Viikin kampukselle nousee Suomen mittakaavassa merkittävän kokoinen aurinkovoimala. Helsingin yliopiston voimalan nimellisteho on 1,2 megawattia, mikä on lähes 0,4 megawattia enemmän kuin Suomen tällä hetkellä suurimmassa käytössä olevassa aurinkovoimalassa Helsingin Kivikossa. Rakennustyöt aloitetaan elokuun aikana.
Helsingin yliopistolla on Viikissä jo entisestään nimellisteholtaan 0,135 megawatin aurinkovoimala. Voimala rakennettiin infokeskus Koronaan kaksi vuotta sitten.
Uudet aurinkopaneelit sijoitetaan kampuksen yliopistorakennusten katoille. Voimalan valmistuttua paneeleita on yhteensä noin 3 500 ja niiden yhteispinta-ala on noin 5 600 neliömetriä.
Voimalan tuottama aurinkosähkö syötetään Helsingin yliopiston omistamaan 20 kilovoltin keskijänniteverkkoon Viikin kampuksella. Laajennetun voimalan tuoton lasketaan kattavan nelisen prosenttia Viikin kampuksen kiinteistöjen vuotuisesta sähkönkulutuksesta.
– Kaikki saatava sähkö hyödynnetään paikallisesti, koska täällä on paljon laboratoriovaltaista, suurta sähkötehoa vaativaa toimintaa, toteaa kiinteistöpäällikkö Juha Kurki Helsingin yliopiston Tila- ja kiinteistökeskuksesta.
Työt käyntiin kasvihuoneilta
Työt aloitetaan muutaman viikon kuluttua Viikin kasvihuonealueen tutkimus- ja varastorakennusten katoilta. Sieltä jatketaan Viikinkaaren varrella sijaitseviin Biokeskuksiin. Ensimmäisen vaiheen rakennustöiden on tarkoitus olla valmiina lokakuussa.
Ensi keväänä rakennustöitä jatketaan Latokartanonkaaren rakennusten, yliopistollisen eläinsairaalan, maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan koetilan alueen sekä Viikin normaalikoulun katoilla.
Aurinkovoimala pienentää 30 vuoden käyttöikänsä aikana Helsingin yliopiston hiilijalanjälkeä noin 4 000 hiilidioksiditonnia.
Aurinkovoimalahankkeen kokonaiskustannusarvio ilman haettavia investointitukia on noin 1,6 miljoonaa euroa. Hankkeen toteuttaa Oulun Energia Oy, ja rakennuttamisesta vastaa Rakennuttajatoimisto HTJ Oy.
Aurinkovoimalan laajentaminen tukee keväällä 2017 käynnistynyttä Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituuttia (HELSUS) sekä Viikin kampuksen Green Office -järjestelmää.