Essee on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2025.
Kuuntele essee Soundcloudissa tai Spotifyssa.
Filosofiassa on jo antiikista saakka elänyt ajatteluperinne, jonka mukaan moraalissa on kyse hyveistä. Tällöin hyveet mielletään niin kuin Aristoteles määritteli ne yli 2 300 vuotta sitten: ne ovat pysyviä ja vakaita taipumuksia toimia jollakin tietyllä tavalla.
Rehellinen ihminen on taipuvainen toimimaan rehellisesti. Ystävällinen ihminen on taipuvainen toimimaan ystävällisesti. Ja hyveellinen ihminen on joku, joka ei pelkästään osaa toimia hyveellisesti, vaan toimii niin johdonmukaisesti, tilanteesta riippumatta.
Akateemisessa filosofian tutkimuksessa on kuitenkin viime vuosikymmeninä käyty vilkasta keskustelua, jossa eräänä kantana on ollut, että hyveitä ei oikeastaan ehkä edes ole. Tai jos onkin, niin asia vaatii ainakin niin monta reunaehtoa ja pehmennystä, että hyveiltä katoaa se, minkä hyve-etiikka esittää niissä olevan tavoittelemisen arvoista.
Tämä keskustelu nojaa pitkälti kokeellisiin tutkimustuloksiin, joita on saavutettu filosofian naapuritieteessä psykologiassa sen jälkeen, kun se 1900-luvun alussa irtautui filosofiasta institutionaalisesti omaksi akateemiseksi alakseen.
Luonteenpiirteet eivät auta ihmistä olemaan moraalinen
Tämän ennen kaikkea sosiaalipsykologian tuloksista lähtevän debatin aloittivat 1990-luvun lopulla sellaiset yhdysvaltalaiset filosofit kuin Peter Railton, John Doris ja nyt jo edesmennyt Gilbert Harman. Siinä on nostettu esiin etenkin kaksi ongelmaa.
Ensimmäinen niistä on, että ihmisen eri luonteenpiirteillä ei ole sellaista ennustearvoa, joka niillä on yleisesti olettu olevan. Jos tiedämme, miten tietty ihminen toimii yhdessä moraalisesti haasteellisessa tilanteessa, siitä ei voi luotettavasti päätellä, miten hän toimii toisessa tällaisessa tilanteessa — edes silloin, kun tilanteet muistuttavat toisiaan hyvinkin paljon.
Kun tilanteet ovat riittävän samanlaisia, ihminen kyllä toimii aina samoin. Mutta tutkimuksissa tämä ”riittävä samanlaisuus” määrittyy äärimmäisen kapeaksi.
Jos esimerkiksi kaupan kassa antaa vahingossa liikaa vaihtorahaa takaisin, monet ihmiset palauttavat sen automaattisesti, jos huomaavat asian. Tämä on taipumus, joka säilyy samanlaisena läpi elämän. Mutta moni, joka palauttaa liiat vaihtorahat edes miettimättä asiaa, jättää silti huomauttamatta, jos vaikkapa jonkin tuotteen viivakoodi jää kassalla lukematta ja he ovat siten saamassa sen ilmaiseksi.
Jopa niinkin suppea kategoria kuin ”valmius hyödyntää kaupan työntekijän virheitä saadakseen näin taloudellista etua” on täten liian lavea kuvaamaan yksilön käyttäytymistaipumuksia.
Riippuu yksilöstä, minkä asioiden suhteen hän on rehellinen
On kyllä sinänsä olemassa myös tiettyjä ”isoja” luonteenpiirteitä, jotka pysyvät ajan myötä samoina: vaikkapa ulospäin suuntautuneisuus tai neuroottisuus. Mutta näillä piirteillä ei ole suoraan moraalisesti väliä: ne eivät auta ihmistä olemaan moraalinen tai toisaalta estä häntä olemasta moraalinen.
Jos siis kysytään, onko tietty ihminen esimerkiksi rehellinen vai ei, ainoa mielekäs vastaus on ”riippuu tilanteesta”. Ihminen on tyypillisesti paljonkin rehellisempi joidenkin asioiden suhteen kuin toisten, ja riippuu paljolti yksilöstä, tarkalleen minkä asioiden suhteen hän on rehellinen ja minkä ei.
Toinen iso ongelma on niin kutsuttu attribuutiovirhe tai attribuutioharha, jonka olemassaolo on hyvin dokumentoitua. Attribuutioharhassa on kyse siitä, että toisten ihmisten käyttäytymiseen vaikuttavia ulkoisia syitä ei nähdä — edes tilanteissa, joissa kaikille on omasta kokemuksesta tuttua, että ulkoiset syyt vaikuttavat käyttäytymiseen.
Toisin sanoen jos minä käyttäydyn töykeästi, selitykseni tälle on kiire, stressi tai jokin vastaava. Jos taas sinä käyttäydyt töykeästi, selitykseni on se, että olet paha ihminen.
Psykologiassa on havaittu, että kun puhe on kenestä tahansa muusta kuin omasta itsestä, ihmisillä on lähes rajaton kyky aliarvioida se, miten suuresti käyttäytyminen johtuu ulkoisista syistä. Todellisuudessa ihmiset pitkälti menevät sen viiteryhmän mukana, johon he kokevat kuuluvansa. Ja tämäkin on moraalisesti neutraali ilmiö tavalla, joka on ristiriidassa hyveajattelun kanssa.
Kun suomalaiset menivät ryhmän mukana ja noudattivat koronarajoituksia, se oli hyvä asia ja he olivat hyve-etiikan mukaan hyveellisiä. Mutta kun esimerkiksi venäläiset menevät ryhmän mukana eivätkä nouse Putinia vastaan, se on paha asia, ei enää ollenkaan hyveellinen.
Ihmisillä luonnostaan oleva käsitys asioista on usein väärä
Kokeissa on myös todettu, että ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaa merkittävästi voimakkaammin heidän kunkinhetkinen sosiaalinen ympäristönsä kuin se ympäristö, jossa he ovat kasvaneet. Hyve-etiikkaan keskeisesti liittyvä ajatus, että lapset on ikään kuin pienestä pitäen opetettava hyveellisiksi, vaikuttaa näin osuvan harhaan. Kasvatus ei useinkaan jätä niin voimakkaita jälkiä, että ne kestäisivät sen, jos aikuisena jokin tilanne työntää ihmistä toiseen suuntaan kuin mihin hänet on kasvatettu menemään.
Filosofiassa on tosin joskus tehty psykologian tuloksista liiankin suoraviivaisia johtopäätöksiä. Kaikki hyve-etiikan alalajit eivät ole yhtä alttiita kritiikille, eivätkä kaikki tulokset todista kaikkea sitä, minkä niiden on väitetty todistavan. On silti vähintään jollakin tavoin häiritsevää, että osa yhden akateemisen oppialan, filosofian, tutkimuksesta vaikuttaa lähtevän ihmiskuvasta, jonka toisen alan, psykologian, tutkimus vaikuttaa osoittaneen merkittävässä määrin pätemättömäksi.
Se, että hyveitä tuntuu olevan luonnollista ajatella, ei todista vielä mitään. Ihmisillä luonnostaan oleva käsitys asioista on joskus aivan väärä. He olettavat yleisesti esimerkiksi, että liikkuvasta lentokoneesta pudotettu kappale putoaa maahan suoraan eikä kaaressa. Täten muun muassa pommikoneiden lentäjät on erikseen koulutettava olemaan luottamatta siihen, miltä asiat luonnostaan heistä tuntuvat.
Saattaa hyvin olla, että ihmisten arkiajattelussa siitä, mitä tarkoittaa olla moraalisesti hyvä tai moraalisesti paha, on tällainen samanlainen vääristymä.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.