Kolumni on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3 /2025.
Aiempina vuosikymmeninä modernit keski-ikäiset julistivat, etteivät aio jäädä lastensa hoidettaviksi, vaan menevät mieluusti vanhainkotiin. Vaivaistalot olivat kaukaista historiaa!
Nykyisiin hoivakoteihin ei niin vaan päästä. Puolet suomalaisista on käytännössä menettänyt luottamuksensa terveydenhoitoon, toinen puolikas koostunee ihmisistä, joilla ei ole muistisairaita lähiomaisia.
Rikkaille on toki valinnanvaraa. Niin vanhushoivassa kuin ylipäänsä koko yhteiskunnassa meitä on jo pitkän aikaa hivutettu hyväksymään epätasa-arvo asioiden luonnollisena tilana. Varallisuuserot näkyvätkin jatkossa myös vanhuudessa, kuten sosiaaligerontologian apulaisprofessori Ilkka Pietilä arvioi viime syksynä Helsingin Sanomissa.
Kaukana muista Pohjoismaista
Kuten lukemattomat muutkin ikäiseni, erityisesti naiset, olen muistisairaan läheishoitaja.
Soitan puheluita, lähetän Maisa-viestejä, tsekkaan Omakantaa, täytän kaavakkeita ja selvittelen sekaannuksia tai puhelinhuijauksia silloin kun pitäisi palautua palkkatyöstä. Post-it-laputan, kampaan hiuksia ja leikkaan kynsiä. Etsin alituiseen silmälaseja. Ovatkohan tallessa mikrossa?
Sihteeri olen ollut jo kauan, kiitos yhteiskunnan digiloikan, jolla monien ikääntyneiden mahdollisuudet hoitaa asioitaan halvaannutettiin. Ja lopulta: me läheishoitajat paijaamme, lohdutamme ja kuuntelemme äitiä tai isää, mutta tunnemme myös voimattomuutta ja syyllisyyttä, kun välillä emme jaksa.
Vanhusten hoivassa Suomi on kaukana Pohjoismaista. ”Kaikki keskeiset toimenpiteet tähtäävät säästämiseen. Eivät palveluiden parantamiseen, saatavuuteen tai henkilökunnan työolojen parantamiseen”, sanoi hoivaköyhyys-käsitteen lanseerannut yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger Yleisradion haastattelussa viime syksynä.
Rikkaiden hoito on taattu jatkossakin, mutta korkeasti koulutettu keskituloinen voi pudota hoivaköyhyyteen, etenkin jos hänellä ei ole lapsia tai muita nuorempia lähiomaisia pitämässä puolia.
Kirjoittaja on taidehistorian vanhempi yliopistonlehtori Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.