Gaudeamus Oy:n liiketoiminta siirtyy Helsingin yliopistolle

Tiede- ja tietokustantamo Gaudeamus siirtyy Helsingin yliopiston omistukseen 1.1.2016. Keskiviikkona 16.12.2015 allekirjoitetulla sopimuksella yrityksen koko osakekanta siirtyi yliopistolle. Henkilöstö jatkaa tehtävissään vanhoina työntekijöinä.

Aiemmin osana HYY Yhtymää toiminut Gaudeamus julkaisee korkeatasoista tieto- ja tiedekirjallisuutta: yleisiä tietokirjoja, tutkimuskirjallisuutta, oppikirjoja, ammattikirjallisuutta sekä yhteiskunnallisia puheenvuoroja.

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kolan mukaan on tärkeää rakentaa rohkeasti tulevaisuutta, vaikka yliopiston rahoitus onkin vähenemässä.

– Gaudeamus ja Helsingin yliopisto ovat kumpikin alansa johtavia toimijoita. Kotimaisen tietokirjallisuuden julkaiseminen onkin yliopistolle kansallinen kunniatehtävä. Tulevaisuudessa voimme yhdessä merkittävästi uudistaa tieteen sähköisiä julkaisukanavia. Tästä hyötyvät kaikki suomalaiset, Jukka Kola sanoo.

Kaupan myötä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama HYY Yhtymä pyrkii virtaviivaistamaan toimintaansa ja toisaalta takaamaan kirjakustantamon tulevaisuuden.

– Luotan, että tiede- ja tietokirjojen haastavassakin markkinatilanteessa kriittiseen ja hyvään tutkimukseen perustuvat, puhuttelevasti ja ymmärrettävästi kirjoitetut kirjat puolustavat edelleen paikkaansa, toteaa HYY Yhtymän toimitusjohtaja Antti Kerppola.

– Gaudeamuksen julkaisemat kirjat ovat tiedeyhteisölle tärkeitä. Julkaisemamme tutkimuskirjallisuus vie eteenpäin tieteellistä keskustelua ja tarjoaa uutta tietoa. Lisäksi tuotamme oppikirjoja korkeakoulujen opiskelijoille. Hyvien oppikirjojen avulla opiskelijat oppivat parhaiten oman alansa tärkeät käsitteet. Näin saadaan tulevaisuudessakin hyviä tutkijoita, jotka pystyvät kertomaan omasta tutkimusaiheestaan myös suomeksi, kertoo Gaudeamuksen kustannusjohtaja Leena Kaakinen.

Ennen osakekauppaa Helsingin yliopisto omisti Gaudeamuksesta 8,3 %.

Lisätietoja antavat:

Marjo Berglund, Helsingin yliopisto, kvestori, marjo.berglund@helsinki.fi, 0400 812 538
Antti Kerppola, HYY Yhtymän toimitusjohtaja, antti.kerppola@hyy.fi, 045 353 2187