Korona yhteiskunnan marginaaleissa -hanke tutkii, miten korona-aika vaikutti yhteisöihin, yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen sekä ihmisten hyvinvointiin tällaisissa matalan kynnyksen palvelupaikoissa. Helsingin yliopiston osahanketta johtaa kaupunkiteologian professori Henrietta Grönlund.
– Kävijät pitivät paikkoja keskimäärin tärkeimpänä heitä koronapandemian aikana kannatelleena asiana, jopa tärkeämpänä kuin perhe tai ystävät. Kun nämä kohtaamispaikat pandemian aikana suljettiin tai niitä rajoitettiin, haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten yksinäisyys lisääntyi ja ongelmat kasaantuivat. Jo valmiiksi vaikeissa tilanteissa olevat ihmiset näyttävät kärsineen koronapandemiasta ja siihen liittyvistä rajoituksista eniten, Grönlund kertoo.
– Rajoituksilla tulisi pyrkiä välttämään syrjäyttämästä lisää jo valmiiksi syrjäytettyjä ihmisiä, jotka kohtaavat muutenkin lukuisia kynnyksiä peruspalveluissa, yhteisöissä ja ihmissuhteissa sekä yhteiskunnan muissa toiminnoissa. Kynnysten taakse jäämisen hinta on korkea paitsi inhimillisesti myös yhteiskunnallisesti, kun ongelmat kasautuvat ja syvenevät.
Suositukset pyrkivät lisäämään osallisuutta
Haavoittuvissa elämäntilanteissa olevilla ihmisillä voi olla esim. päihde- tai mielenterveysongelmia tai he voivat olla asunnottomia. Heistä on vaikeaa saada tietoa rekistereistä tai peruskyselyistä. Lähes 800 vastaajan kyselyaineisto onkin kerätty jalkautumalla yhteisöihin. Kohtaamispaikkoja ovat esimerkiksi päihteitä käyttävien päiväkeskukset sekä seurakuntien ja mielenterveystoimijoiden olohuoneet.
Hankkeessa on valmisteltu toimintasuosituksia, joiden avulla haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten osallisuutta poikkeustilanteissa voidaan parantaa.
– Tulevaisuudessa on tarpeen arvioida, miten oikeudet perustarpeisiin kuten ravintoon, suojaan, toimeentuloon ja myös inhimilliseen tukeen voidaan turvata. Kohtaamispaikkojen kohderyhmille koronapandemia oli vain yksi uusi haaste jo valmiiksi haastavassa tai kriisiytyneessä tilanteessa, Grönlund sanoo.
Ihmiskontaktit ovat perustarve
Oikeutta ihmiskontakteihin tulisi Grönlundin mukaan tarkastella suoremmin ravinnon ja suojan kaltaisena perustarpeena, joka tulisi turvata niin kriiseissä kuin niin sanottuina normaaliaikoinakin. Yksinäisyyden vaikutukset yksilön terveyteen ovat tutkitusti merkittävät, ja yksinäisyyden tunne vertautuu fyysiseen kipuun.
– Mahdollisuus osallistumiseen, vuorovaikutukseen ja yhteisyyden kokemiseen ovat hyvinvoinnin sekä mielekkään, arvokkaan ja ihmisarvoisen elämän edellytyksiä. Kohtaamispaikkoja ei tulisi kriisiaikoinakaan sulkea eikä palveluita viedä käyttäjien ulottumattomiin. Tukea on syytä kohdistaa sinne, missä sitä tarvitaan eniten. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuuksia erilaisiin tarveharkintaisiin rajoitusten joustoihin palveluissa, jotka tavoittavat jo valmiiksi kriisissä tai vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä.
Tehtyä digiloikkaa ja monimuotoistunutta toimintaa tulee edelleen tukea, jotta toiminta voi jatkua myös tulevien kriisien ja niihin liittyvien mahdollisten rajoitusten aikana. Samalla on välttämätöntä mahdollistaa työntekijöiden ja yhteisöjen oikeus kohdata kasvotusten niitä ihmisiä, jotka eivät etäpalvelujen muodostamia kynnyksiä pysty ylittämään.
– Huomionarvoista on myös, että tulevat kriisit voivat lamauttaa nimenomaan tietoverkkoja ja sähköisiä palveluja. Tällöin tutut ja turvalliset fyysiset tilat ja kohtaamispaikat ovat keskeisiä, ja niiden fyysisestä saavutettavuudesta on tärkeää huolehtia lähipalveluna, Grönlund sanoo.
Työntekijöiden hyvinvointi on tärkeä turvata
– Matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen työntekijät tekevät työtä monin tavoin vaikeissa tilanteissa olevien ihmisten kanssa, vaativissa ja muuttuvissa tilanteissa. Pandemian aikana he kokivat stressiä ja huolta, kun rajoitukset tekivät kävijöiden tukemisen vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Työntekijöiden jaksaminen tulisi turvata, Henrietta Grönlund sanoo.
Näiden paikkojen kaltaista tukea muu yhteiskunta ei ole täysin onnistunut tuottamaan. Niiden tekemä merkittävä työ jää kuitenkin osin näkymättömäksi muun muassa siksi, ettei sitä tilastoida. Kohtaamispaikkojen merkitystä tulisi seurata, ymmärtää ja tuoda esiin nykyistä enemmän osana haavoittuvassa asemassa olevien palvelujärjestelmää.
– Haavoittuvissa tilanteissa olevia ihmisiä tavoittavat ja tukevat kohtaamispaikat ja niiden asiantuntijat on syytä huomioida ja ottaa mukaan paikallisten ja valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen sekä myös varautumisen suunnittelussa.
Tukea tulee tarjota eniten tarvitseville
Usein poikkeustilanteisiin tarjottu tuki kohdistuu heille, joilla on jo valmiiksi erilaisia resursseja ja verkostoja kriisistä selviytymiseksi. Tämä ei edistä yhteiskunnan kriisistä toipumista tehokkaimmin.
Eriarvoisuuteen ja sen rakenteellisiin syihin puuttuminen olisi Grönlundin mukaan perusteltua kriiseistä selviytymisen näkökulmasta.
– Eriarvoisuus ja kriisin vaikutusten kohdistuminen haavoittuvimpiin heikentävät kriiseistä selviytymistä ja palautumista yksilötasolla mutta myös yhteiskunnallisesti. Kysymys on täten paitsi etiikasta ja oikeudenmukaisuudesta myös yhteiskunnan kokonaisselviytymisestä. Tutkimusten mukaan yhteiskunnallisissa kriiseissä tehokkainta olisi tukea eniten niitä, jotka tukea tarvitsevat eniten.
Korona yhteiskunnan marginaaleissa -hankkeen tulokset on julkaistu, ja niihin voi tutustua Tampereen yliopiston verkkosivuilla. Mukana myös tulokset ja suositukset selkokielellä.