Syrjintä, väkivalta ja epätasa-arvo ovat yhä yhteiskunnan haastavimpia ongelmia ja esteinä oikeudenmukaisemman maailman tiellä. Sosiaaliset tavat ovat kautta historian määrittäneet, että esimerkiksi valkoisilla miehillä on ollut oikeus yksityisomistukseen ja naiset ja etniset vähemmistöt on luokiteltu miesten omaisuudeksi. Vaikka vähemmistöjen oikeudet ovat huomattavasti parantuneet viime vuosikymmeninä ympäri maailmaa erilaisten lakiuudistusten ja ihmisoikeuksia suojelevien mekanismien ansiosta, eivät syrjintä ja epätasa-arvo ole vieläkään siirtyneet historiaan.
Ihmisten jaottelu binääristen tunnusmerkkien perusteella muovaa sosiaalisia suhteita
Naiset ja muunsukupuoliset henkilöt kokevat edelleen syrjintää, joka perustuu sukupuoleen liitettyihin stereotypioihin ja ennakkoluuloihin. Myös sukupuolten väliset tuloerot ovat yhä sitkeä ongelma työmaailmassa. Ihmiset voivat joutua poliisin profiloinnin kohteiksi ihonvärinsä takia, ja useita vähemmistökulttuureja ei ole edelleenkään tunnustettu valtion tasolla. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä syrjinnästä ja epätasa-arvosta Suomessa ja maailmalla.
Näitä ja muita syrjinnän muotoja yhdistää se tapa, jolla binäärisiä tunnusmerkkejä käytetään. Binäärisillä tunnusmerkeillä tarkoitan sattumanvaraisia tunnusmerkkejä, kuten ihonväriä tai sukupuolta, joilla jaetaan ihmisiä sisä- ja ulkopiiriin. Etninen tausta tai sukupuoli eivät tietenkään ole yksilöiden identiteetin kannalta sattumanvaraisia tai merkityksettömiä seikkoja, mutta uskallan väittää, että tapa, jolla niitä käytetään ihmisten luokitteluun ja paremmuusjärjestykseen laittamiseen hierarkian ja dominoinnin perustelemiseksi, on sattumanvaraista.
Vaikka ihmisryhmien jaottelu binääristen tunnusmerkkien perusteella ei virallisesti ole sallittua, tunnusmerkit edelleen muovaavat sosiaalisia suhteita olennaisella tavalla. Yhteiskunnassa tulee ymmärtää, miten syrjintä ja väkivalta toimivat, jotta haitallisia ja syrjiviä rakenteita voidaan muuttaa.
Tässä kirjoituksessa avaan työtäni tietokonesimulaatioiden parissa sekä sitä, kuinka niiden avulla voidaan ymmärtää rakenteellista syrjintää yhteiskunnassa. Toivon, että tutkimustyöni auttaa löytämään ratkaisuja, jotka edistävät oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa maailmaa.
Yksi ryhmä päätyy aina dominoivaan valta-asemaan
Sosiaalinen yhteistyö sekä se, miksi se onnistuu tietyissä tilanteissa mutta epäonnistuu toisissa, ovat tärkeitä yhteiskuntatieteellisiä teemoja. Näiden kiperien kysymysten ratkomiseksi on kehitetty ja sovellettu monia tieteellisiä malleja. Omassa työssäni olen kiinnostunut erityisesti Haukka-Kyyhky-peli (Hawk-Dove game) -nimisestä mallinnuksesta, jossa vallan konsepti voidaan asettaa analyysin keskiöön. Olen kiinnostunut erityisesti siitä, mitä sosiaaliselle yhteistyölle tapahtuu, kun tilanteeseen lisätään sattumanvaraisia binäärisiä tunnusmerkkejä ja syntyy konflikti, jossa kumpikaan osapuoli ei suostu yhteistyöhön.
Haukka-Kyyhky-pelin voi hahmottaa kuvittelemalla kaksi autoa, jotka ovat tiellä vastakkain. Kummankin tavoitteena on pelotella vastassa oleva auto pois tieltä. Kun lippu heilahtaa, autot ajavat toisiaan päin. Pelissä on kolme mahdollista vaihtoehtoa: ensimmäisessä voittaja (Haukka) pysyy tiellä ja häviäjä (Kyyhky) ajaa ulos, toisessa molemmat autot väistävät ja ajavat ulos (Kyyhky-Kyyhky) ja kolmannessa kumpikaan ei väistä ja autot törmäävät toisiinsa (Haukka-Haukka).
Testatakseni teoreettisia hypoteesejani kehitin Haukka-Kyyhky-peliin perustuvan tietokonesimulaation. Simulaationi osoitti, että kun väestö on homogeeninen, strateginen pelaaja päättää sattumanvaraisesti ja aina tapauskohtaisesti, hyökkääkö vai väistääkö hän. Tilanne muuttuu, kun pelaajat jaetaan kahteen ryhmään; yksi ryhmä alkaa aina dominoida toista. Tilanteen vakiinnuttua yksilöiden tai pienten ryhmien on mahdotonta muuttaa sitä. Tämä väistämätön dynamiikka johtaa järjestelmälliseen syrjintään ja hierarkiaan pelin sisällä.
Alun perin pohjasin tutkimukseni ainoastaan omaan tietokonesimulaatiooni. Löydökseni kuitenkin herättivät myös tohtori Christopher J. Wattsin mielenkiinnon. Hän kehitti oman tietokonesimulaationsa, minkä jälkeen saatoimme vertailla töitämme ja arvioida tuloksia yhdessä. Totesimme, että enemmistöt hyötyvät intensiivisestä väkivallan uhasta niissä väestöissä, jotka koostuvat identtisistä yksilöistä, joita erottavat toisistaan vain sattumanvaraiset tunnusmerkit. Tämä intensiivinen väkivallan uhka voi vaihdella aina fyysisen vahingon aiheuttamisesta omaisuusvahinkoihin. Vähemmistöt puolestaan voivat hyötyä alhaisemmasta väkivallan uhasta, esimerkiksi verbaalisista loukkauksista tai symbolisista, vihamielistä eleistä. Väkivalta voi kuitenkin aina kärjistyä intensiiviseksi, ja mallinnuksemme osoittaa, että tällaisessa tilanteessa enemmistöt saavat yliotteen. Tämä tarkoittaa sitä, että enemmistöt luultavasti tulevat hallitsemaan vähemmistöjä.
Syrjintä on todellisuutta myös tietokonesimulaatioiden ulkopuolella
Tutkimuksemme osoitti, että jatkuva väkivallan uhka johtaa aina syrjintään perustuvaan sosiaaliseen normiin. Yhden ryhmän jäsenet hallitsevat, ja toisen ryhmän jäsenet joutuvat alistumaan heidän tahtoonsa. Mallinnuksemme todistivat myös, että jo pelkästään osallistujien kategorisoiminen kahteen eri ryhmään tunnusmerkkien avulla riittää aiheuttamaan järjestelmällistä syrjintää. Syrjintä ei kenties ollut tarkoituksellista, mutta se tapahtui siitä huolimatta.
On selvää, ettei tämäntyyppistä syrjintää tapahdu ainoastaan tietokonesimulaatioissa vaan myös arkielämässä. Sukupuoleen ja ihonväriin sidotut syrjivät sosiaaliset normit ovat historiallisesti ja kulttuurillisesti meille kaikille tuttuja.
Tutkimuksessa ilmenneet havainnot osoittavat toki vain, että sattumanvaraiset binääriset tunnusmerkit riittävät johtamaan laajamittaiseen ylivaltaan, eivätkä ota huomioon syrjintään liittyviä kulttuurisia ja historiallisia tekijöitä. Havainnot ovat silti erittäin tärkeitä. Tutkimustulokset osoittavat, että marginalisoitujen ryhmien ja yksilöiden päivittäin kohtaama syrjintä on riippuvainen väkivallan uhasta ja sattumanvaraisista tunnusmerkeistä. Binääristen tunnusmerkkien eliminointiin tähtäävä identiteettipolitiikka voisi siis merkittävästi haastaa enemmistöjen kykyä järjestelmällisesti hallita vähemmistöjä.