Lapsen etu on moniulotteinen tavoite huoltoriitojen tuomioistuinsovitteluissa
Uusi oikeustieteen väitöstutkimus osoittaa, ettei lainsäädännössä ole yksiselitteisesti määritelty sitä, mitä lapsen etu sovittelussa tarkoittaa. Tutkimusaineiston mukaan käytännön tulkinnat lapsen edusta ja sovittelusta olivat jossain määrin kapeampia kuin mitä teoreettinen ja sääntelyllinen tausta mahdollistaisivat. Lapsen oikeuksien kokonaisuutta voitaisiinkin hyödyntää lapsen edun rakennuspalikoina myös sovittelussa.

Kirsikka Linnanmäen väitöskirjassa tarkastellaan, mitä lapsen etu tarkoittaa, kun riitoja ja konflikteja lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatuksesta sovitellaan tuomioistuimissa. Lapsen etu ja sovittelu ovat varsin avoimia ja tulkinnanvaraisia käsitteitä, joille on tutkimuksessa haettu sisältöä etenkin modernin lapsioikeuden ja monitieteisten sovitteluteorioiden lähtökohdista.

Sovittelu on oikeudenkäynnille vaihtoehtoinen tapa käsitellä huoltoriitoja tuomioistuimessa, ja menettelyiden toimintalogiikka poikkeaa monilta osin toisistaan. Huoltoriitoja yhdistävä tekijä menettelytavasta riippumatta on kuitenkin lapsen edun tavoittelu. Tuomioistuinsovittelu on reilussa kymmenessä vuodessa vakiintunut osaksi tuomioistuinten menettelyvalikoimaa, ja monissa käräjäoikeuksissa sovittelut ovat varsin runsaslukuisia ja suosittuja.

– Yleistäen voidaan sanoa, että kun oikeudenkäynnissä painotetaan juridista totuutta, sovittelussa etsitään ihmisten taustaintressejä ja pyritään edistämään ihmisten välistä vuorovaikutusta, väittelijä kertoo.

– Lapsioikeuden näkökulmasta näistä tulisi valita tapauskohtaisesti se, kumpi turvaa lapsen edun ja oikeuksien toteutumista parhaiten, hän jatkaa.

Tuomioistuinsovittelun taustalla olevat sovitteluteoriat eivät täysin vastaa lapsioikeuden näkökulmasta niitä kriteereitä, joita moderni lapsioikeus lapsen edulle asettaa.

– Tuomioistuinsovittelua ei alun perin kehitetty erityisesti huoltoriitojen käsittelyyn eikä kyseisten tapausten erityistarpeita ole sääntelyssä varsinaisesti otettu huomioon. Huoltoriitoja ja sovittelutapoja voi kuitenkin olla monenlaisia, mikä heijastuu myös lapsen edun määrittymiseen.

Lapsen edun asema ja määritelmät ovat sääntelyssä vaihtelevia niin kansallisen ja kansainvälisen tason välillä kuin kansallisen sääntelyn sisälläkin

Esimerkkinä lapsen edun erilaisista määritelmistä sääntelyssä voidaan mainita se, että lapsen etu ei ole tuomioistuinsovittelulain mukaan menettelyn ensisijainen tavoite, mitä taas esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttäisi. Monenlaiset tulkinnat lapsen edusta ovat sääntelyn valossa mahdollisia, mutta kaikki niistä eivät täysin vastaa modernin lapsioikeuden edellytyksiä.

– Samalla kun lapsen etu kaipaisi tarkempaa määrittelyä tai rakennetta, niin sovittelulle on ominaista vapaamuotoisuus ja väljä sääntely. Huoltoriitojen sovittelussa tasapainoillaankin useiden erilaisten lähtökohtien ja tavoitteiden kanssa, väittelijä toteaa.

Lapsen etu toteutuu sitä paremmin myös tuomioistuinsovitteluissa, mitä täysimääräisemmin lapsen oikeudet toteutuvat

Linnanmäen mielestä lapsen oikeuksien kokonaisuutta voitaisiin hyödyntää lapsen edun rakennuspalikoina myös sovittelussa.

– Esimerkiksi lapsen oikeutta hyvinvointiin, erityiseen suojeluun ja perhe-elämään voidaan pyrkiä edistämään lieventämällä konfliktia lapsen kasvuympäristössä, ja juuri konfliktin käsittelyyn sovittelu tarjoaakin keinoja. Toisaalta liian voimakas sopimukseen ohjaaminen voi jättää lapsen edun toteutumiseksi tärkeitä lapsen oikeuksia huomiotta. Lapsen edun sisältöä ei kuitenkaan voida yleistää, vaan sitä tulisi tarkastella aina yksilöllisesti ja tapauskohtaisesti. Myöskin sovittelun keinot voivat olla monenlaisia, eikä sovittelulle ole vahvistettu missään yhtä oikeaa määritelmää.

Sovittelumenettelyn ja lapsen oikeuksien yhtäaikainen huomioon ottaminen tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei kumpaakaan voida edistää toisen kustannuksella, vaan näiden välistä vuorovaikutusta tulisi edistää.

– Tähän tarvitaan myös sovittelunäkökulman laajentamista uusia sovitteluteorioita hyödyntämällä siten, että voidaan ottaa huomioon yhtäaikaisesti esimerkiksi sosiaalisia, psykologisia, taloudellisia ja lapsioikeudellisia kysymyksiä. Tällöin tulee kuitenkin kunnioittaa sovittelumenettelyn reunaehtoja ja tiedostaa, miten erilaiset sovittelutyylit voivat heijastua myös lapsen edun ja oikeuksien toteutumiseen, väittelijä toteaa.

Linnanmäen väitöskirja on ensimmäinen lapsen oikeuksien ja sovittelun vuorovaikutusta luotaava tutkimus Suomessa. Se sisältää uusia teoreettisia avauksia aiheeseen ja tarjoaa samalla käytännön työkaluja lapsiasioiden ja sovittelun kanssa työskenteleville juristeille, sovittelijoille, asiantuntija-avustajille, sosiaalityöntekijöille ja tutkijoille. Tutkimuksessa on yhdistetty lainoppia ja monitieteistä sovitteluteoriaa sekä yhteiskuntatieteiden teoriaa ja menetelmiä.

**

OTM, VT Kirsikka Linnanmäki väittelee 4.5.2019 kello 10 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Lapsen etu huoltoriidan tuomioistuinsovittelussa - Lapsioikeutta, sovitteluteoriaa ja empiriaa yhdistävä tutkimus". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, Pieni juhlasali, Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä on dosentti Timo Saranpää, Lapin yliopisto, ja kustoksena on professori Tuula Linna Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta.

Väitöskirjaa myy Alma Talent. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa osoitteesta: https://suomenlaki.almatalent.fi/. Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis -palvelussa.