Luottamus valtamediaan heikkenee — tilanne on syytä ottaa vakavasti Suomessakin, viestinnän professori Mervi Pantti sanoo
Somekeskusteluihin osallistuvan toimittajan objektiivisuus saattaa arveluttaa. Toisaalta sosiaalinen media on hyvä paikka kertoa jutun syntyprosessista ja perustella haastateltavien valintaa. Luottamuksen palauttaminen on silti vaikeaa.

Sinäkin olet ehkä törmännyt heihin: ihmisiin jotka pitävät koronapandemiaa hallituksen juonena ja rokotteita lääkefirmojen rahastushuijauksena. Sosiaalisessa mediassa he ylpeilevät sillä, etteivät ole seuranneet valtamediaa enää vuosiin.

Joukko ei ehkä ole suuri, mutta riittävän äänekäs horjuttamaan monien epävarmojen kantoja ja vaikuttamaan vaikkapa koronaviruspandemian hoitamiseen.

— Epäluottamus on lisääntynyt parissakymmenessä vuodessa, mutta kansainvälisesti vertaillen suomalaisten luottamus valtamediaan on edelleen korkea. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tilanne on aivan toinen, viestinnän professori Mervi Pantti Helsingin yliopistosta sanoo.

Suomen verrattain hyvä tilanne ei kuitenkaan ole syy jättää epäluottamuksen kasvua huomiotta, professori toteaa.

Miksi osa suomalaisista ajattelee esimerkiksi Yleisradion, vakaan yhteisen instituution, toimittavan humpuukiuutisia?

Perheet eivät kokoonnu katsomaan iltauutisia

Mervi Pantti selittää epäluulon kasvua populismin nousulla, yleisöjen eriytymisellä ja toimittajan roolin muuttumisella. Arvi Lind oli kovin suosittu uutisankkuri, mutta enää perheet eivät kokoonnu katsomaan puoli yhdeksän uutisia iltaisin. Uutislähteet ovat netissä, omien viestiverkostoissa.

— Luottamus mediaan korreloi vahvasti yleisen luottamuksen kanssa. Kun usko poliittisiin puolueisiin ja instituutioihin rapistuu, murenee myös luottamus valtamediaan. Populismi ja sosiaalinen media ovat osaselityksiä epäluottamuksen kasvulle, Pantti toteaa.

Villissä ja vapaassa verkossa on tarjolla loputtomasti sisältöjä joka lähtöön. Toisella äärellä on tiukan seulan läpi käynyttä laatujournalismia ja toisessa ääripäässä uutisiksi naamioituja tarkoitushakuisia väittämiä.

Tarjonnasta kukin voi poimia itseään eniten kiinnostavat ja omaan maailmankuvaansa parhaiten sopivat sisällöt. Alustojen algoritmit vielä vahvistavat yleisöjen jakautumista eri karsinoihin. Sosiaalisen median palvelut nimittäin tarjoavat valeuutisia lukeville lisää vastaavaa disinformaatiota — toisaalta perinteistä journalismia seuraava taas saa eteensä lisää laatulukemista.

Toimittajat ottavat kantaa somessa, mikä herättää epäluuloja

Journalismin henkilöityminen voi olla yksi selitys sille, miksi kaikki eivät enää luota perinteiseen mediaan, Pantti arvioi. Toimittajien työnkuva on muuttunut. Lehdistön alkuaikoina jutut julkaistiin nimettöminä tai journalistit käyttivät nimimerkkejä. Nyt toimittajat ovat esillä nimen ja kasvojen kanssa.

— Yhä useampi toimittaja ottaa kantaa ja osallistuu aktiivisesti somekeskusteluihin. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että toimittajat eivät ole objektiivisia ja neutraaleja vaan poliittisia henkilöitä siinä missä muutkin.

Toisaalta toimittajan someaktiivisuus voi myös kohentaa luottamusta. Sosiaalinen media on näet oiva väylä avata jutun taustoja, kertoa haastateltavien valinnasta ja siitä, miten idea kasvaa valmiiksi jutuksi.

Toimittaja: kerro avoimesti, miten juttusi syntyvät

Tutkijoilla ei ole antaa medialle mitään ässäkorttia, jolla voittaa takaisin luottamusta. Se on yhteydessä yleisempään yhteiskunnalliseen muutokseen. Voiko viranomaisiin luottaa? Puhuuko poliitikko totta? Onko medialla oma lehmä ojassa?

— Ensimmäisenä keinona tutkimukset nostavat aina esiin avoimuuden, sen, että toimittajat mahdollisimman avoimesti kertovat jutuntekoprosessista, Pantti kertoo.

Kovin suurta vaikutusta työprosessien läpinäkyvyydellä ei kuitenkaan luottamukseen ole, professori sanoo. Silti pitää yrittää. Itsestään selvä keino on työn tekeminen hyvin ja journalismin eettisten periaatteiden mukaan. Virheet, klikkiotsikot, sensaatiohakuisuus ja tarkoituksellinen piikittely eivät herätä luottamusta.

— Laatujournalismi vaatii aikaa ja resursseja. Kuitenkin mediatalojen yt-neuvottelut, väen vähentäminen ja lisääntynyt aikapaine ovat työntäneet toimittajia aina vain ahtaammalle, Pantti toteaa.

Faktat ovat faktoja, eivät mielipiteitä

Faktantarkastus on myös usein mainittu keino taistella laadukkaan journalismin puolesta. Maailmalla suurilla mediataloilla on omia hyvin resursoituja faktantarkastusosastoja.

Suomessa riippumaton faktantarkastuspalvelu Faktabaari on selvitellyt poliitikkojen sanomisten ja uutisoinnin paikkansapitävyyttä vuodesta 2014 lähtien.

— Tällaisessa aika polarisoituneessa tilanteessa, mikä meillä nyt on, faktantarkastus on se riippumaton ääni. Faktabaari ei ole riippuvainen mediataloista ja sen syyniin joutuvat poliitikot puoluekantaan katsomatta, Faktabaarin vastaava toimittaja, väitöskirjatutkija Joonas Pörsti kuvaa.

Faktantarkistus edustaa sitä ajatusta, että on olemassa tutkittua tietoa eikä vain keskenään kamppailevia mielipiteitä.

Kuinka tavoittaa ihmisiä, jotka karttavat valtamediaa?

Hyvä kysymys on, miten faktantarkistus tai läpinäkyvä kuvaus toimitusprosessista voisivat tavoittaa laatumedian kyseenalaistajat. Valeuutisista tietonsa ammentavat tuskin seuraavat sen paremmin valtamediaa kuin sen työnkuvauksiakaan.

Lisäksi monet epäilijät niputtavat mielessään valtamedian ja faktantarkastuksen yhdeksi ja samaksi.

Yksi tapa puhutella suurta yleisöä on satsata vaikkapa videoihin ja muuhun nopeasti ihmisiä tavoittavaan tiedonvälitykseen. Laatumedia voisi käyttää enemmän suoria ja räätälöityjä keinoja houkutellakseen yleisöä takaisin.

— Toki tätä jo monet mediatalot tekevätkin. On podcasteja ja toimittajien henkilöbrändäystä, Pörsti sanoo.

Koululaisille opetetaan, miten erottaa valhe totuudesta

Myös yleisön kyky erotella jyvät akanoista vaikuttaa siihen, millaista luottamusta laatumedia nauttii.

Medialukutaito ja digitaalisen informaation lukutaito ovat jo kansalaistaitoja. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissakin medialukutaito on mainittu. Nykyisin koulunpenkillä saa siis oppia siitä, miten erottaa verkossakin vale totuudesta.

— Tämä työ ei lopu koskaan. Medialukutaitomme karttuu, mutta samaan aikaan kehittyvät myös keinot johtaa harhaan. Vale on aina vain vaikeammin tunnistettavissa, Mervi Pantti varoittaa.

Kaikenikäisillä pitäisi olla mahdollisuus harjaannuttaa omia medialukutaitojaan.

— Yleisradiolla on tässä merkittävä rooli, mutta millaiset resurssit sillä on tehdä työtä jatkossa, professori kysyy.

Toistaiseksi Pohjoismaissa ei ole tarvinnut pelätä Yhdysvaltain tapaista isoa jakoa, jossa eri leireillä on omat uutiskanavansa.

 

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2021. 

Luotatko valtamediaan?

Helsingin yliopiston viestinnän, valtio-opin ja Euroopan tutkijat julkaisivat viime vuonna Media ja yleisön luottamuksen ulottuvuudet -katsauksen.

Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaiseman tutkimusraportin mukaan naisista kolme ja miehistä 11 prosenttia pitää niin sanottua perinteistä mediaa epäluotettavana. Raportti luokittelee perinteiseksi mediaksi Yleisradion ja MTV:n uutiset sekä Helsingin Sanomat.

Dagens Nyheterin päätoimittaja Peter Wolodarski muistutti syksyllä Ylen haastattelussa, että julkisen rahoituksen yleisradioyhtiöiden on oltava paksunahkaisia ja puolustettava työkenttäänsä. Vaikutusyritykset on tunnistettava. Kriittisestä uutisoinnista närkästyneet poliitikot saattavat aika ajoin uhata leikata median rahoitusta.

”Uhkausten ei saa antaa vaikuttaa riippumattomuuteen. Ei saa alkaa sensuroida itseään”, Wolodarski painotti.