Tavin poikaset rakastavat ekosysteemi-insinööriä

Tuore tutkimus osoittaa tavipoikueiden suosivan majavapatojen yläpuolelle muodostuvia tulvalampia. Monilla alueilla majavan patoaltaiden määrä on jopa tärkein tekijä tavien poikastuotolle.

Majava on ekosysteemi-insinööri, joka insinööritaidoillaan rakentaa patoja ja saa aikaan tulva-altaita keskelle metsää. Majavan vaikutusta ympäristöönsä voi verrata lähinnä afrikannorsuun. Vain nämä kaksi nisäkästä pystyvät katkomaan täysikasvuisia puita.

Majavalla on merkitystä

Nyt julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin majava-altaiden vaikutusta vesilintuihin, esimerkkilajiksi valittiin tavi, sinisorsan jälkeen toiseksi runsain vesilintumme.

Tutkimuksessa vertailtiin toisiinsa kahta eteläsuomalaista aluetta: majavallista Evoa ja majavattonta Nuuksioon. Vertailu voitiin tehdä, sillä erämaiset alueet ovat muilta osin varsin samankaltaisia.

Tulokset olivat selkeitä: tavipariskunnat ja erityisesti poikueet suosivat majavan asuttamia alueita. Tutkijoiden veikkauksen mukaan lentokyvyttömät tavipoikaset jäävät mieluusti asumaan löytämäänsä majava-altaaseen, jossa on runsaasti hyönteisravintoa tarjolla. Aikuiset siirtyvät helpommin vesistöjen välillä.

Tavin poikasten majavansuosinta näkyi jo tarkasteltaessa yksittäistä patoallasta. Vaikutus tavipariskuntiin näkyi selvemmin vasta kun vertailtiin maisematason mittakaavassa majavallisia ja majavattomia alueita.

Majavasta kosteikkojen ennallistaja

Kosteikot ovat monimuotoisia eliöyhteisöjä, jotka tarjoavat ekosysteemipalveluita myös ihmiselle: puhdistavat vettä, synnyttävät asuinsijoja kalanpoikasille ja vesilintupoikueille. Viimeisen vuosisadan aikana niistä on hävinnyt Euroopassa 60–90 prosenttia. Ennallistamiselle olisi siis kova tarve.

Majavalla on monia loistavan ennallistajan ominaisuuksia: se pystyy rajoittamaan vedenvirtausta tehokkaasti ja sopeutuu moniin elinympäristöihin – onhan se niissä elänyt ennen ihmisen saapumista.

Nyt julkaistu tutkimus tukee aiempia havaintoja siitä, että majavan palauttaminen on mahdollinen ja taloudellisesti järkevä tapa ennallistaa kosteikkoalueita.

Lisätietoa: