Sosiaalityön professori Mona Livholts kirjoitti aikoinaan kolme eri versiota väitöskirjansa loppuosiosta: yhden yhteiskuntatieteellisten väitöskirjojen perinteisellä akateemisella kielellä, toisen kirjeenä ja kolmannen teatteriesityksen muodossa.
Väitöskirjan vastaanotto oli ristiriitainen. Osa lukijoista ylisti tekstin vaihtoehtoista muotoilua, kun taas toisia ärsytti, että teksti ei noudattanut perinteistä akateemista asiatyyliä. Livholts huomasi jo varhain, että hänen suhteensa kirjoittamiseen ja tekstiin poikkesi muiden sosiaalityön väitöskirjatutkijoiden suhtautumisesta. Hänen mielestään sosiaalityön alalle vakiintuneet kysymykset, teoriat ja tutkimusmenetelmät olivat pikemminkin rajoittavia kuin kehittäviä.
– Akateemiset tekstit, joita tutkijakoulutuksen aikana luettiin, tuntuivat etäisiltä ja toisinaan yhdentekeviltäkin. Tulin jopa pohtineeksi, lopettaisinko jatko-opintoni vai jatkaisinko niin, että yrittäisin osaltani kehittää pohdiskelevaa ja luovaa kirjoittamista sosiaalityön alalla. Valitsin lopulta jälkimmäisen vaihtoehdon.
Akateemisella urallaan Livholts on pyrkinyt muuttamaan sosiaalityötä sisältä käsin luovan kirjoittamisen kautta. Näin hän etsii vastauksia siihen, mitä kysymyksiä voidaan esittää, mitä voidaan tietää, kuka voi tietää ja mitä pidetään tietona.
– Sosiaalityö keskittyy haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten elinehtoihin, mutta sosiaalityöntekijät ja tutkijat ovat myös osa epätasa-arvoisia rakenteita, Livholts sanoo.
Luova kirjoittaminen antaa tilaa erilaisille kokemuksille
Kriittisellä ajattelulla voidaan saada uutta tietoa yhteiskunnasta. Kriittinen ajattelu voi myös paljastaa rajoittavia rakenteita ja epätasa-arvoisia valtasuhteita ja aktiivisesti lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistävää tietoa.
– Tutkimukseni mukaan tämä edellyttää sitä, että yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kieli ja menetelmät kehittyvät aiempaa luovempaan ja taiteellisempaan suuntaan, Livholts toteaa.
Hänen näkemyksensä on, että akateemisissa teksteissä käytetään niin sanottua asiantuntijakieltä, jonka sisältämää valtaulottuvuutta kyseenalaistetaan harvoin. Vaarana on, että etäännytetty, kuiva ja niukka kielenkäyttö sulkee ulkopuolelleen eletyt kokemukset, jotka eivät sovi artikkelien ja väitöskirjojen akateemiseen kirjoitusmuottiin.
Livholts on pyrkinyt tutkimustyössään yhdistämään luovan kirjoittamisen ja tieteellisen tutkimuksen. Esimerkkejä hänen kehittämistään menetelmistä ovat tilannesidonnainen kirjoittaminen ja akateeminen novelli.
Tilannesidonnainen kirjoittaminen perustuu Donna Harawayn (1988)* klassikoksi muodostuneeseen artikkeliin, jossa muun muassa esitetään, että tutkijan on otettava vastuu siitä, miten hänen oma asemansa tutkijana vaikuttaa siihen, mitä opimme näkemään. Tilannesidonnaisessa kirjoittamisessa kirjoittaja on tietoinen ympäristön vaikutuksesta omaan kirjoittamiseen, esimerkiksi siihen, miten valkoisen ihonvärin, yhteiskuntaluokan ja sukupuolen kaltaisia valtasuhteita tulkitaan.
Akateeminen novelli on puolestaan luovan kirjoittamisen autoetnografinen menetelmä. Autoetnografiassa kirjoittaja tarkastelee henkilökohtaisia kokemuksiaan itsetutkiskelun ja kirjoittamisen kautta ja yhdistää omaelämäkerrallisen kertomuksen laajempiin kulttuurisiin, institutionaalisiin ja yhteiskunnallisiin merkityksiin.
– Akateeminen novelli pyrkii luomaan rakenteita, henkilöhahmoja ja tunnelmia ammentamalla innoitusta kaunokirjallisuudesta sekä esittää kokemuksia käyttämällä vaihtelevasti erilaisia omaa elämää kuvaavia lajityyppejä, kuten päiväkirjoja, kirjeitä, muistoja, runoja ja valokuvia, Livholts kertoo.
Kielenkäyttö vaikuttaa käsitykseen ympäristöstä
Meneillään olevassa tutkimustyössään Livholts haluaa tuoda esiin kielenkäytön ja sanavalintojen vaikutuksen siihen, miten näemme ja ymmärrämme yhteiskunnan. Esimerkkinä vaihtoehtoisesta kielenkäytöstä Livholts käyttää sanaa ’glokaali’ kansainvälisen tai globaalin sijaan. Glokaali tarkoittaa, että jokin on samanaikaisesti paikallista eli lokaalia ja maailmanlaajuista eli globaalia, esimerkiksi että globaalit trendit ja ilmiöt vaikuttavat siihen, miten toimimme paikallisesti.
Tutkimushankkeessa Den glokala vändningen i socialt arbete (’Glokaali murros sosiaalityössä’) Livholts tarkastelee sosiaalityötä teoriana ja menetelmänä aikana, jolloin ihminen ja yhteiskunta nähdään sosiaalityössä nivoutuneena muihin elämänmuotoihin ja ekosysteemeihin. Hän käyttää käsitettä uupumus (ruotsiksi utmattning, englanniksi exhaustion) vaihtoehtoisena ilmauksena sosiaalisille ongelmille.
Uupumus voidaan ymmärtää prosessina ja tilana, jossa niin ihmisiä, eläimiä kuin ympäristöäkin hyödynnetään epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Merenpinnan nousu, saasteet ja liikakalastus vaikuttavat paikallisyhteisöjen elinolosuhteisiin. Pandemiat vaikeuttavat psyykkisesti ja fyysisesti sairaiden, siirtolaisten, kodittomien, lähisuhdeväkivallan naisuhrien ja muiden jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien tilannetta.
– Uupumus aiheuttaa unettomuutta, keskittyneen valvetilan, jossa pohdimme jatkuvasti, olemmeko tehneet kaikkemme oman lähiympäristömme kohentamiseksi. Tämänhetkisessä pandemiatilanteessa eletään vaihetta, jota uupumus kuvaa parhaiten, Livholts sanoo.
Livholts haluaa selvittää, mitä tarkoittaa, että glokaali on korvannut yhä laajemmin kansainvälisen, ylikansallisen ja globaalin sosiaalityön kaltaiset käsitteet. Nimeämällä sosiaalityön alalla tapahtuvan muutoksen voimme nähdä, miten se muokkaa tapaamme ajatella, tarkastella ja ymmärtää sosiaalityötä nyt ja tulevaisuudessa. Glokaali sosiaalityö kiinnittyy ihmisten arkisiin elinympäristöihin ja laajemmin ympärillämme tapahtuviin yhteiskunnallisiin muutoksiin.
– Glokaalin käsitteellä haluan kiinnittää huomiota siihen, miten sosiaalityön tutkimuskysymykset, menetelmät ja teoriat muuttuvat arkkitehtuurin, feministisen ja postkolonialistisen tutkimuksen, maantieteen, taiteen, luovan kirjoittamisen ja muiden vastaavien tekijöiden vaikutuksesta. Meidän tulee ymmärtää, miten sukupuolistunut väkivalta, maanviljelijöiden itsemurhat, pakkosiirtolaisuus, hyväksikäyttöä ilmentävät työehdot ja sosiaalityö sekä kaupungeissa että maaseudulla ovat glokaaleja kysymyksiä.
*Donna Haraway (1988): Situated Knowledges: The Science Question in Feminism and the Privilege of Partial Perspective
Kuvatekstissä mainittu julkaisu: Mona Livholts (2021): Exhaustion and possibility: The wor(l)dlyness of social work on (G)local environment worlds during a pandemic