Rengastus ja persoonallisuustesti – näin tutkijat selvittävät, miten rytikerttunen oppii

29.8.2019
Biologit kahlaavat rantaruovikossa selvittämässä lintujen tapaa ajatella.

Suomen lyhyt kesä pitää sekä rytikerttuset että niitä tutkivat biologit kiireisinä. Kahden kuukauden aikana lintujen pitää löytää rehevä ruovikko ja kumppani, rakentaa pesä ja kasvattaa poikaset ennen kuin ilmat kylmenevät ja linnut palaavat Afrikkaan.

Tutkijat koettavat puolestaan löytää pesät, pysyä kartalla poikasten kehitysasteesta, pyydystää rytikerttusvanhemmat hetkeksi verinäytteitä ja persoonallisuustestejä varten sekä rengastaa poikaset.

Lopuksi biologien pitää vielä testata muovisen tekokäen avulla, oppivatko linnut tunnistamaan uhkia naapureidensa käyttäytymistä seuraamalla.

Linnut, kalat ja hyönteiset viihtyvät

Pääsimme lintututkijoiden mukaan Espoon Hyljelahteen seuraamaan rytikerttusten elämää. Ainoastaan vastarannan korkeat kerrostalot muistuttavat, että nyt ollaan pääkaupunkiseudulla.

Idyllisen merenlahden rannoille on käynyt samalla tavoin kuin muuallakin Itämeren rannoilla: meri rehevöityy, lämpötila nousee ja ranta alkaa täyttyä ruovikosta. Ruovikko voi tuottaa harmia veneilijöille ja kahlaajille, mutta rytikerttusten kannalta rantaruovikko on hyvä paikka, samoin suojaa etsiville pikkukaloille.

— Täällä näkee myös paljon kauriita ja sudenkorentoja, apulaisprofessori, ekologi Rose Thorogood kertoo. 

Poikasen ääniä ja varoitushuutoja

Tutkijatohtori Edward Kluen virittää verkon rantaruovikkoon lähelle rytikerttusten pesää. Hän yrittää houkutella lintuja soittamalla erilaisia lintuääniä verkon taakse kätkemästään kaiuttimesta.

— Jos koiras on hyvin aggressiivinen, soitan sille koiraan laulua, ja lintu lentää suoraan verkkoon. Naaraat ovat hieman hankalampia. Niille soitan vaikkapa poikasen kerjuuääntä tai jotain varoitushuutoa.

Joskus nämäkään kikat eivät riitä. Linnut ovat tutkijaa nokkelampia ja lentävät verkon yli, ali ja sivuitse. Suurin osa kuitenkin jää pyydykseen.

Afrikasta Suomeen pesimään

Kiinni saaduista aikuisista rytikerttusista otetaan verinäytteet. Sitten verestä eristettyjä DNA-näytteitä vertaillaan näytteisiin muualta Euroopasta. Jos näytteet ovat kaikki hyvin samanlaisia, lintuja täytyy tulla Suomeen muualta Euroopasta.

Jos taas muiden eurooppalaisten rytikerttusten DNA-näytteet eroavat suomalaisista, se osoittaa, että suomalaiset linnut ovat syntyneet täällä ja että ne palaavat Afrikasta Suomeen lisääntymään.

— Se on ihmeellistä. Se tarkoittaisi, että lintujen pitäisi lentää yli koko Euroopan, joka on täynnä rytikerttusia, apulaisprofessori Rose Thorogood sanoo.

— Toisinaan, kun Ed on ottanut aikuisia lintuja kiinni, niillä on jo ollut renkaat eli ne ovat lintuja, joita rengastimme viime vuonna. Ja ne pesivät joidenkin metrien päässä siitä, missä ne rengastettiin.

Toisia lintuja Kluen on löytänyt 15 kilometrin päässä siitä, missä ne pesivät edellisenä vuonna.

Rohkeat hakeutuvat reunoille

Perimän lisäksi tutkijoita kiinnostaa rytikerttusten persoonallisuus. Eläinten käyttäytymistä mitanneissa testeissä on huomattu, että yksilöiden välillä on eroja, jotka pysyvät samoina, jos testin toistaa. Tämä vastaa persoonallisuuden määritelmää.

Vaikuttaisi siltä, että saman lajin yksilöissä on eroja. Amerikkalaistutkimuksessa seurattiin vuorisinikoiden alueelle levittäytyvää toista sinikkalintulajia, purppurasinikkaa. Ensimmäisinä vuorisinikoiden alueelle uskaltautuivat tavallista aggressiivisemmat purppurasinikat.

Useiden sukupolvien jälkeen seudulla alkoi esiintyä jo erilaisia lintupersoonallisuuksia ja kokonaisuus näyttää jo tavalliselta lintupopulaatiolta. Näin voisi tapahtua useilla liikkuvilla lajeilla. Uuden teorian mukaan levinneisyyden reuna-alueilla on enemmän uteliaita ja aggressiivisia yksilöitä, kun taas keskiosissa viihtyy kaikenlaisia persoonallisuuksia.

— Tai ehkä näin ei ole ja teoria on väärä, Thorogood toteaa.

Häkkikokeessa on ongelmansa

Rytikerttusten avulla tutkijat pyrkivät ymmärtämään, miten persoonallisuus vaikuttaa lintujen sopeutumiseen uuteen ympäristöön. Näytteenoton jälkeen vuorossa onkin persoonallisuustesti.

Lintu laitetaan kaksiosaiseen häkkiin. Ensin se saa rauhoittua hetken häkin ensimmäisessä osassa. Sitten osien välissä oleva seinä liu’utetaan pois ja lintu voi tutkailla häkin toista osaa. Tällä tavalla mitataan sitä, kuinka utelias yksilö on.

Jotkut kerttuset lennähtävät nopeasti häkin toiseen osaan, toiset pitemmän ajan kuluttua — tai sitten ne pysyttelevät mieluummin kokonaan tutulla häkin puoliskolla. Muutamien minuuttien päästä lintu päästetään ulos jatkamaan pesueensa ruokkimista.

Häkkitutkimisessa on ongelmansa, kun tutkitaan villejä lintuja: pitäisi voida todistaa, että yksilöiden käyttäytyminen pysyy samana kokeesta toiseen. Villilintujen elinympäristöt ovat niin vaihtelevia, että tutkijan on vaikea tietää, mitä tutkii.

— Ihannetapauksessa saisimme joitakin lintuja kiinni useaan kertaan, jotta näkisimme, että se, mitä me mittaamme, todella on persoonallisuuspiirre: että lintu todella on tai ei ole nopea tutkimaan uusia ympäristöjä, Kluen sanoo.

Tekokäki tutkimuksen avuksi

Biologit kaavailevat rytikerttustutkimusten laajentamista, jotta he voivat verrata suomalaisten rytikerttusten käyttäytymistä muualla Euroopassa asuviin lajisukulaisiin. Thorogoodin ryhmä toistaa vuosittain seuranta- ja persoonallisuustutkimukset.

Joka kesä kokeillaan myös jotain uutta tapaa testata sitä, miten rytikerttusten persoonallisuus vaikuttaa niiden kykyyn sopeutua uuteen ympäristöön.

Viime vuoden kokeessa tutkittiin, tunnistaako Suomessa ilman käkiuhkaa elänyt rytikerttunen muovisen tekokäen. Suomessa käet nimittäin loisivat muilla pikkulinnuilla ja jättävät rytikerttuset rauhaan.

Oppiiko lintu hyökkäämään?

Tänä vuonna vuorossa on ollut jotain haastavampaa. Sama muovinen käki on tuotu rytikerttusten pesän lähettyville, mutta tällä kertaa se on aseteltu vanhan pesän viereen. Sitten tutkijat ovat soittaneet nauhalta rytikerttusen hyökkäysääniä.

Sen jälkeen on seurattu, miten oikea rytikerttunen käyttäytyy, kun se seuraavan kerran näkee tekokäen. Jos se oppii seuraamalla naapureitaan, sen pitäisi toisella kerralla hyökätä käen kimppuun. Näin ei aina tapahdu. Alustavien tulosten mukaan suomalaisista rytikerttusista noin kolmasosa oppii seuraamalla tekonaapureitaan.

— Tämä on hyvin tärkeää, koska samantyyppisissä kokeissa, joita olen tehnyt muualla Euroopassa, noin kaksi kolmasosaa linnuista oppii naapureitaan seuraamalla, Thorogood sanoo.

Biologit tahtovat luontoon

Rose Thorogood on tehnyt kenttätutkimusta joka kesä maisterinopinnoistaan lähtien. Puskissa pyöriminen ei kyllästytä, päinvastoin.

— Täällä luonnossa saa niin paljon paremman kuvan siitä, miten linnut ajattelevat.

Edward Kluen kutsuu itseään suorastaan kenttätyöaddiktiksi. Työ käy kaikkialla, myös vaikeakulkuisissa maastoissa.

— Tämä rantaruovikko on oikeastaan aika mukava paikka. On muita paikkoja: joissakin kävellään syvällä mudassa ja koko ajan haisee mädiltä kananmunilta. Siihenkin kyllä tottuu.

Artikkelia varten on haastateltu myös tutkijatohtori Katja Rönkää.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/06/19.