Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin miten erityyppiset kestävyyden indikaattorit eli tunnusluvut ovat kehittyneet suomalaisissa kaupungeissa vuosina 2000–2018.
Artikkelin pääkirjoittaja, apulaisprofessori Sanna Ala-Mantilan mukaan kaupunkien sisällä sijaitsevat asuinalueet ovat keskenään hyvin erityyppisiä ja niiden haasteet kestävyyskysymyksiin vastaamisessa eroavat siksi toisistaan. Tulokset tuovat esiin esimerkiksi sen, että hyvin suuri osa suomalaisista kaupunkiasukkaista asuu eri ikäisillä pientaloalueilla, vaikka kaupunkien kestävyyskysymyksiin liittyvät keskustelut keskittyvät usein tiiviimpiin kerrostaloalueisiin.
Tutkijat kehittivät uudentyyppisen asuinalueluokituksen, joka jakaa kussakin kaupungissa asuinalueet seuraaviin luokkiin:
- keskus
- vanha kerrostaloalue
- lähiö 60- ja 70-luvulta
- kerrostaloalue 80- ja 90-luku
- uusi kerrostaloalue (2000-luku)
- vanha pientaloalue
- uusi pientaloalue (2000-luku)
̶ Tavoitteenamme oli vertailla erityyppisten asuinalueiden kehitystä eikä tyytyä vain katsomaan kaupungin kokonaiskuvaa, sanoo Ala-Mantila.
Huolestuttavaa kehitystä
Tutkijat huomasivat, että yhä useampi kaupunkilainen omistaa auton eli autonomistusaste on joko kasvanut tai ainakin säilynyt ennallaan kaikentyyppisillä alueilla. Asukastiheys eli asukas per km2 ei ole merkittävästi kasvanut missään aluetyypissä tai kaupungissa pois lukien erityisesti suurimpien kaupunkien keskukset.
Toisaalta taas sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta 60- ja 70-lukujen sekä 80- ja 90-lukujen kerrostaloalueilla työllisyysaste on alhaisempi kuin muilla alueilla.
─ Usein julkisessa keskustelussa puhutaan vain lähiöiden eli 60- ja 70-lukujen kerrostaloalueiden ongelmista, mutta tulokset nostavat esiin myös näiden hieman uudempien alueiden heikon kehityksen sosiaalisessa kestävyydessä, toteaa Ala-Mantila.
Tulokset tuovat esiin, miten erityyppisiä asuinalueita meillä on ja miten eri kestävyyden ulottuvuuksia kehitys eroaa asuinaluetyypin mukaan. Väkimäärä ja sen kasvu eroaa: keskusten kasvu ja toisaalta väestön väheneminen 1960- ja 70lukujen lähiöissä ja tasainen väkimäärä 1980- ja 90- lukujen kerrostaloalueilla asettavat alueet hyvin erilaiseen asemaan siinä, millaiseen väestöpohjaan esimerkiksi kestävyystoimenpiteet kohdistuvat.
─ Myös erot kaupunkien välillä ovat kiinnostavia. Esimerkiksi Helsingin keskusta on kaupunkikeskuksista ainoa, jossa autonomistus on keskiarvoa matalampaa. Suurista kaupungeista autoistunein on Vantaan keskusalue Tikkurila, kertoo Ala-Mantila.
Merkitystä kaupunkien suunnittelussa
Käytännön merkitystä tutkimustuloksilla on Ala-Mantilan mukaan kaupunkisuunnittelussa, sillä niiden avulla voidaan tunnistaa esimerkiksi eri aluetyyppien haasteita kaupunkikohtaisesti. Yksittäisistä indikaattoreista nousevia käytännön tulkintoja voidaan hyödyntää kaupunkisuunnittelussa, kuten esimerkiksi ratkaisemaan autonomistukseen liittyviä haasteita kaupungeissa.
─ Tuloksista nousee esiin, että uudetkin alueet ovat hyvin autoistuneita vaikka niitä on suunniteltu todennäköisesti autottomuuteen kannustavien suunnitteluperiaatteiden mukaan, pohtii Ala-Mantila.
Tutkimuskäytössä asuinalueluokittelua voidaan hyödyntää muidenkin näkökulmien tarkempaan tutkimukseen, koska se on helposti monistettavissa.
─ Tutkimuksemme on ajankohtainen, koska kaupunkikestävyys on kriittinen tekijä ja monet tutkituista indikaattoreista ovat keskeisiä esimerkiksi kaupungin ilmastotyössä ja niiden kehitystä seurataan ja ohjataan eri kaupungeissa. Toisaalta esimerkiksi sosiaalinen kestävyys, jonka mittarina tässä tutkimuksessa käytettiin työllisyyttä, auttaa hahmottamaan, millaisiin väestöryhmiin toimet kohdistuvat milläkin alueilla. Usein kuitenkin seurataan kehitysindikaattoreita koko kaupungin tasolla, jolloin asuinaluekohtaiset erot jäävät huomiotta, summaa Ala-Mantila.
Alkuperäinen artikkeli:
Ala-Mantila, S., Kurvinen, A. & Karhula, A. Measuring sustainable urban development in residential areas of the 20 biggest Finnish cities. npj Urban Sustain 3, 49 (2023). https://doi.org/10.1038/s42949-023-00127-8