Vanhempi tutkija Asko Hannukkala Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä tarkasteli Helsingin yliopistossa 4.5.2012 tarkastettavassa kasvipatologian väitöstutkimuksessaan perunaruton leviämistä, esiintyvyyttä ja taudinaiheuttajassa tapahtuneita muutoksia vuodesta 1845 aina tähän päivään asti.
- Nykyinen perunarutto on aivan eri tauti kuin 1800-luvun puolivälissä Suomeen saapunut rutto, Hannukkala sanoo.
Tutkimuksen historia-aineistona olleista sanomalehtiartikkeleista ja tutkimusraporteista hän selvitti, että maanlaajuinen ”potaattitauti” aiheutti Suomessa vakavia tuhoja 1980-luvulle asti muutaman kerran vuosikymmenessä.
- Rutto ilmaantui perunaan tavallisesti elokuun loppupuolella ja aiheutti suurinta tuhoa pilaamalla mukuloita. Nykyisin ongelmana on varsien aikainen tuhoutuminen, Hannukkala kertoo.
Uusi ruttotyyppi tuplasi ruiskutukset
Perunaruton alkamista ja epidemioiden etenemistä Hannukkala tutki vuosina 1983–2011 MTT:n ja Perunantutkimuslaitoksen lajikekokeissa ja perunaruton torjuntakokeissa sekä erilaisilla perunapalstoilla ja ammattiviljelmillä. Lisäksi hänellä oli käytössään torjunta-aineiden myyntilastot sekä ennustemallit säätekijöiden vaikutuksen tutkimiseen.
Ruttoa aiheuttavan munasienen (Phytophthora infestans) perimässä ja samalla koko taudinkuvassa sekä perunaruton torjunnassa tapahtui merkittävä käänne 1990-luvulla.
- Meksikosta tuotiin ruttoisen perunan mukana Eurooppaan perintötekijöiltään täysin uusi ruttopopulaatio, joka levisi nopeasti Suomeenkin ja syrjäytti vanhan tautikloonin, Hannukkala selvittää.
Tämä suvullisesti lisääntyvä perunaruton muoto on Pohjoismaissa monimuotoisempi kuin muualla Euroopassa. Ruton kahden pariutumistyypin risteytyessä syntyy munaitiöitä.
- Munaitiöt joutuvat peltomaahan ruttoisten kasvinjätteiden mukana ja säilyvät siellä muutamia vuosia. Ne voivat tartuttaa jo nuoria, taimelle tulevia perunoita, Hannukkala kuvaa.
Uuden perunaruton ilmaantuminen pelloille on myös aikaistunut kuukaudella, kesä-heinäkuun taitteeseen, mikä on lisännyt kemiallisten rutontorjuntaruiskutusten tarvetta. Vielä 1970-luvulla ruton hillitsemiseen riitti enintään kolme ruiskutusta loppukesällä mutta nyt samaan lopputulokseen tarvitaan tuplamäärä käsittelyjä.
Perunanviljely kulttuurisen muutoksen edessä
Vanhan perunaruttopopulaation resistenssi torjunta-aineille alkoi lisääntyä jo 1980-luvun lopulla. Yhdessä uuden ruttomuodon saapumisen kanssa se synnytti uusien kasvinsuojeluaineiden kehittämisbuumin eikä resistenssiongelmia nyt ole. Tällä hetkellä runsas torjunta-aineiden käyttö pitää perunaruton hallinnassa tavanomaisessa viljelyssä.
Uusi EU-direktiivi ja laki kasvinsuojeluaineista velvoittavat kuitenkin vähentämään torjunta-aineiden käyttöä ja siirtymään integroituun kasvinsuojeluun. Myös kauppa ja kuluttajat toivovat entistä luonnonmukaisemmin tuotettua perunaa. Hannukkalan mukaan suomalainen perunanviljelykulttuuri on laajemman muutoksen edessä.
- Lähitulevaisuudessa meidän tutkijoiden on kehitettävä ja markkinoitava käytännön viljelyssä toteuttamiskelpoisia toimintamalleja ruttoruiskutusten optimoimiseksi. Myös viljelykäytäntöjä, kuten hyvää hygieniaa, rutonkestävien lajikkeiden viljelyä ja kasvinvuorottelua, on edistettävä tartuntariskin vähentämiseksi. Palstaviljelystä tuskin kuitenkaan tarvitsee luopua kuten Hollannissa on tehty.
MML Asko Hannukkalan väitöskirja History and consequences of migrations, changes in epidemiology and population structure of potato late blight, Phytopthora infestans, in Finland from 1845 to 2011 (Perunaruton (Phytophthora infestans) leviämisen, epidemiologisten ja patogeenipopulaatiossa tapahtuneiden muutosten historia ja seuraukset Suomessa vuodesta 1845 nykypäivään) tarkastetaan 4.5.2012 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Vastaväittäjänä on William Fry Cornellin yliopistosta Yhdysvalloista ja kustoksena toimii Jari Valkonen Helsingin yliopistosta.