Puhetta eri murteilla on tähän mennessä kertynyt reilut 2600 tuntia. Tutkimusjohtaja
Kansainvälisesti merkittävä hanke
Lahjoita puhetta on kansainvälisesti ainutlaatuinen hanke, joka on tietosuojattu ja jossa ihmiset voivat anonyymisti lahjoittaa tavallista arkipuhettaan. Lahjoittajat tietävät mihin tarkoitukseen puhettaan lahjoittavat, eivätkä tekoälyä kehittävät yritykset saa heistä muuta tietoa kuin puhetta. Hanke vahvistaa Helsingin yliopiston humanististen tieteiden ja yritysten yhteistyötä.
Hankkeen tavoitteena on palvelujen saavutettavuus koko Suomessa. Huomattiin, että suomeksi puuttuu työkaluja tekoälyn kehittämiseksi ja kaikkien saataville.
– Tekoälyä on kehitettävä niin, että se ymmärtää tavallista puhekieltä kaikkialla Suomessa, ei vain kirjakieltä, Lindén toteaa.
– Tekoälyn kehittämiseen on myös sosiaalisia paineita, toteaa Kielipankin projektisuunnittelija
– Tekoälyn avulla on mahdollista tuottaa yksilöllisiä palveluita, jotka huomioivat myös erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä.
Esimerkiksi hoivarobotin on ymmärrettävä potilaan puhetta, kirjaimellisesti. Äänensävystä robotti kuulee, millä tuulella potilas on. Tekoälyä on kehitettävä myös ymmärtämään maahanmuuttajien ehkä vielä puutteellista suomea. Palvelun on oltava luotettavaa, niin että asiakas uskaltaa puhua koneelle ja tulee ymmärretyksi.
Suurten joukkojen itsepalvelu ja erityisryhmien palvelusovellukset edellyttävät, että käyttöliittymät toimivat luotettavasti tekstin ja puheen avulla, käyttäjän omalla äidinkielellä. Lahjoita puhetta -kampanjan avulla luodaan ajantasainen puhe- ja kieliteknologinen tuki kaikkien käyttöön ja kehitetään esimerkiksi puheella ohjattavia sovelluksia ja palveluja, jotka toimivat sujuvasti.
Yhteistyössä YLEn kanssa laaja näkyvyys
Yhteistyökumppani YLE seuraa minkä verran aineistoa kertyy ja vahvistaa sitä mukaa kampanjaa maakunnissa, joissa puheen lahjoittaminen näyttäisi hidastuvan. Myös eri ikäryhmien osuutta seurataan.
–Kesällä puhuttiin paljon luonnollisesti koronasta mutta myös esimerkiksi eläimistä ja urheilusta. Hankkeessa on useita teemoja, joista voi puhua, Lennes kertoo. Teemoja on juuri lisätty.