Ihmisen suvun alkuperä on pitkään yhdistetty Afrikan savanni- ja ruohostomaaympäristöihin. Tämän yhteyden on ajateltu olleen niin vahva, että pystyihmisen (Homo erectus) levittäytyessä ensimmäistä kertaa Afrikan ulkopuolelle, se olisi seurannut avoimia ja puoliavoimia savannimaisia ympäristöjä Afrikasta Eurasiaan.
Tätä vahvaa yhteyttä on pidetty selityksenä myös sille, miksi pystyihminen saapui Eurooppaan myöhemmin kuin Itä-Aasiaan: avoimet savannimaiset ympäristöt ilmestyivät Eurooppaan myöhemmin kuin Aasiaan.
Metsien vallitessa Euroopassa varhaispleistoseenin alkupuolella, pystyihmiset eivät vielä olisi voineet levittäytyä alueella. Tämä näkemys piirtää pystyihmisestä kuvan ekologisesti joustamattomana ja sopeutumiskyvyttömänä lajina, varsinkin jos sitä verrataan omaan lajiimme Homo sapiensiin, joka jo varhain kykeni asuttamaan laajan kirjon erilaisia ympäristöjä.
– Mutta tämä ei selvästikään ole koko totuus. Koska olimme tietoisia tutkimuksista, jotka viittasivat siihen, että varhaiset ihmiset elivät myös muissa kuin savannimaisissa ympäristöissä, päätimme tehdä perusteellisemman tutkimuksen niistä ympäristöistä, joissa tiedetään ihmisten eläneen tällä ratkaisevalla ajanjaksolla, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja Tegan Foister, väitöskirjatutkija Helsingin yliopistosta.
Tutkimus, joka julkaistiin Evolutionary Anthropology -lehdessä, on systemaattinen kirjallisuuskatsaus aiemmin julkaistuista varhaisten ihmisten elinympäristöjen rekonstruoinnista. Se paljasti, että kun ihmiset ensimmäisen kerran levisivät Afrikasta, he alkoivat asuttaa monenlaisia ympäristöjä ruohomaista metsiin.
– Olemme pitkään yhdistäneet varhaiset ihmiset savannityyppisiin ympäristöihin myös Afrikan ulkopuolella. Kuitenkin kun otetaan huomioon kahden viime vuosikymmenen aikana julkaistut tutkimukset, ne osoittavat ihmisten asuneen monenlaisissa ympäristöissä jo ihmissuvun evoluution alkuaikoina. Jo miljoona vuotta sitten Euroopassa asuttiin myös täysin metsäisissä ympäristöissä, Foister jatkaa.
Vaikka tutkimus edelleen osoitti, että ruohomaat ja savannit olivat tärkeitä varhaisten ihmisten elinympäristöjä, se asettaa ihmiset joka tapauksessa laajaan kirjoon erilaisia ympäristöjä. Tämä viittaa siihen, että perinteiset käsitykset pystyihmisistä eivät pidä paikkaansa: heillä ei ollut tiukkoja vaatimuksia elinympäristöilleen ja he vaikuttavat olleen ekologisesti joustavampia kuin aiemmin oletettiin.
Tutkimus osoitti myös alueellisia eroja ihmisten elinympäristöissä. Ruohomaat ja savannit olivat yleisimpiä Afrikassa, kun taas metsäiset elinympäristöt yleistyivät Euraasian alueella. Euraasiassa erilaisten elinympäristöjen kirjo oli siten laajempi kuin Afrikassa. Tämä viittaa siihen, että ihmisten levittäytyessä ensimmäistä kertaa Afrikan ulkopuolelle, myös heidän ekolokeronsa laajeni.
Tutkimus on osa Helsingin yliopiston ja Koneen säätiön rahoittamaa projektia, joka tutkii ihmisen ekolokeron kehitystä viimeisten 2 miljoonan vuoden aikana. Vaikka tämä tutkimus keskittyy varhaisiin ihmisiin, sen havainnot ovat tärkeitä myös, kun halutaan ymmärtää oman lajiimme Homo sapiensin ekolokeron alkuperää.
– Homo sapiensin kyky asuttaa suurin osa maapallon ekosysteemeistä ja menestyä kaikkialla on johtanut siihen, että meistä on tullut planeettaa dominoiva ja samalla syypää nykyiseen biodiversiteettikriisin. Havaintomme siitä, että jo varhaisemmat ihmislajit pystyivät menestymään erilaisissa ympäristötyypeissä varhaisella pleistoseenilla, avaa uusia mielenkiintoisia näkökulmia ihmisen ekologisen sopeutumiskyvyn evoluutioon ,sanoo projektin johtaja ja Hominin ekologiatutkimusryhmän vetäjä, Miikka Tallavaara.
Artikkeli:
‘Homo heterogenus: Variability in Early Pleistocene Homo Environments.’ by Tegan Foister et al in Evolutionary Anthropology -- https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1002/evan.22005