Vankien kertomukset vapautumiseen liittyvistä odotuksista ovat tärkeitä: ne paljastavat, missä asioissa tuki on tarpeen

Koti, puoliso ja etenkin työpaikka ovat ratkaiseva apu, kun vankilasta vapautuva totuttelee rikoksettomaan elämään, kriminologian tutkija Emma Villman sanoo.

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/2025.

33-vuotiaalla miesvangilla oli takana jo lukuisia huume- ja väkivaltarikoksista saatuja tuomioita. Hän ei oikeastaan edes nähnyt elämälleen muuta vaihtoehtoa.

— Hänen mukaansa tämä elämä meni nyt näin. Eikä vankila niin paha paikka ole, vaikka sinne joutuisi takaisinkin, kertoo kriminologian tutkija Emma Villman.

Osana väitöstutkimustaan Villman tapasi 45 vapautumassa ollutta avovankiloiden vankia ja kysyi heidän odotuksiaan vapaudesta. Moni suhtautui uuteen elämään toiveikkaasti. Toisille, kuten mainitulle 33-vuotiaalle, rikollisen elämäntavan jatkaminen taas tuntui ainoalta mahdollisuudelta.

— Oletukseni oli, että odotukset olisivat ennustaneet vangin tulevaa kohtaloa vapaudessa.

Tukityöllistämisestä apua

Toisin kuitenkin kävi. Puolen ja puolentoista vuoden kuluttua vapautumisesta tehdyissä seurantahaastatteluissa kävi ilmi, että vapautumisen olosuhteet ja sattuma näyttelivät suurta roolia.

— Keskeinen kysymys oli se, oliko vangilla eväitä rakentaa uutta elämää: oliko esimerkiksi kotia, työpaikkaa tai puolisoa. Etenkin työpaikka, edes tukityöllistettynä, oli hyvin tärkeä, Villman toteaa.

Toisaalta vapautumisen jälkeen kohdatut vastoinkäymiset, kuten ero, työpaikan menetys tai läheisen kuolema, saattoivat helposti suistaa takaisin rikolliseen elämään.

Koevapaus useampien ulottuville?

Toisenlaisiakin tarinoita oli. Esimerkiksi juuri tuo 33-vuotias mies pääsi koevapauteen, jossa häntä autettiin hankkimaan työpaikka tuttavansa urheiluvälineverstaalta. Sen avulla hän pääsi kiinni arjen rytmiin, osaksi yhteiskuntaa.

— Kun tapasimme, hän vaikutti tyytyväiseltä rutiineihinsa. Huumeita hän käytti enää harvoin, kriminologi kertoo.

Villman kehuukin koevapautta, jossa vanki pääsee asumaan valvotusti omilleen jo ennen tuomion loppua.

— Aineistoni perusteella se auttoi vankeja selvästi pääsemään kiinni yhteiskuntaan.

Nyt koevapauteen pääsee reilu neljännes vankeusrangaistusta suorittavista. Emma Villman toivoisi sen käytön yleistyvän kaikille siihen sopiville vangeille.

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.