Kansainvälinen tutkijaryhmä, johon kuuluu Helsingin yliopiston tutkijatohtori Steven Zhang, toteutti äskettäin tutkimuksen, jossa selvitettiin suurikokoisen kasvinsyöjälajin ikää ja kehityshistoriallista asemaa Kashmirista löytyneen esihistoriallisen kallon perusteella.
– Kallon muoto ylipäänsä osoittaa varsin selvästi norsun kuuluvan Palaeoloxodon-sukuun, jonka edustajat ovat kaikkien aikojen suurimpia maanisäkkäitä, sanoo Zhang, joka työskentelee yliopiston geotieteiden ja maantieteen osastolla.
– Paleontologeja on kuitenkin jonkin aikaa askarruttanut se, että Kashmirista löytyneen kallon laelta puuttuu paksuuntunut eteenpäin työntyvä harjanne, joka on tyypillinen muille Intiasta löydetyille Palaeoloxodon-suvun kalloille.
Viime vuosikymmenten aikana ei ole päästy yhteisymmärrykseen siitä, auttaako harjanteen vaihteleva kehittymisaste erottamaan eri Palaeoloxodon-lajit toisistaan tai sijoittamaan lajit norsujen kehityshistoriaan. Tuore tutkimus osoittaa kuitenkin, että näiden sukupuuttoon kuolleiden lajien kallon harjanteesta tuli entistä näkyvämpi täysikasvuisuuden ja sukukypsyyden myötä. Jos yksilöiden ikä voidaan määrittää hampaista, voidaan vertailla kasvuvaiheeltaan yhtäläisten yksilöiden kalloja.
– Kallon koon, viisaudenhampaiden ja muutaman muun paljastavan ominaisuuden perusteella on selvää, että tämä yksilö oli parhaassa iässä ollut uljas uros. Hyvin kehittyneen harjanteen puuttuminen kallosta kertoo, että kyseessä on oma lajinsa, etenkin kun verrataan sitä Euroopasta ja Intiasta löytyneiden muiden täysikasvuisten urosnorsujen kalloihin, Zhang sanoo.
Sen sijaan tutkimusryhmä havaitsi, että Kashmirista löytynyt kallo muistutti piirteiltään eniten toista huonosti tunnettua, Turkmenistanista löydettyä pääkalloa. 1950-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella sen ehdotettiin edustavan omaa Palaeoloxodon turkmenicus -nimistä lajiaan.
– Turkmenistanin kallo on aina herättänyt hämmennystä siksi, että sen piirteet ovat hyvin samankaltaisia kuin hyvin tunnetulla eurooppalaisella P. antiquus -lajilla, joskaan kallon laella ei ole selvästi erottuvaa harjannetta. Tämän perusteella useat asiantuntijat ovat päätyneet siihen johtopäätökseen, että turkmenistanilainen löydös on yksinkertaisesti poikkeava eurooppalaisen lajin yksilö, Zhang toteaa.
– Kun Kashmirin kallo otetaan huomioon, on selvää, että näiden kahden yksilön voidaan teoriassa esittää edustavan lajia, josta on tähän asti tiedetty hyvin vähän ja jonka levinneisyysalue ulottui Keski-Aasiasta Intian niemimaan pohjoisosiin, lisää tutkimuksen pääkirjoittaja Advait Jukar, joka työskentelee tällä hetkellä Floridan luonnontieteellisessä museossa.
Tutkijat mittasivat Kashmirista löytyneen Palaeoloxodon-lajin edustajan kallon hammaskiilteen proteiinien pilkkoutumista ja tutkivat norsun viereen haudattuja esihistoriallisten ihmisten käyttämiä kivityökaluja. Tulosten perusteella Kashmirin kallo on noin 300 000–400 000 vuotta vanha, mikä on hyvin lähellä Turkmenistanin kallon arvioitua ikää. Tämä tukee teoriaa, jonka mukaan nämä kaksi kalloa kuuluvat lajille, joka erottuu muista euraasialaisen Palaeloxodon-suvun edustajista.
Palaeloxodon-suvun kehitys alkoi Afrikasta noin miljoona vuotta sitten. Varhaisella afrikkalaislajilla oli kapea ja kupera otsa sekä heikosti kehittynyt kallon harjanne. Myöhemmillä Palaeoloxodon-lajeilla, jotka tunnetaan parhaiten Euroopassa ja Intiassa löydetyistä fossiileista, on hyvin leveä ja litteä otsa, johon kuuluu monissa tapauksissa kallon laelta eteenpäin työntyvä paksu harjanne. Näin ollen tutkimusryhmä päätteli, että leveä- ja litteäotsainen P. turkmenicus, jonka kallossa on vain häivähdys harjanteesta, saattaa edustaa huonosti tunnettua puuttuvaa rengasta tietämyksessämme näiden huikeiden esihistoriallisten kasvinsyöjäjättien kehityksestä.
Alkuperäinen artikkeli:
Jukar, A. M., Bhat, G., Parfitt, S., Ashton, N., Dickinson, M., Zhang, H., … Craig, J. (2024). A remarkable Palaeoloxodon (Mammalia, Proboscidea) skull from the intermontane Kashmir Valley, India. Journal of Vertebrate Paleontology. https://doi.org/10.1080/02724634.2024.2396821