Suomalaistutkijat löysivät uuden perhosheimon

Kazakstanista on havaittu kaksi tieteelle uutta perhoslajia, jotka kuuluvat aiemmin tuntemattomaan sukuun ja heimoon. Uuden perhosheimon löytäminen on poikkeuksellista.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkijat ovat tuoreessa tutkimuksessaan kuvanneet yhteistyökumppaneineen kaksi tieteelle uutta perhoslajia.  Ustyurtia zygophyllivora ja Ustyurtia charynica -lajit kuuluvat lisäksi uutena kuvattuun perhossukuun ja -heimoon. Uuden perhosheimon löytämisen voisi rinnastaa siihen, että nisäkästutkijat löytäisivät aivan uusia lajeja, jotka eivät kuuluisi mihinkään aiemmin tunnetuista nisäkäsheimoista, kuten esimerkiksi kissaeläimiin (Felidae) tai karhuihin (Ursidae), vaan edustaisivat selvästi uutta ja muista erillistä heimoa.

Erityistä löydöksessä on se, että lajit elävät Euraasiassa, eli alueella, joka tunnetaan perhosten osalta suhteellisen hyvin. Tämä on osoitus siitä, että meidänkin mantereellamme on vielä alueita, joilla elää ennestään tuntematonta lajistoa.

– On myös poikkeuksellista, että heimo on määritetty sellaisten lajien perusteella, joita ei ollut koskaan aiemmin havaittu. Uusia heimoja kuvataan kyllä silloin tällöin, mutta kuvaukset perustuvat pääsääntöisesti tunnettujen lajien sukulaisuussuhteiden uudelleenluokitteluun, kertoo tutkimuksen pääkirjoittaja, yli-intendentti Lauri Kaila Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Heimo on puuttunut linkki outokoiden ja muiden perhosten välillä

Eliöiden tieteellinen luokittelu perustuu vertailevaan tutkimukseen. Nykypäivänä rakenteellisten ja käyttäytymiseen perustuvien piirteiden lisäksi eliöiden DNA-erojen tutkimisesta on tullut arkipäivää.

– Ensin löydettiin yksi uusi tieteelle kuvaamaton laji, minkä jälkeen havaittiin myös toinen. Lajit vaikuttivat rakenteidensa perusteella aluksi outokoiden heimoon kuuluvilta, mutta tarkempi tutkiminen paljasti, että lajit kuuluvat sekä rakenteellisten että DNA-tuntomerkkien perusteella muuhun, entuudestaan tuntemattomaan ryhmään, kertoo tutkimuksessa mukana ollut tutkijatohtori Maria Heikkilä Luomuksesta.

Outokoiden heimo Urodidae on saanut suomenkielisen nimensä siitä, että niiden paikka perhosten sukupuussa on ollut pitkään epäselvä.

– Nyt tieteelle kuvattu, toisen lajin löytöalueen mukaan nimetty, Ustyurtiidae-heimo selkeytti myös outokoiden heimon sijaintia sukupuussa. Uusi heimo on DNA-analyysien perusteella outokoiden sisarryhmä.

Suomessa uuden Ustyurtiidae-heimon lajeja ei esiinny, mutta maastamme tunnetaan yksi outokoiden heimoon kuuluva laji, kohotäpläkoi (Wockia aperipunctella). Uudella heimolla eikä siihen kuuluvilla lajeilla ole vielä suomenkielistä nimeä.

Löydetyt lajit elävät aavikolla

Ustyurtia zygophyllivora elää Kazakstanissa aavikolla Ustjurtin luonnonpuistossa Kaspianmeren itäpuolella hyvin suppealla alueella. Ustyurtia charynica -laji puolestaan löytyi Charynin kanjonia reunustavalta kivikkoiselta arolta Kaakkois-Kazakstanista. Ravinnokseen Ustyurtia zygophyllivora käyttää mehikorvakasvien heimoon kuuluvia Zygophyllym-kasveja, joiden mukaan se myös nimettiin. Näitä perhosia ei tunneta mistään muualta kuin Kazakstanista.

Lajit kestävät erittäin hyvin kuumia aavikko-olosuhteita. Paahteesta huolimatta ainakin Ustyurtia zygophyllivora -lajin koko elinkierto tapahtuu maan päällä.

– Useimpien aavikkoperhosten toukat hakeutuvat maaperään päiväksi, ja nousevat yöllä syömään kasveja. Tämän lajin toukkia voi löytää kasveista päivällä, ja sen toukat koteloituvat näkyviin, eivätkä maan alle, kuten aavikkolajit yleensä. Poikkeuksellisesti myös aikuiset perhoset ovat päiväaktiivisia, kertoo lajeja maastossa havainnoinut Kari Nupponen.

Tutkimus perustuu aasialaisten perhosten levinneisyyttä kartoittaneen Kari Nupposen tuottamaan aineistoon ja on tehty yhteistyössä Oulun ja Venäjän Tiedeakatemian tutkijoiden kanssa.

Alkuperäisjulkaisu: Kaila, L., Nupponen, K., Gorbunov, P. Y., Mutanen, M., & Heikkilä, M. 2019: Ustyurtiidae, a new family of Urodoidea with description of a new genus and two species from Kazakhstan, and discussion on possible affinity of Urodoidea to Schreckensteinioidea (Lepidoptera).  Insect Systematics & Evolution, 1 (aop), 1-28.

Lisätietoja: