Sanna Hellström viihtyi pikkutyttönä navetassa. Hän vietti lehmien ja vasikoiden parissa niin paljon aikaa kuin aikuiset vain sallivat.
Kaikki eläimiin liittyvä kiinnosti: niin lehmien sukutaulut kuin koirakirjatkin varastivat lapsen mielenkiinnon pitkäksi aikaa.
— Tutkin lehmien karjantarkkailukortteja. Opettelin harrastuksena myös koirien rotuja, Hellström kertoo.
Mummola itäsuomalaisessa Rääkkylässä oli tärkeä kiintopiste. Hellströmin perhe muutti tiuhaan diplomi-insinöörinä työskennelleen isän pestien perässä. Kaksi ensimmäistä vuottaan Sanna Hellström asui Jyväskylässä. Sieltä perhe muutti Salon ja Hangon kautta Varkauteen, jossa Sanna aloitti koulun. Hän viihtyi ja menestyi koulussa hyvin. Sisarussarjaan kuului kolme veljeä.
Muuttosarja sai jatkoa: Varkaudesta perhe muutti uudestaan Hankoon ja edelleen Tammisaareen. Niinpä vaihtuvien paikkojen ja ihmisten keskellä äidinäidin tila Rääkkylän Varpasalossa — saaressa — loi pysyvyyttä lapsuuteen.
Juuri mummolassa eläinrakas tyttärentytär pääsi viettämään aikaa navetassa. Kun mummo joutui luopumaan lehmistä, Sanna hakeutui mummon naapuriin lehmiä hoitamaan.
Omaa lemmikkiä hänellä ei pienenä kuitenkaan ollut.
— Mummolla oli astma. Se saattoi kyllä olla vanhemmille vain hyvä veruke, Hellström arvelee.
Kanien kurja osa
Ensimmäisen oman eläimen Sanna Hellström sai yläasteikäisenä. Miska-kanin oli tarkoitus olla herkullinen lihapala yhdelle mummon naapureista. Kani vältti pataan päätymisen, koska siitä oli tullut nuoren rakas lemmikki.
Isä rakensi Miskalle ulkokopin perheen omakotitalon pihalle.
Kani sai seuraa: niiden piti olla samaa sukupuolta ja ne saivat omat puoliskot aidatusta tarhasta. Silti aitaukseen syntyi iso poikue.
Poikaset saivat vakavan ripulin, johon lähes kaikki pikkukanit kuolivat. Vain yksi jäi henkiin.
— Kaneja yritettiin hoitaa silloisen eläinlääkäriohjeen mukaan. Niille juotettiin kamomillateetä ja yritettiin syöttää hiilitabletteja, Hellström muistelee.
Kanien murheellinen kohtalo ei lannistanut eläinrakasta tyttöä. Perheen omakotitalon pihalla loikki jatkossakin kaneja niin Hangossa kuin myöhemmin Tammisaaressa.
Ensin hevostenhoitajaksi
Eläinten tautien hoito jäi kiinnostamaan ja askarruttamaan Hellströmiä. Ajatus tulevasta ammatista vahvistui. Sitä tuki James Herriotin eläinlääkärin työstä kertova kirja Kaikenkarvaiset ystäväni, joka on innostanut monia eläinrakkaita eläinlääkärin ammattiin.
— Hoksasin, että eläinlääkärinä saa opiskella paljon ja olla eläinten kanssa tekemisissä.
Toinenkin kiinnostuksenkohde hänellä oli, nimittäin osallistuminen yhteisten asioiden hoitamiseen. Hellström meni yläasteella mukaan koulun oppilaskuntaan. Kuntapolitiikkaan osallistuminen tuntui sittemmin yhtä luonnolliselta.
Heti lukion jälkeen Hellström haki Eläinlääketieteelliseen korkeakouluun, joka on nykyisin Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta. Hyvänä oppilaana Hellström ei vielä tiennyt, miten pääsykokeeseen valmistaudutaan vaan uskoi osaavansa asiat riittävän hyvin luettuaan valintakokeen kirjat kertaalleen läpi. Ovet korkeakouluun eivät auenneet.
Välivuosi sujui opiskellen Ypäjän hevosopistossa. Mukaan lähti hevosenhoitajan ammattitutkinto.
Aikataulussa myös juhlia
Seuraavana vuonna Hellström jo tiesi, miten pääsykokeeseen päntätään: asiat pitää osata ulkoa. Eläinlääketiede kutsui uutta ja innostunutta opiskelijaa.
Tiukka opiskelutahti sopi Hellströmille mainiosti. Hän ei kadehtinut kämppiksiään, jotka opiskelivat humanistisia ja valtiotieteellisiä aloja ja joilla tuntui olevan enemmän vapaa-aikaa.
— Saimme suurin piirtein ensimmäisenä päivänä koko kuuden vuoden lukujärjestyksen käteemme. Ei akateeminen vapaus olisi minulle kovin hyvin sopinutkaan. Eläinlääketieteestä ihmiset valmistuvat, eivätkä opinnot jää roikkumaan. Silti ehtii tehdä paljon muutakin.
Hellström nautti opiskeluajastaan kovasti — ja juhliakin eläinlääketieteen opiskelijat ehtivät tiukasta opiskelutahdista huolimatta.
En tekisi toisin
Hellström sai praktiikkaoikeuden, luvan harjoittaa eläinlääkärin vastaanottoa, vuonna 1999, vuosi ennen varsinaista valmistumistaan. Hän pääsi tekemään kesätyöpätkän ja kunnaneläinlääkärin sijaisuuden.
— Työ oli juuri sellaista kuin olin pikkutyttönä ajatellutkin. Pääsin hoitamaan sairaita eläimiä. Eläinlääkäriys ei ole minussa muuttunut, vaikka en ole tehnyt sen jälkeen praktikon töitä, Hellström tuumii.
— Kyllä myöhemmätkin työni ovat olleet eläinlääkärin töitä. Koulutuksen suhteen en tekisi mitään toisin.
Sanna Hellström valmistui eläinlääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2000. Silloin eläinlääketiede oli jo siirretty osaksi Helsingin yliopistoa. Hellström työskenteli yliopistossa assistenttina, yliassistenttina ja yliopistonlehtorina aina vuoteen 2012 asti. Samalla valmistui hänen väitöskirjansa.
— Tieteellisessä työskentelyssä antoisinta oli sisältöön keskittyminen. Yliopistoympäristössä oli harvinaisen vähän työskentelyn häiriötekijöitä.
Perhe-elämää ja työpäiviä
Valmistumisen ja ensimmäisen työpaikan löytymisen jälkeen Hellströmin elämässä tuntui olevan tilaa vakituiselle parisuhteelle.
— Minulla oli sellainen fiilis, että ehkä on sopiva hetki parisuhteelle, Sanna Hellström kertoo.
Hellström tapasi vuonna 2001 Ullanlinnan vappupiknikillä opiskelijakaveriensa kautta tulevan puolisonsa Sesa Lehdon. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta: Lauri vuonna 2002 ja Eelis vuonna 2003.
Pariskunta erosi pian nuoremman pojan syntymän jälkeen, mutta on kasvattanut lapset tiiviisti yhdessä. Perheen ja työn yhdistäminen eroperheessä ei ollut Hellströmin mielestä vaikeaa, koska hän ei tehnyt päivystystyötä enää lasten synnyttyä. Perheenjäsenillä on tiiviit välit keskenään.
Työpäivät ja poliittiset luottamustoimet venyivät kuitenkin välillä iltaan asti myös lasten ollessa pieniä.
— En väitä olevani pullantuoksuinen kodinhengetär. Olen tehnyt aika paljon duunia.
Hän kysyi kerran lapsiltaan, mitä nämä aikovat tehdä isona. Olisiko eläinlääkäri hyvä ammatti?
— Lauri vastasi, että ei. Hän ilmoitti haluavansa sellaisen työn, jossa on joskus myös vapaapäiviä.
Aikuistuvat pojat ymmärtävät silti äitinsä työn kiinnostavuuden.
Unelmien työpaikka
Sanna Hellström viihtyi yliopistonlehtorina, mutta haki uutta kokemusta Eviran neuvottelevana virkamiehenä. Eviran eläkevirka jäi taakse, kun vielä kiinnostavampi työ avautui Korkeasaaressa.
Hellström sanoo olevansa uransa huipulla Korkeasaaren johtajana. Eläinlääkäri ei tähyile muualle.
— Korkeasaari paikkana on superinspiroiva. On ihanaa tulla tänne töihin. Lajien suojelu on yksi meidän aikamme tärkeimmistä tehtävistä ilmastonmuutoksen torjunnan rinnalla, Hellström painottaa.
Hän pitää erityisen tärkeänä villieläinten suojelua. Mukana työssä on maailmanparantajaa: Hellström toivoo teoillaan olevan merkitystä luonnolle, eläimille ja ihmisille.
Ylijalostuksen ongelma
Ikä on muuttanut Hellströmin suhdetta eläimiin. Pikkutyttönä hän rapsutteli ihastuksissaan pörröisiä lemmikkejä ja opetteli jalostettujen koirarotujen tuntomerkkejä.
Nyt eläinlääkäri kantaa huolta siitä, mitä koko eläinkunnalle on tapahtumassa.
— Lemmikkibisnes ja tuotantoeläimet ovat valtava uhka villieläimille, joille ei jää niiden takia tilaa maapallolla. Koirien ylijalostus on iso ongelma, eikä kaikkia lemmikkejä kohdella hyvin.
Kriittisistä äänenpainoista huolimatta Hellströmillä on itselläänkin kaksi koiraa ja yksi kissa. Yksi koirista on juuri kuollut.
Valtuusto koulutti
Korkeasaari on haastattelun aikaan vielä suljettuna yleisöltä pandemian vuoksi. Vain eläintenhoitajat ja muu välttämätön henkilökunta ovat paikalla.
Hellström nauttii Korkeasaaressa kävelemisestä ja eläinten seuraamisesta. Johtajan vastuulle kuuluu henkilöstöstä, taloudesta ja rakennushankkeista huolehtiminen — ja tietenkin eläinten suojelutyö, joka on hänen mielestään Korkeasaaren tärkein tehtävä.
Työssä on paljon pakollista byrokratiaa. Hellström sanookin olevansa tyytyväinen ”kunnallishallinnon oppisopimuskoulutuksestaan” — siten hän kutsuu vuosiaan Helsingin kaupunginvaltuustossa ja –hallituksessa vihreiden valtuutettuna.
Mutta miten vihreä kuntapoliitikko voi olla näin innoissaan paikasta, jossa eläimet ovat aitauksissa kuin vankilassa? Kysymys ei tule yllätyksenä.
— Toimintaamme saa kritisoida. Mutta vilpitön mielipiteeni on, että eläimet voivat meillä hyvin.
Kissat ja kissapedot
Hellström vertaa Korkeasaaren eläimiä kotikissoihin. Lemmikkikissa ei läheskään aina saa omistajiltaan virikkeitä. On aika tavallinen harhaluulo, että kissa pärjää ja viihtyy omillaan. Moni lemmikki tylsistyy, mutta Korkeasaaren kissaeläimet nauttivat kissan päivistä, johtaja tuumii.
— Korkeasaaren olot ovat itse asiassa paljon paremmat kuin monella lemmikillä. Tila on rajattu, mutta muuten pyrimme antamaan mahdollisuudet luonnonmukaiseen käyttäytymiseen. Tarjoamme eläimille lauman, ruokaa ja hoitoa.
Eläimet ovat aitauksissa, jotta välttyisivät sukupuutolta. Hellström itsekin toivoo, että eläimet saisivat vielä joskus elää luontaisilla alueillaan.
Tehotuotanto seis
Korkeasaaressa ajatus kääntyy väkisinkin koronavirukseen, zoonoosiin, joka tarttuu eläimistä ihmisiin. Mitä sille ja muille zoonooseille pitäisi tehdä? Eläinlääketieteen tohtori Hellströmillä on mielessään joitakin muutoksia elämäntapaamme.
— Pitää kuunnella viranomaisohjeita. Kun akuutti tilanne on ohi, pitää tutkia, mistä epidemia johtui. Ja silloin on syytä ottaa huomioon, että meillä on vaikutuksiltaan todella massiivinen eläintuotanto.
Hellström on tottunut jo ilmastosyistä neuvomaan, että lihansyöntiä olisi hyvä vähentää. Nyt hän kannustaa kansalaisia entistä innokkaampaan kasvissyöntiin, jotta pandemioilta jatkossa vältyttäisiin.
— Massiivinen eläintuotanto on uhka. Tiheästi toistensa lähellä olevat eläimet ja ihmiset muodostavat riskipoolin, jossa voi syntyä muuntuvia viruksia ja myös antibiooteille resistenttejä bakteerikantoja.
Ostamisen pakko?
Korkeasaaren johtajan voimakkaasti suosittama toimenpide olisi villieläintorien sulkeminen. Jos Kiina sulkisi villieläintorit pysyvästi, koronavirus ja samantapaiset taudit eivät leviäisi yhtä herkästi. Toki ohje koskisi muitakin maita.
— Villieläintorien sulkeminen olisi erinomainen asia myös lajien suojelun kannalta, Hellström sanoo.
Koronapandemia ei vaikuta vain eläimiin ja ihmisiin vaan koko yhteiskuntaan. Hellström on kiinnittänyt huomiota siihen, miten nopeasti Suomi ja muut maat ovat ajautuneet taantumaan viruksen iskettyä.
— Olemmeko luoneet yhteiskunnan, joka kaatuu heti ostamisen vähennyttyä? Ympäristön takia pitäisi miettiä kulutuksen vähentämistä. Ei kaikki voi perustua kulutukseen, Hellström huomauttaa.
Tavoitteena supermummous
Sanna Hellström on hyvin tyytyväinen tämänhetkiseen elämäänsä. Kaikkein parasta ovat 16- ja 18-vuotiaat lapset.
Heti poikien jälkeen suosikkilistalla ovat työ, harrastukset ja ystävät. Aktiiviseen arkeen kuuluu useita harrastuksia, ennen kaikkea liikunta.
— Kaikkia kiinnostavia harrastuksia ei ikävä kyllä ehdi kokeilla. Ja korona-aikana useimmat paikat ovat tietenkin olleet kiinni.
Hellström koettaa jo henkisesti valmistautua lastensa itsenäistymiseen ja muutaman vuoden sisällä tapahtuvaan pesän tyhjentymiseen. Hän haaveilee muuttavansa sen jälkeen yksin pienempään asuntoon, jossa olisi lapsiperhearjen runsauden jälkeen todella vähän tavaroita.
Hellströmin tavoite vanhuuden varalle on, että hän pääsee osallistumaan yli 80-vuotiaiden naisten sarjassa suunnistuskisoihin.
Hän toivoo olevansa kahdeksankymppisenä vielä niin hyvässä fyysisessä kunnossa, että pystyy kävelemään metsässä ja henkisesti vielä niin skarppi, että hänet uskalletaan päästää metsään yksin.
Artikkeli on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä Y/05/20.