Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2023.
Työllisyyden parantamista kannattavat kaikki. Keinoista riittää silti eripuraa. Eriväristen hallitusten työvoimapoliittiset uudistukset ovat seuranneet toisiaan. Aktiivimalli tuli ja meni, pohjoismainen työvoimapalvelumalli on otettu käyttöön ja TE-palvelujen siirtämistä kunnille valmistellaan. Kiivain tuore debatti on liittynyt ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamiseen.
Vaikka työllisyysaste on viime aikoina ollut parempi kuin aikoihin, työttömiä työnhakijoita on Suomessa yhä noin 250 000. Pitkäaikaistyöttömiä on puolestaan 85 000. Keinoja työttömyyden nujertamiseksi pohtivat julkisuudessa talousviisaat, virkamiehet ja poliitikot. Työttömien oma ääni on kuulunut heikosti.
Tätä paikkaa uusi laadullinen tutkimus, jonka aineisto on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjoituskeruusta. Työtä vaille jääneet kuvaavat kirjoituksissaan arkeaan ja tunteitaan.
Sosiologit Lena ja Sari Näre kertovat stressin ja psyykkisen oireilun olevan yleistä.
— 40 prosenttia tutkimistamme työttömistä kertoi kokeneensa pitempiaikaista psyykkistä oireilua, esimerkiksi masennusta. Joillakin oli itsetuhoajatuksia, Sari Näre kertoo.
Rankaiseva työllisyyspolitiikka stressaa
Stressiä aiheuttaa tutkijoiden mukaan erityisesti rankaiseva työllisyyspolitiikka. Siihen sisältyy toisaalta vanha vaatimus olla jatkuvasti työmarkkinoiden käytettävissä, mutta entistä enemmän myös vaatimuksia aktiivisuudesta.
Aktiivinen pitäisi olla järjestelmän edellyttämällä tavalla osallistumalla työvoimapoliittisiin koulutuksiin, työharjoitteluihin tai kuntouttavaan työtoimintaan. Omatoiminen aktiivisuus voi puolestaan johtaa työttömyysturvan menettämiseen tai pitkällisiin, toisinaan mielivaltaisilta tuntuviin selvityksiin.
— Selvitysrumba siitä, onko työtön sittenkin määriteltävissä työlliseksi, opiskelijaksi tai yrittäjäksi, saattaa venyä kuukausien mittaiseksi. Sen ajan hän on taloudellisesti tyhjän päällä. Ei ole ihme, että ihmiset sairastuvat ja masentuvat ja heidän työkykynsä heikkenee, Sari Näre toteaa.
— Voi kysyä, kuinka paljon työpaikkoja on tämän vuoksi menetetty.
Trauma ja hyöty
Tutkijat tulkitsevat työttömien kokemuksia trauman käsitteen kautta. Traumaattista on joutua kokemaan, ettei elämä ole enää omissa käsissä. Työttömät kuvaavat petetyksi tulemisen ja mielekkyyden katoamisen tunteita, häpeääkin. Tällaiset tunteet eristävät sosiaalisesti.
— Suomessa on kova työmoraali, jota yhteiskunnan normit ja arvot korostavat. Työelämästä pois joutuvalle arjen järjestyksen murtuminen voi jo sinänsä olla kova pala, Sari Näre arvioi.
Työtönkin voi kokea itsensä hyödylliseksi esimerkiksi perhe- ja ystäväpiirissä tai vapaaehtoistöitä tehdessään. Vaikka yleishyödyllinen vapaaehtoistyö on sallittua, sekin voi joissain tapauksissa johtaa selvittelyihin työn luonteesta tai jopa työttömyysturvan menetykseen.
Epäilyn alla
Työtön elää välitilassa, jonka kestosta hänellä ei ole tietoa.
— Tämä välitila muuttuu sosiaalisen kivun ja kärsimyksen tilaksi jatkuvan tarkkailun ja rankaisun puristuksessa taistelussa mielivaltaiselta tuntuvaa byrokratiaa vastaan, Sari Näre kuvaa.
Identiteetiltään tunnolliselle työntekijälle voi olla erityinen sokki huomata, että järjestelmä epäilee häntä ja rangaistuksen uhka on jatkuvasti niskassa. Ahdinkoa pahentaa työttömien leimaaminen julkisuudessa.
Työttömien kokemuksiin ja työvoimapoliittiseen järjestelmään perehtyessään Sari Näre kertoo yllättyneensä järjestelmän rituaalisuudesta.
— Tuntuu, että on tärkeämpää vihkiä ihminen työttömän työnhakijan asemaan kuin saada hänen energiansa käyttöön.
Rituaalisuus alkaa jo päivärahahakemuksen täyttämisestä — työttömyyden jokainen päivä on ilmoitettava erikseen. Lisäksi on jatkuva tilivelvollisuus ristiriitaistenkin vaatimuksien täyttämisestä: selvityspyyntöjä, määräpäiviä, epäselvästi viestittyjä määräyksiä.
Työttömyydestä ei voi ottaa lomaa
Työnhaun lisäksi byrokraattisen järjestelmän kanssa painiminen on monelle täyttä työtä.
— Eikä työttömyydestä voi ottaa lomaa, Lena Näre huomauttaa.
Työttömän stressi voi oireiltaan muistuttaa työuupumusta ja johtaa yleistyneeseen väsymykseen, jossa lepo ei enää virkistä. Aiempi työuupumus voi myös lisätä riskiä masentua työttömyysaikana.
Edellinen Työttömän tarina -kirjoituskeruu järjestettiin 1990-luvun laman aikaan vuonna 1993. Tuolloin osallistujia oli ennätysmäärä, yli 1 100.
— Silloin työttömyys oli kollektiivisempi kokemus. Uudessa aineistossa yhteisöllisyys ei noussut esiin. Koetaan, että yhteiskunta näkee vian yksilöissä, Lena Näre vertaa.
Koronakriisi muutti hetkeksi asetelmia julkisuudessa.
— Esimerkiksi yleisönosastokirjoituksissa näkyi viitteitä siitä, että työttömät saivat hetkellisesti armahduksen, koska niin monet lomautettiin. Ymmärrettiin, että työttömyys voi johtua ulkoisista tekijöistä. Nyt se on taas unohtunut, Lena Näre sanoo.
Liikaa koulutusta?
Suurimmalla osalla tutkimusaineiston työttömistä on korkeakoulutus tai muu asiantuntijatausta.
— Prekarisoituvassa pätkätyömaailmassa koulutuslupaus ei päde varsinkaan tietyillä aloilla ja alueilla, Lena Näre sanoo.
Koulutuksen pitäisi olla tarkalleen oikeanlainen. Eräs akateeminen työtön arveli kirjoituksessaan olevansa ”liikaa koulutusta nauttinut”.
Tukalassa asemassa ovat monet luovissa ammateissa toimivat, taiteilijoista tutkijoihin.
— He joutuvat jatkuvasti kamppailemaan sen kanssa, miten heidät määritellään: ovatko he yrittäjiä tai ovatko he työmarkkinoiden käytettävissä, jos he järjestävät näyttelyitä tai käyvät kongresseissa, Sari Näre toteaa.
Matalammin koulutetuilla on toisenlaiset ongelmat.
— Moniin töihin, joihin ennen ei tarvinnut kouluttautua tai saattoi kouluttautua työssä, vaaditaan nyt tutkintoja, Lena Näre muistuttaa.
Aineistossa oli myös nuoria aikuisia, jotka eivät olleet päässeet lainkaan kiinni työelämään.
— Taustalla voi olla ylisukupolvista huono-osaisuuden kasautumista, kiusaamiskokemuksia, masennusta ja terveyssyitä, Lena Näre arvioi.
Tunteet jäävät syrjään
Perusongelma nykyisessä järjestelmässä on mekanistinen ihmiskäsitys, tutkijat pohtivat. Luotetaan liikaa velvoitteiden ja sanktioiden voimaan, kun taas ihmisten yksilölliset ominaisuudet ja tunteet jäävät syrjään.
Tutkijat kaipaavat ihmiskäsityksen rukkausta: jokaisen tulisi saada elämässään toimijuuden kokemus.
— Työttömyysturvan väärinkäyttäjät tai elämäntapatyöttömät ovat todella pieni vähemmistö, Sari Näre painottaa.
Kontrollin ja karenssien purkaminen veisi järjestelmää perustulon suuntaan. Lena ja Sari Näre muistuttavat vuosina 2017—2018 järjestetyn perustulokokeilun myönteisistä tuloksista. Perustuloa saaneet kokivat psyykkisen ja taloudellisen hyvinvointinsa vertailuryhmää paremmaksi ja myös työllisyysvaikutukset kallistuivat positiivisen puolelle: perustuloa saaneilla työpäiviä oli vuoden aikana keskimäärin kuusi enemmän kuin muilla.
Työllisyydestä ja työttömyydestä keskustellaan pääasiassa taloudellisin termein. Mukaan tulisi saada myös tunnetalouden merkitys, Lena Näre sanoo.
— Sillä, miten ihmiset kokevat oman tilanteensa ja asemansa, on suuri vaikutus taloudellisestikin.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) järjesti vuonna 2018 Työttömän tarina -kirjoituskilpailun. Lena Näre ja Sari Näre analysoivat yli 200 kirjoittajan aineistoa teoksessaan Työttömyys sattuu. Arjen kamppailuja työllistämistoimien rattaissa (Gaudeamus, 2022).
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Hetkellinen stressi on usein hyödyksi ongelmanratkaisukykyä ja luovuutta vaativissa tilanteissa. Pitkittyneen stressin vaikutus on päinvastainen. Se kuormittaa elimistöä ja aiheuttaa ikäviä oireita.
— Mitä kokonaisvaltaisemmasta tai vaativammasta tehtävästä on kyse, sitä enemmän stressi heikentää kykyä suoriutua siitä, aivotutkimukseen perehtynyt professori Minna Huotilainen sanoo.
Tällainen tehtävä voi olla esimerkiksi työttömän pohdinta työnhausta ja uravaihtoehdoista.
— Varsinkin visiointi ja tulevaisuuteen suuntautuva pohdinta kärsii stressistä. Myös tavoitetaso laskee.
Tämä voi näkyä esimerkiksi panostamisessa työhakemuksen laatimiseen. Kiire on Huotilaisen mukaan paradoksi työttömän elämässä.
— Ulkopuolinen ajattelee, että työttömällä on äärettömästi aikaa. Mutta kiireen tunne tulee stressistä.
Työelämässä koettava stressi on Huotilaisen mukaan erilaista kuin työttömän paineet. Työyhteisöt saattavat kehitellä kuormittavia työskentelytapoja, joissa hoetaan kiirettä, sähelletään ja tehdään montaa asiaa yhtaikaa. Sekin kuluttaa, mutta stressi koetaan yhdessä.
— Työtön kokee sen sijaan yhteisöstä ulosjäämisen stressiä. Olemme laumaeläimiä, ja geeneihimme on kirjattu paniikinomainen yhteisöön takaisin pyrkimisen vaatimus.
Ratkaisuna voivat olla yhteisöt, joissa työttömät jakavat ajatuksiaan, Huotilainen sanoo.
— Jos työelämän hyvinvointikokemus on se, että kahvihuoneesta kuuluu naurunremakkaa, missä on työttömän kahvihuone? Se voi olla jonkin vapaaehtoisjärjestön tai työttömien yhdistyksen toimistolla.
Yhteisön kohtaaminen muistuttaa siitäkin, että moni jakaa saman kokemuksen.