Suomen johtajuus Etyjin Minskin ryhmässä pakotti Suomen katsomaan Venäjää uudesta näkökulmasta ja laajentamaan Suomen Venäjä-osaamista. Suomen ja Venäjän yhteispuheenjohtajuus Vuoristo-Karabahin konfliktin rauhanvälityksestä vastaavassa Etyjin Minskin ryhmässä oli ensimmäinen kerta, kun Suomi sai kansainvälisen mandaatin muovata rauhaa konfliktissa, jota Venäjä piti osana imperialistista politiikkaansa.
– Tämä oli merkittävä muutos Suomen kylmän sodan politiikassa, kun suomalaisdiplomaatit yrittivät erottaa Itämeren ja Pohjoismaat Keski- ja Itä-Euroopan sekä Neuvostoliiton alueen turvallisuustilanteesta, sanoo väitöskirjatutkija Bradley Reynolds Helsingin yliopistosta.
Vuosina 1995–1997 Suomi ja Venäjä toimivat yhdessä puheenjohtajana Etyjin Minskin ryhmässä. Se on diplomaattinen foorumi, joka vastaa sovittelusta Armenian, Azerbaidžanin, Vuoristo-Karabahin ja kansainvälisen yhteisön välillä. Vuoristo-Karabahin sovittelu oli 1990-luvun puolivälissä yksi kolmesta tärkeimmästä kysymyksestä Yhdysvaltojen ja Venäjän välisellä asialistalla.
– Etelä-Kaukasia 1990-luvun puolivälissä oli kriittinen hetki keskusteluille siitä, pitäisikö Euroopan turvallisuus Manner-Euroopassa sitoa turvallisuuteen Neuvostoliiton jälkeisessä tilassa, Reynolds sanoi.
Väitöskirjassaan Reynolds on tutkinut useita arkistoaineistoja eri maista ja haastatellut monia suomalaisia ja amerikkalaisia päättäjiä, kuten presidentti Tarja Halosta, Heikki Talvitietä ja René Nybergiä.
Yhdysvaltain rauhanhankkeet ja öljyintressit vaikeuttivat Suomen rauhanvälityspyrkimyksiä
Suomi uutena EU:n jäsenenä vuonna 1995 toi mukanaan sekä Venäjä-asiantuntemusta että eräänlaisen "todistustaakan" osoittaakseen, että Helsinki oli todella päässyt yli kylmän sodan stereotypiasta "erityissuhteesta" tai siitä, mitä on halventavasti kutsuttu "suomettumiseksi".
Suurin osa tieteellisestä kirjallisuudesta väittää, että EU-jäsenyys oli näkyvin tekijä Suomen siirtymisessä puolueettomuudesta liittoutumattomuuteen. Suomen Venäjä-politiikan muutoksista kylmän sodan jälkeisenä aikana on vasta alettu tutkia laajasti arkistojen näkökulmasta.
– Nykyistä keskustelua määrittävät suurelta osin poliitikot, entiset päättäjät ja poliittinen analyysi, jotka arvioivat tuon ajan tapahtumia, Reynolds sanoo.
Reynoldsin väitöstutkimus luo pohjaa keskusteluille uudella arkistoaineistolla Suomen, Yhdysvaltojen, UK:n, YK:n, EU:n ja Etyjin arkistoista. Etyjissä suomalaisilla diplomaateilla oli laaja kokemus ja poliittista pääomaa lähteä muuttamaan paitsi Suomen ja Venäjän suhdetta myös Suomen ja Amerikan, sekä Suomen ja Brysselin suhdetta.
– Aluksi ajateltiin, että Moskovan tasapainottaminen olisi Suomen ja Etelä-Kaukasian kansainvälisten välittäjien suurin tehtävä, mutta amerikkalaisten yksipuolisten rauhanehdotusten ja öljyetujen vastustaminen tuli suomalaisille diplomaateille yhtä haastavaksi, ellei jopa haastavammaksi, Reynolds kertoo.
Amerikkalaisten ja suomalaisten diplomaattien tärkeä mantra oli sitoa Venäjä monenkeskiseen sovitteluun. Tutkijan mukaan Venäjän säilyttäminen rauhanvälitysmuodoissa edellyttäisi Moskovalta suhteiden hoitamista naapurivaltioihin Etyjin ja YK:n normien mukaisesti.
– Ajateltiin, että jos Venäjä hoitaisi suhteita Etelä-Kaukasiassa näiden normien mukaisesti, Moskova tekisi niin myös Itämeren alueella.
Vaikka Suomen Minskin ryhmän ryhmä saavutti tämän suurelta osin vuonna 1995, amerikkalaiset päättäjät aloittivat vuoden 1996 alussa omat yksipuoliset rauhanvälityspyrkimyksensä, mikä raivostutti venäläiset ja vaikeutti suomalaisia välitysyrityksiä.
Tärkeä muistutus suomalaiselle turvallisuuskeskustelulle
Yhdysvaltojen yksipuoliset rauhanhankkeet haittaavat myös Etelä-Kaukasian rauhaa ja vakautta, tutkija sanoo. Kun Washingtonilla oli useita ongelmia maailmassa hoidettavanaan, Vuoristo-Karabah oli esimerkki amerikkalaisen vallan rajoituksista.
– Tämä on mielenkiintoinen pohdinta, kun Suomi on Naton uusi jäsen ja tulevaisuudessa pyrkii työskentelemään Washingtonin kanssa, Reynolds sanoo.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 sekä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys vuosina 2023 ja 2024 herättivät keskustelua siitä, romahtiko kylmän sodan jälkeinen turvallisuusjärjestys ja milloin. Euraasian ylle syntyy uusia jakolinjoja, jotka eivät ole missään niin ilmeisiä kuin Venäjän ja Suomen välinen raja.
On noussut esiin, miten Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria voidaan vahvistaa tai luoda uudelleen. Vaikka tilanne on nyt erilainen kuin 1990-luvulla, se heijastaa Suomen ulkopolitiikan muutosprosessia ja jatkuvuutta ja erityisesti Suomen Venäjä-politiikkaa.
– Väitöskirjallani haluan edistää julkista keskustelua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä Suomen Venäjä-politiikasta, Reynolds lisää.
**********************************************
MScS Bradley Reynolds väittelee 14.12.2024 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Alternating Visions of Europes Post-Cold War Security Architecture - Finnish, American, and Russian Peace Mediation in Nagorno-Karabakh 1995-1997". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, Suomen Laki-sali, Yliopistonkatu 3.
Vastaväittäjänä on professori Jussi Hanhimäki, Geneva Graduate Institute, ja kustoksena on professori Juhana Aunesluoma.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Väittelijän yhteystiedot:
Bradley Reynolds
bradley.reynolds@helsinki.fi