
— Yhdysvaltoja tarvitaan, mutta ei aina neuvottelupöydän päässä vaan tärkeänä kumppanina muiden joukossa, Aunesluoma arvioi.
(LÄHDE: Markku Henriksson, Tähtilipun maa, Tammi, 2021)
1565
Espanjalaiset perustavat St. Augustinen siirtokunnan Floridaan.
1587
Englantilaiset perustavat Roanoken siirtokunnan nykyiseen Pohjois-Carolinaan.
1614
Hollantilaiset perustavat Fort Nassaun tukikohdan lähelle nykyistä Albanya New Yorkissa.
1638
Ruotsalaiset perustavat Fort Kristinan nykyiseen Delawareen.
1717
Ranskalaiset perustavat New Orleansin Mississippijoen suistoon.
1776
Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus hyväksytään. Vapaussotaa käydään pitkään, 1775–1783.
1783
Pariisin rauhansopimus tunnustaa siirtokuntien itsenäisyyden. Yhdysvallat irtautuu lopullisesti Isosta-Britanniasta.
1823
Presidentti James Monroe linjaa, että Yhdysvallat ei puutu Euroopan asioihin, kunhan eurooppalaiset eivät perusta uusia siirtokuntia Amerikkaan. Tunnetaan Monroen oppina.
1866
Atlantin alittava lennätinkaapeli yhdistää Euroopan ja Pohjois-Amerikan.
1917
Yhdysvallat liittyy ensimmäiseen maailmansotaan.
1941
Yhdysvallat ja Britannia antavat Atlantin julistuksen. Yhdysvallat miehittää Grönlannin ja liittyy toiseen maailmansotaan.
1943–45
USA:n joukot valtaavat Sisilian 1943. Yhdysvaltain sotilaiden maihinnousu Norman-
diassa 1944 on yksi sodan käännekohdista Euroopassa. Saksa antautuu 8.5.1945.
1946
Fulbright-stipendi- ohjelma käynnistyy. Myös lukuisat suomalaiset nuoret pääsevät sen avulla opiskelemaan Yhdysvaltoihin.
1947
Presidentti Harry S. Trumanin opin mukaan Yhdysvallat pyrkii patoamaan Neuvostoliiton vaikutusvaltaa tukemalla ”vapaan maailman” hallituksia.
1949
Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato perustetaan.
1949–1951
Yhdysvallat tukee Euroopan jälleenrakennusta 13 miljardilla dollarilla. Marshall-apua vastaanottaa 16 eurooppalaista valtiota.
1956
Britannia ja Ranska pyrkivät sodalla estämään Egyptin suunnitelman kansallistaa Suezin kanavan. Yhdysvallat tuomitsee liittolaistensa toimet ja pakottaa ne peräytymään kiistassa.
1963
Presidentti John F. Kennedy osoittaa tukeaan Saksan Liittotasavallalle kuuluisalla Ich bin ein Berliner -puheella.
1975
Helsingissä kokoontuu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi, johon osallistuu myös Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford.
1990
Transatlanttinen julistus tähtää Yhdysvaltain ja Euroopan talousyhteisön TTIP-vapaakauppa- ja investointisopimukseen (Transatlantic Trade and Investment Partnership).
1992
Yhdysvaltalainen poliittisen taloustieteen tutkija Francis Fukuyama julkaisee historian kulkua käsittelevän esseen (1989) ja teoksen Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992). Hän arvioi ideologioiden taistelun päättyneen liberaalin demokratian voittoon.
2013–2016
TTIP-sopimusneuvottelut keskeytyvät presidentti Donald Trumpin noustua valtaan.
2021
Presidentti Joe Biden lupaa elvyttää Atlantin ylittäviä suhteita.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2021.