Seksityöläiset joutuvat jatkuvasti pohtimaan, kuinka näkyviä he voivat olla

Vaikka seksin myyminen näkyy Suomessa julkisilla paikoilla rajallisesti, se on läsnä poliittisissa keskusteluissa, mediassa sekä kansalaisten mielissä, joissa tietyt kehot yhdistetään kaupalliseen seksiin ilman että mitään seksuaalista kanssakäymistä tapahtuisi. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta.

Seksityötä tekevät venäjänkieliset naiset joutuvat jatkuvasti toimimaan siten, ettei heitä voida käytöksensä perusteella tunnistaa seksin parissa työskenteleviksi.

- Maahanmuuttajanaiset, jotka toimivat kaupallisen seksin parissa, koetaan niin sanottuina tilaan tunkeutujina, koska heidän läsnäolonsa paljastaa suomalaisen yhteiskunnan rajat liittyen erityisesti sukupuolten tasa-arvoon ja yhteiskunnalliseen tasa-arvoon, sanoo väitöskirjatutkija Anastasia Diatlova Helsingin yliopistosta.

Väitöskirjassa tutkittiin kaupallisen seksin parissa toimivien venäjänkielisten naisten elämiä ja työkokemuksia Suomessa. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten suomalaisessa yhteiskunnassa suhtaudutaan kaupalliseen seksiin ja miten tämä vaikuttaa seksin parissa työskentelevien maahanmuuttajanaisten jokapäiväiseen elämään.

Tutkimuksesta ilmenee, että seksin parissa työskentelevät naiset ovat itsenäisiä ja he liikkuvat paljon, mikä kasvattaa heidän tienestejään.

- Tämä kuitenkin vahingoittaa heidän suhteitaan omaan alkuperämaahansa ja estää myös muodostamasta vahvoja siteitä Suomeen, Diatlova muistuttaa.

Tutkimuksessa tehdyistä haastatteluista nousee esiin, että kaupallisessa seksissä tarvitaan tiettyjä taitoja: haastateltavista kumpuaa tietyntyyppinen työläinen, jota luonnehtii soveltuvuus kaupalliseen seksiin.

Näkymättömiä yhteiskunnalle, mutta näkyviä mahdollisille asiakkaille

Kaupallisen seksin seurauksena muodostuu moraalinen järjestelmä, jossa tarkkailu ja hallinta kohdistetaan maahanmuuttajanaisiin tai naisiin, joita pidetään maahanmuuttajina. 

- Se pakottaa heidät muokkaamaan jokapäiväistä elämäänsä niin, että he ovat näkymättömiä valtion edustajille sekä yhteiskunnalle ylipäänsä, mutta näkyviä potentiaalisille asiakkailleen, Diatlova toteaa.

Väitöstutkimusta varten kerätty tietoaineisto sisältää havainnointia klubeilla, privaateissa sekä seksityöläisille palveluja tarjoavan eteläsuomalaisen kansalaisjärjestön tiloissa; haastatteluja kaupallisen seksin alan avaintoimijoiden kanssa sekä haastatteluja venäjänkielisten kaupallisen seksin parissa toimivien naisten kanssa.

Tutkimus näyttää, miten suomalaisessa yhteiskunnassa suhtaudutaan kaupalliseen seksiin ja miten tämä vaikuttaa kaupallisen seksin parissa toimivien maahanmuuttajanaisten elämiin. Se myös nostaa esiin eri strategioita, joita maahanmuuttajanaiset käyttävät pärjätäkseen vaikutusten kanssa jokapäiväisessä elämässään.

Suomessa seksin myyminen on laillista mutta seksin ostaminen parittajan avulla toimivalta seksin myyjältä tai ihmiskaupan uhrilta on kiellettyä.

 

*******************************

Anastasia Diatlova väittelee 11.10.2019 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Between Visibility and Invisibility: Russian-speaking Women engaged in Commercial Sex in Finland". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, Hall PII, Yliopistonkatu 3.

Vastaväittäjänä on Professor Teela Sanders, University of Leicester, ja kustoksena on professori Lena Näre.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.





Lisätiedot (englanniksi):

Anastasia Diatlova

anastasia.diatlova@helsinki.fi