Vuoden
— Huoli maailman tulevaisuudesta on valtava voimavara. Nuoret ymmärtävät tulevaisuuden haasteet hyvin, dosentti
Toivanen johtaa vuodenvaihteessa työnsä aloittavaa monitieteistä ALL YOUTH -konsortiota. Hankkeen suomenkielinen nimi on Kaikki nuoret haluavat määrätä elämästään.
— Monissa tutkimuksissa pyritään selvittämään esimerkiksi syrjäytymisen syitä, mikä on hyvä, mutta me aiomme kysyä nuorilta itseltään.
Nuorisoa kannattaa kuunnella. Etenkin, kun nykynuoret juovat, polttavat ja tappelevat selvästi edeltäjiään vähemmän. Eihän heitä voi edes paheksua!
— Nuorisoa on paheksuttu kivikaudelta alkaen, joten siitä tuskin päästään kokonaan eroon.
Toivasen johtama tutkimushanke sai rahoituksen
— Neuvosto haki tutkimuksia, jotka edistävät kestävän kasvun mahdollisuuksia. Me tutkimme kestävää hyvinvointia, koska nuorten näkökulmasta siitä tulevaisuudessa on kyse.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/07/17.
Kuuntele Toivasen haastattelupodcast. Jos soitin ei toimi, paina