Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2023.
Suomalaista kriminaalipolitiikkaa mietittiin perusteellisesti uusiksi 1960–1970-luvuilla. Vanha järjestelmä oli rangaistuskeskeinen, ja sen katsottiin suosivan hyväosaisia.
— Varsinkin omaisuusrikoksista oli kovat rangaistukset verrattuna vero- tai ympäristörikoksiin, oikeushistorioitsija Aura Kostiainen sanoo.
Yksi epäkohta oli laitoksiin suljettujen ihmisten oikeusturva. Myös usko vankeusrangaistusten tehokkuuteen alkoi horjua.
— Uusista tutkimuksista kävi ilmi, että vankila laitostaa ihmisiä, ei paranna heitä.
Vuosina 1972—1977 istunut rikosoikeuskomitea viitoitti uutta suuntaa: humaania ja rationaalista kriminaalipolitiikkaa. Siitä alkoi neljälle vuosikymmenelle ulottunut rikoslain kokonaisuudistus.
Komitea koostui uudistusmielisistä asiantuntijoista, vaikka olikin puoluepoliittiselta kirjoltaan laaja.
— Kiistoja oli siitä, pyritäänkö tasoittamaan räikeimpiä epäkohtia ja suojelemaan heikompaa osapuolta vai muuttamaan laajemmin yhteiskunta- ja valtasuhteita. Lopputulosta voi sanoa sosiaaliliberaaliksi kompromissiksi.
Tänä päivänä ollaan jälleen uuden edessä: kriminaalipolitiikkaa viedään ankarampaan suuntaan ja rangaistuspopulismi on nousussa. Esimerkiksi huoli katujengeistä tuottaa vaatimuksia kovemmista rangaistuksista. Niitä ovat esittäneet poliitikot perussuomalaisista demareihin.
Suuntaus huolettaa tutkijaa. Keskustelu on tarpeen, mutta sitä pitäisi käydä kokonaisvaltaisemmin. Tutkimustieto ja rationaalinen pohdinta päätöksiin liittyvistä arvoista ja tavoitteista eivät saisi unohtua, Aura Kostiainen painottaa.
Aura Kostiaisen väitöskirja Rationaalisuuden vallankumous: Oikeus, asiantuntijuus
ja politiikka rikosoikeuskomitean (1972–1977) työskentelyprosessissa
tarkastettiin 6.10. Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.