Metsänkäsittelytoimenpiteet muuttavat metsäkasviyhteisöjä voimakkaammin rehevillä kuin karuilla kasvupaikoilla

Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä tehty laaja tutkimus osoittaa, että metsikön kasviyhteisö voi muuttua läpikotaisesti uudistushakkuun jälkeen, vaikka sen lajien lukumäärä ei juurikaan muutu. Muutos näkyy heinien ja ruohovartisten kasvien ilmestymisenä ja runsastumisena sekä tyypillisten metsälajien vähenemisenä tai häviämisenä heti uudistushakkuun jälkeen.

Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskus Luken tutkijat selvittivät, miten metsänhoidolliset toimenpiteet vaikuttavat lyhyellä aikavälillä ja vuosikymmenten saatossa metsän kasviyhteisöihin.

Tutkimuksessa käytettiin Luken keräämää koko Suomen kattavaa metsien kenttäkerroksen kasvillisuusaineistoa. Tämä ainutlaatuinen tietovaranto antoi tutkijoille mahdollisuuden kurkistaa yli kuudensadan metsäkoealan aluskasvillisuuteen kymmenen vuoden välein vuosina 1985, 1995 ja 2006.

Tutkijat laskivat kymmenen vuoden pituisten aikaikkunoiden läpi, miten paljon kunkin metsikön varvuista, heinistä ja ruohoista koostuva kenttäkerros muuttui vuosikymmenen aikana.

Lajien lukumäärä pysyi samana – lajit vaihtuivat

Tutkijat havaitsivat, että koealojen lajien lukumäärä pysyi suhteellisen vakiona kymmenen vuoden ajanjaksolla riippumatta siitä, milloin ja millaisin menetelmin metsää oli käsitelty. Tämä johtui siitä, että keskimäärin koealoille ilmestyi uusia lajeja lähes yhtä paljon kuin entisiä hävisi.

Helsingin yliopiston Research Centre for Ecological Change -tutkimusryhmän tutkijatohtori Elina Kaarlejärvi kertoo, että lajien häviäminen ja ilmestyminen olivat suurimmillaan uudistushakkuun jälkeen. Silloin erityisesti rehevillä kasvupaikoilla runsaina esiintyneet lajit korvautuivat toisilla lajeilla kymmenessä vuodessa. Uudistushakkuilla tarkoitetaan avohakkuita, siemenpuuhakkuita ja suojuspuuhakkuita.

–Kun kiikaroimme kymmenen vuoden aikaikkunalla eri-ikäisiä metsiköitä, uusien lajien saapuminen ja entisten häviäminen olivat yhteydessä valtalajien runsaussuhteiden muutokseen aina 60-vuotiaisiin metsiköihin saakka. Sitä vanhemmissa metsissä mustikka ja puolukka olivat nousseet yhteisöjen pysyviksi valtalajeiksi, eivätkä kymmenen vuoden aikana saapuneet uudet lajit enää muuttaneet niiden valta-asemaa, jatkaa Kaarlejärvi.

Rehevillä kasvupaikoilla muutos on suuri – seurannaisvaikutuksia ei tunneta

– Kun metsä uudistushakataan, se tarkoittaa aluskasvillisuuden kannalta siirtymää vakaasta yhteisöstä muutosten aikaan. Rehevillä paikoilla tämä kestää useita vuosikymmeniä, tiivistää Luken tutkija Tiina Tonteri.

Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että mikäli uudistushakkuut lisääntyvät, metsäkasvillisuudessa yhä suuremman osuuden saavat muut kuin yleisimmät metsäkasvimme mustikka ja puolukka.

Research Centre for Ecological Change -tutkimusryhmää johtavan professori Anna-Liisa Laineen mukaan nopeilla ja kokonaisvaltaisilla muutoksilla kasvillisuudessa on hyvin todennäköisesti seurannaisvaikutuksia kasveista riippuvaisille eliöille ja ekosysteemin toimintaan, kuten ravinteiden kiertoon.

– Näiden ekosysteemivaikutusten tutkiminen on työn alla seuraavaksi. Pyrimme ymmärtämään mitkä tekijät muuttavat eliöyhteisöjämme. Tähän tarvitsemme luonnostamme kerättyjä pitkäaikaisaineistoja, painottaa Laine.

Artikkeli:

Elina Kaarlejärvi, Maija Salemaa, Tiina Tonteri, Päivi Merilä, Anna-Liisa Laine:

Temporal biodiversity change following disturbance varies along an environmental gradient.

Global Ecology and Biogeography. DOI: 10.1111/geb.13233