Eläinlääketieteen opiskelija Katri Kosunen kasvoi Joutsenossa, Lappeenrannan lähellä. Siellä hevoset olivat hänelle päivittäinen osa elämää.
– Ratsastin läheisellä pienellä tallilla, jossa minulla myös oli oma ylläpitohevonen, Katri Kosunen kertoo.
Kun Kosunen lukiossa mietti uravaihtoehtoja, pääsy eläinlääketieteelliseen nousi selkeäksi ykköstavoitteeksi.
– Tykkäsin matikasta ja fysiikasta paljon ja ne tukivat lääkikseen hakemista. Biologia ja kemia sitten tulivat siinä rinnalla.
– Halusin olla etenkin eläinten kanssa tekemisissä. En missään vaiheessa harkinnut suuntautumista ihmislääketieteeseen.
Opintojen monipuolisuus yllätti
Kosusella on nyt menossa viides opiskeluvuosi. Opetusta hän kehuu laadukkaaksi ja se on vastannut odotuksia.
– Monipuolisuudessaan opetus jopa ylitti odotukseni. Saamme koulutuksen yleisimpien eläinlajien terveyden- ja sairaanhoitoon, joten tässä on käyty läpi kissat, koirat, kanit ja marsut, hevoset, naudat, siat ja lampaat. Alpakoitakin on Suomessa jo sen verran, että niihinkin hieman perehdyttiin.
Lisäksi opiskellaan eläinsuojelua, tarttuvien eläintautien vastustamista, lihantarkastusta, teurastamovalvontaa ja -hygieniaa sekä elintarvikevalvontaan liittyviä aiheita.
– Unohtamatta patologiaa, bakteereita, viruksia ja parasiitteja sekä farmakologian perusteita.
Kosunen kehuu myös uravaihtoehtojen moninaisuutta. Kliinisen eläinlääkärin työn sijaan opintojen jälkeen voi työllistyä vaikkapa elintarviketurvallisuuden tai lääkekehityksen puolelle.
Tutkimuksesta apua varsojen hoitoon
Hevostyttönä Kosusella kävi tuuri, sillä heti ykkösvuoden jälkeisenä kesänä hän pääsi yliopiston hevossairaalaan varsahoitajaksi.
– Monet sairaalaan tuoduista pikkuvarsoista tarvitsevat ympärivuorokautista valvontaa. Tähän työhön otetaan alempien vuosikurssien opiskelijoita.
Kosunen kiinnostui varsoista myös tieteellisesti ja teki sekä kandidaatin että lisensiaatintyönsä varsa-aiheista.
– Kandityössäni loin katsauksen vastasyntyneitten pikkuvarsojen yleisimpään neurologiseen aivohäiriöön, jota kutsutaan dummy foal -syndroomaksi. Lisensiaatintyön aiheeksi ohjaajani ehdotti pikkuvarsojen napa- ja nivustyrien tutkimista.
Tyrät on tunnettu ja yleinen varsojen vaiva, mutta tapauksia ei oltu koskaan aiemmin systemaattisesti tilastoitu.
– Halusimme arvioida, kuinka paljon tyrätapauksia ylipistolliseen hevossairaalaan tulee, mitä niille tehdään, millainen ennuste kirurgisella hoidolla on tai paljonko hoito keskimäärin tulee maksamaan.
Kosusen tavoite oli tutkimuksellaan tarjota käytännöllistä ohjenuoraa siihen, millainen prosessi nivus- tai napatyrien hoito sairaalassa on ja milloin sinne kannattaa lähteä. Vaarattomimpia tyrätapauksia voidaan hoitaa hyvin myös talleilla perinteisin konstein.
Jo ennen Kosusen työtä oli olemassa yleistä mututuntumaa siitä, että suomenhevosia tuntui nivustyrätapausten joukossa löytyvän paljon. Kosusen työ paljasti, että lähes 40 prosenttia sairaalaan tuoduista suomenhevosorivarsoista kärsi nivustyrästä.
– Koska tapauksia oli näin paljon, on varsin mahdollista, että tyrävaivan takana on jotakin rotuun liittyvää alttiutta, perinnöllisyyttä.
Stipendi tarjosi kirjoitusrauhaa
Opintojensa ohella Kosunen on koko ajan työskennellyt myös hevossairaalassa ja pieneläinklinikoilla rahoittaakseen elämistään.
– Lisensiaatintyön kirjoitusvaiheessa hain Uuno Aukusti Toivosen rahastosta 600 euron stipendiä ja ilokseni sain sen. Rahan ansiosta saatoin keskittyä pari kuukautta täysin tutkimuksentekoon.
Tulevaisuudestaan Kosunen ei vielä ole lyönyt mitään lukkoon.
– Kaikki tekeminen ja tehtävät tällä alalla ovat olleet todella kiinnostavia. Myös lisensiaatintyön tekeminen oli hauskaa, joten tutkimuksen tekoakaan en sulje pois.
– Toivon oikeastaan vain, että jatkossakin jaksan innostua ja omaksua uutta. Eläinlääkärin ammatissa on tärkeää pysyttäytyä uuden tutkimuksen tuoman kehityksen kelkassa mukana.