Kyseessä on uudenlaisen toimintamallin pilotointi, jota valtiotieteellinen tiedekunta toteuttaa tiiviissä yhteistyössä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ja Lahden kaupungin sekä Lahden yliopistokeskuksen kanssa. Työelämäprofessorin tavoitteena on edistää tutkimuksen, koulutuksen ja käytännön sosiaalityön yhteistyötä, sekä helpottaa sosiaalityöntekijöiden saatavuutta sosiaalialan lisääntyvien haasteiden äärellä.
– Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristön muutosten tuomien uudenlaisten osaamistarpeiden näkökulmasta tiedekunnassa ja tieteenalalla on suuri tarve käytäntölähtöisyyttä ja tutkimusperustaisuutta uudella tavalla yhdistävälle toimintamallille, sanoo dekaani Marjaana Seppänen, joka on ollut aktiivisesti edistämässä työelämäprofessuurin saamista tiedekuntaan.
Monipuolinen ja pitkä kokemus sosiaalialalta
Työelämäprofessorin tehtävään kutsutulla Minna Veistilällä on yli 30 vuoden kokemus sosiaalialalta työntekijänä, tutkijana, johtajana, kehittäjänä ja kouluttajana. Työelämäprofessoriksi Veistilä siirtyi Päijät-Hämeen hyvinvointialueen yhdyspintatyön ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtajan tehtävästä. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa sosiaalijohtajana ja yliopettajana.
– Olen saanut tutustua sosiaalialaan monista eri näkökulmista ja oppia koko ajan uutta. Alallemme erityistä on ymmärrys ihmisestä myös sosiaalisena, suhteissa toisiin ihmisiin, yhteisöihin ja yhteiskuntaan elävänä toimijana, Veistilä toteaa.
– Sosiaalityön tehtävänä on vaalia ja edistää toiminnan mahdollisuuksia näissä suhteissa, ja siinä keskeistä on sen vuoksi sosiaalisissa suhteissa työskentelyn osaaminen, Veistilä jatkaa.
Tavoitteena toimia siltana yliopiston ja alan työelämän välillä
Veistilä työskentelee 50 prosenttia yliopiston palveluksessa ja 50 prosenttia Päijät-Hämeen hyvinvointialueella viiden vuoden määräajalla. Tavoitteena on kehittää työelämäprofessorin tehtävänkuvaa siten, että se parhaalla mahdollisella tavalla toimii siltana käytännön ja yliopiston välillä ja siten palvelee sosiaalityön koulutuksen, tutkimuksen ja käytännön yhteyden vahvistamiseen liittyviä tarpeita.
Yhteistyökumppaneiden edustajista koostuva työelämäprofessuurin ohjausryhmä kokoontui kesäkuun alussa linjaamaan työelämäprofessorin tehtäväkuvaa ja vuoden 2025 tavoitteita. Tehtäviin kuuluvat muun muassa käytäntötutkimuksen opetus, maisterintutkielmien ohjaaminen ja arviointi, hyvinvointialueen sosiaalityön kehittämishankkeiden edistäminen sekä moniammatillisen yhteistyön ja sote-integraation vahvistaminen.
Helsingin yliopisto on Veistilälle tuttu työnantaja hänen työskenneltyään aiemmin koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian hallinnoiman sosiaalialan osaamiskeskus Verson johtajana. Lisäksi hän on toiminut vastavuoroisuutta tutkineen akatemiahankkeen tutkijana.
– Asetun nyt mielelläni yliopiston ja hyvinvointialueen palvelukseen tutkijoiden, kehittäjien, opettajien ja käytännön toimijoiden aktiiviseksi linkittäjäksi, huhtikuussa työelämäprofessorina aloittanut Veistilä toteaa.
Työelämäprofessoriksi Helsingin yliopistoon voidaan kutsua tohtorin tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on yliopistomaailman ulkopuolisessa työelämässä saavutettuja erityisen merkittäviä ansioita ja kokemusta, joista on hyötyä yliopiston toiminnalle.
Työelämäprofessori on aina määräaikainen ja työskentelee osa-aikaisena varsinaisen oman tehtävänsä ohella. Tavoitteena on, että työelämäprofessori vahvistaa yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja näkyvyyttä.
Lisätiedot:
Marjaana Seppänen
Puh. 029 4124586
marjaana.seppanen@helsinki.fi
Minna Veistilä
Puh. 029 4124563
minna.veistila@helsinki.fi