Monikulttuurisuutta pidettiin aikoinaan ihmisiä yhdistävänä myönteisenä asiana, mutta nykyisin monikulttuurisuutta koskeva keskustelu loitontaa ihmisiä toisistaan ja synnyttää mielipide-eroja. Oikeistopopulistiset puolueet hallitsevat monikulttuurisuutta koskevaa julkista keskustelua, joka on jakautunut kahtia ja muuttunut poliittisesti latautuneeksi.
Keskustelussa pyritään luomaan uhkakuvia monikulttuurisuuden vaikutuksesta ja syyttämään poliittisia vastustajia maahanmuuttajien kotouttamisessa tapahtuneista epäonnistumisista. Vakiintuneet puolueet ovat usein aseettomia populistien syytösten edessä, eivätkä ne ole onnistuneet muotoilemaan vakuuttavia vastauksia ja vaihtoehtoja uhkakuville.
Näin toteaa sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Katarina Pettersson, joka on yhdessä Emma Nortion kanssa toimittanut kirjan The Far-Right Discourse of Multiculturalism in Intergroup Interactions.
– Asiallinen ja rakentava keskustelu monikulttuurisuudesta on nykyisin hyvin vaikeaa. Osapuolet pitävät tiukasti kiinni omista näkemyksistään, eikä yhteisiä ratkaisuja yritetä löytää, Pettersson sanoo.
Pohjoismaiden kahtia jakautunut monikulttuurisuuskeskustelu sai alkunsa Euroopan oikeistopopulistien noususta vuoden 2010 tienoilla ja sai lisäpontta vuoden 2015 niin sanotusta pakolaiskriisistä. Kuvaavaa oikeistopopulistiselle retoriikalle on muun muassa vastakkainasettelu ”eliitin” ja ”tavallisen kansan” välillä sekä humanitaarisen maahanmuuton ja monikulttuurisen yhteiskunnan voimakas vastustus.
Poliittisessa keskustelussa ei ole enää kyse siitä, miten voitaisiin luoda toimiva monikulttuurinen yhteiskunta. Sen sijaan keskitytään syyttämään poliittisia vastustajia joko rasismista tai maahanmuuton aiheuttamista ongelmista. Oikeistopopulistien argumentteihin kuuluu muun muassa väite siitä, että maahanmuutto aiheuttaa rikollisuutta ja että pohjoismaiset hyvinvointiyhteiskunnat eivät selviä maahanmuuton kustannuksista. Lisäksi oikeistopopulistit väittävät, että maahanmuuttajien kulttuuri ja arvot ovat hankalasti sovitettavissa länsimaiseen, maallistuneeseen yhteiskuntaan.
Poliittinen keskustelu heijastuu arkikeskusteluihin
Katarina Pettersson on tutkinut oikeistopopulistista poliittista keskustelua, kun taas Emma Nortio on keskittynyt ihmisten ja ryhmien välisiin arkisiin keskusteluihin. He ovat huomanneet, että monikulttuurisuutta koskeva poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu muistuttavat toisiaan hyvin paljon.
Oikeistopopulistiset puolueet ovat onnistuneet levittämään näkemyksiään maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta tehokkaasti muun muassa siksi, että ne ovat käyttäneet taitavasti sosiaalista mediaa viestintävälineenä. Oikeistopopulistiset puolueet eivät ole muuttaneet ainoastaan poliittista keskustelua, vaan populistinen retoriikka on vaikuttanut myös yhteiskunnalliseen keskusteluun yleisemmin.
– Se, miten ihmiset puhuvat asioista ja suhtautuvat niihin arjessa, riippuu siitä, miten asioita käsitellään mediassa ja politiikassa. Näkemysten kärjistyminen näkyy kaikkialla yhteiskunnassa. Digitalisaation ja sosiaalisen median myötä sekä vihapuhe että syrjivät lausunnot esimerkiksi vähemmistöistä ja maahanmuuttajista leviävät nopeasti ja lähes rajattomasti, Pettersson sanoo.
Oikeistopopulistinen retoriikka on madaltanut vanhanaikaisten rasististen ilmausten käyttökynnystä ja normalisoinut ne tavalla, joka ei olisi ollut mahdollista 20 vuotta sitten. Sama ilmiö on nähtävissä sekä poliittisessa debatissa että arkikeskusteluissa.
Millainen on toimiva monikulttuurinen yhteiskunta?
Vapaa liikkuvuus, EU, digitalisaatio ja globalisaatio ovat johtaneet siihen, että elämme työperäisen maahanmuuton aikakautta. Ilmastokriisi ja globaalit konfliktit lisäävät pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrää. Monikulttuurisuus on tullut jäädäkseen. Venäjän aloittama sota Ukrainassa tuo uusia pakolaisryhmiä Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan.
Sen sijaan, että syytetään poliittisia vastustajia maahanmuuttoa ja kotouttamista koskevista vääristä päätöksistä, Pettersson toivoo, että keskittyisimme siihen, miten väistämättömät kehityskulut voidaan kääntää voitoksi. Olemme jonkinlaisessa murrostilanteessa, jossa sekä poliitikot että kansalaiset vastustavat ennennäkemättömän yksimielisesti Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan ja suhtautuvat myötämielisesti sotaa pakeneviin ihmisiin.
– Toimiva monikulttuurinen yhteiskunta voisi esimerkiksi tarjota eri ryhmille mahdollisuuden osallistua ja antaa oman panoksensa samoilla ehdoilla. Eri kulttuurit voivat elää rinnakkain ja olla osa samaa yhteisöä, Pettersson toteaa.
Mutta tämä edellyttää, että valtaväestön asenne vähemmistöryhmiä kohtaan on osallistava. Lisäksi tarvitaan toimivaa kotouttamisjärjestelmää sekä pitkäjänteistä, ratkaisuhakuista ja rakentavaa politiikkaa ristiriitoihin ja uhkakuviin perustuvan ja niitä ruokkivan politiikan sijaan.
– Kukaan ei hyödy joidenkin ryhmien syrjäytymisestä. Parhaimmillaan voimme hyödyntää eri kulttuurien välisen vuorovaikutuksesta kumpuavaa tietoa, moninaisuutta ja näkökulmia kaikkien yhteiseksi hyväksi.
Tarvitaan vuoropuhelua ja halua ymmärtää
Ihmisryhmien välisen ymmärryksen lisääminen ja pinttyneiden näkemysten höllentäminen on pitkä prosessi. Toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan edistäminen edellyttää poliittisen keskustelun muuttamista tavoin, jotka heijastuvat myös mediassa ja ihmisten välillä käytäviin keskusteluihin.
– Vuoropuhelun ylläpitäminen on kaiken a ja o, ja lisäksi on ensiarvoisen tärkeää yrittää ymmärtää ja kunnioittaa myös niitä, jotka ajattelevat toisin kuin me itse. Emme saa sulkeutua kupliin ja jättää muita ulkopuolelle, Pettersson korostaa.
Pohjoismaisten yhteiskuntien on myös suunniteltava palvelunsa ja instituutionsa siten, että ne ovat osallistavia kaikilla tasoilla ja koko elämänkaaren ajan, neuvoloista, varhaiskasvatuksesta ja kouluista työmarkkinapalveluihin, sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja vanhustenhuoltoon. Tarvitaan yhteistyötä yhteiskunnan eri tasojen ja toimijoiden välillä, mukaan lukien media, poliitikot, oppilaitokset, järjestöt ja syrjäytymistä ehkäisevän työn tekijät.
– Vakiintuneiden puolueiden on tarjottava vakuuttavia ratkaisuja uhkakuviin, joiden väitetään liittyvän monikulttuurisuuteen, ja edistettävä poliittisten vastustajien kanssa käytävää vuoropuhelua parlamentaarisen demokratian puitteissa, Pettersson toteaa.