Harvinaisten maametallien kierrätyksen tutkimiseen 1,1 miljoonan EU-Horisonttirahoitus

Professori Timo Revon johtama tutkimusryhmä Helsingin yliopiston kemian osastolta on saanut merkittävän rahoituksen. Tavoite on kehittää harvinaisten maametallien kestomagneettijätteen kemiallista kierrätystä ja harvinaisten maametallien talteenottoa sivu- ja jätevirroista.

Harvinaiset maametallit (REE) ovat oleellisen tärkeitä uusiutuvan energian tuotannossa, ja EU haluaa kasvattaa omavaraisuuttaan. Tällä hetkellä 90 prosenttia harvinaisista maametalleista tulee Euroopan ulkopuolelta muutamasta maasta. Harvinaisten maametallien kierrätys on hyvin vähäistä, vaikka näitä arvokkaita aineita kertyy entistä enemmän. Niitä on esimerkiksi käytöstä poistetuissa kestomagneeteissa. 

REMHub -konsortiossa on 24 partneria kuudesta Euroopan maasta, ja hankkeen saama rahoitus on kaikkiaan 16 miljoonaa euroa. Suomen lisäksi partnereita on Virosta, Espanjasta, Irlannista, Sloveniasta ja Italiasta. Nelivuotinen hanke käynnistyy lokakuun alussa, ja sitä johtaa suomalainen CLIC Innovation yhteistyöryhmä. 

Hankkeessa on tarkoitus kehittää harvinaisten maametallien koko arvoketju alkaen harvinaisten maametallien liotuksesta jäte- ja sivuvirroista aina kaupalliseen hyödyntämiseen ja valmistamiseen uusiksi magneeteiksi. 

Helsingin yliopiston tutkimusryhmässä ovat mukana Timo Revon lisäksi tutkijatohtori Anže Zupanc ja yliopistotutkija Risto Koivula, jotka ovat jo aiemmin kehittäneet harvinaisten maametallien kierrätystä ja jalometallien ympäristöystävällisiä liotusmenetelmiä.

Lisätietoja: