Kävellen ruokakauppaan

Pääkaupunkiseudun tiivis lähikauppaverkosto yhdessä hyvien joukkoliikenneyhteyksien kanssa tukee aktiivista liikkumista arjen kauppamatkoilla.

Useimmat pääkaupunkiseudun asukkaat pääsevät lähimpään ruokakauppaan kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä kymmenessä minuutissa. Autolla matka voi kestää kauemmin erityisesti ruuhka-aikoina. Kauppaan pääsyä eri vuorokaudenaikoina ja eri kulkuvälineillä on tutkittu Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen laitoksella, ja tulokset julkaistiin heinäkuun lopussa kansain kansainvälisessä International Journal of Health Geographics  -lehdessä.

Ovatko lähipalvelut katoava ylellisyys?

–  Pienten lähikauppojen myynnit ovat vapautuneiden aukioloaikojen myötä laskeneet, mikä saattaa johtaa myymäläverkon karsimiseen. Toivottavasti lähikaupan hyvä saavutettavuus kävellen ja joukkoliikenteellä ei lakimuutoksen myötä heikkene, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta tai halua autoilla kauppaan, sanoo Saavutettavuustutkimusryhmän johtaja Tuuli Toivonen Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen laitokselta.  

Lähikaupan saavutettavuudessa on kuitenkin selkeitä eroja pääkaupunkiseudun kuntien välillä.

–  Helsingissä lähes 80 prosenttia lähikauppamatkoista taittuu yhtä nopeasti tai nopeammin kävellen tai joukkoliikenteellä kuin autolla. Vantaalla ja Espoossa vastaava luku jää alle 50 prosenttiin, kertoo tutkija Henrikki Tenkanen.

Pidemmän ajan muutoksia palveluiden ja alueiden saavutettavuudessa on mahdollista tehdä tutkimusryhmän avoimesti julkaiseman matka-aikamatriisin avulla. 

– Olemme laskeneet matka-aika- ja etäisyystiedot kaikkien pääkaupunkiseudun 250-metrin tilastoruutujen välille autoilijan, joukkoliikennematkustajan ja kävelijän näkökulmasta kahtena eri vuorokauden aikana, kertoo Tuuli Toivonen. Tällä hetkellä aineisto on saatavissa vuosilta 2013 ja 2015. Seuraavan kerran aineisto tuotetaan vuonna 2017 Länsimetron valmistuttua. Tällöin päästään tarkastelemaan myös vapautuneiden aukioloaikojen vaikutusta lähikaupan saavutettavuuteen.

Artikkeli: Health research needs more comprehensive accessibility measures: integrating time and transport modes from open data

Blogi: Saavutettavuuden maantiedettä

Lisätietoja

Apulaisprofessori Tuuli Toivonen, Geotieteiden ja maantieteen laitos, Kaupunkimaantieteen ja aluetutkimuksen osasto

Puhelin: 040 5655994

Sähköposti: tuuli.toivonen@helsinki.fi

Tutkija Henrikki Tenkanen, Geotieteiden ja maantieteen laitos, Kaupunkimaantieteen ja aluetutkimuksen osasto

Puhelin: 045 6335962

Sähköposti: henrikki.tenkanen@helsinki.fi

Tiedottaja Riitta-Leena Inki

Puhelin: 050 4485770

Sähköposti: riitta-leena.inki@helsinki.fi

Twitter: @inkiriitta