Kultapistiäiset elävät pääasiassa erakkoampiaisten ja petopistiäisten loisina ja ovat siten korkealla ravintoketjussa. Tällaiset ravintoketjun huipulle sijoittuvat eläimet ovat poikkeuksellisen herkkiä ympäristönmuutoksille, sillä ne tarvitsevat suuria ja vakaita saalis- tai isäntäeliöiden kantoja. Erikoistuneiden loisten kannat ovat myös selvästi niiden isäntien kantoja pienempiä.
Suomessa elää viitisenkymmentä kultapistiäislajia, joista yhdentoista todettiin vähentyneen ajanjaksojen 1840–1967 ja 1968–2015 välillä. Samalla yksikään laji ei ollut merkitsevästi runsastunut. Erityisen voimakkaasti taantuivat paahteisen ympäristön kuolleesta puuaineksesta riippuvaiset, pienikokoiset ja jo valmiiksi vähälukuiset lajit. Nämä lajit ovat isäntiensä rinnalla kärsineet metsätalouden tehostumisesta ja vanhojen hirsirakennusten katoamisesta. Isäntäeläimet käyttävät kuolleen puun koloja pesäpaikkoinaan.
Avointen hiekkapohjaisten ympäristöjen lajit olivat taantuneet vähemmän, vaikka monet niistäkin ovat harvinaistuneet muun muassa ketojen ja hietikoiden umpeenkasvun seurauksena. Todennäköisesti tienpientareet ja sorakuopat ovat jossain määrin korvanneet menetettyjä elinympäristöjä.
Luonnontieteelliset kokoelmat käyttöön
– Väitöstutkimuksessani kultapistiäisten kannanmuutoksia oli mahdollista tutkia museokokoelmien avulla. Helpommin tunnistettavien ryhmien – kuten vaikka päiväperhosten – kohdalla kokoelmiin kertyy harvinaisia lajeja suhteessa enemmän. Kultapistiäislajit ovat kuitenkin usein vaikeita tunnistaa maasto-olosuhteissa ja siksi eri lajien edustajia päätyy kokoelmiin lähes samassa suhteessa kuin niitä löytyy luonnosta, kertoo tutkija Juho Paukkunen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.
Pohjois-Euroopan kultapistiäislajisto kartoitettiin osana tutkimusta ja samassa yhteydessä laadittiin määritysohjeet Pohjoismaiden ja Baltian maiden lajeille. Kartoituksessa löytyi 74 lajia, joista neljä oli Pohjois-Euroopalle uusia ja yksi, pohjankultiainen (Chrysis borealis), myös tieteelle aiemmin tuntematon.
Lajien tunnistuksessa käytettiin ulkoisten tuntomerkkien ohella myös mitokondriaalisen DNA:n sekvenssejä, joiden todettiin soveltuvan hyvin erityisesti kryptisten eli ulkonäöltään hyvin samankaltaisten lajien erottamiseen toisistaan.
– Kultapistiäiset ovat lämpöhakuisia hyönteisiä, joiden lajimäärä ja runsaus vähenevät nopeasti siirryttäessä pohjoista kohti. Onkin todennäköistä, että ilmaston lämpenemisen myötä Pohjois-Eurooppaan leviää tulevaisuudessa uusia lajeja etelästä, Paukkunen sanoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, että kultapistiäisille sopivien elinympäristöjen väheneminen ja niiden laadun heikkeneminen ovat vakava uhka monille lajeille. Kuolleiden puunrunkojen ja vanhojen hirsirakennelmien säilyttäminen aurinkoisilla metsänreunoilla ja maatalousympäristöissä hyödyttää kultapistiäisten lisäksi monia tärkeitä pölyttäjiä ja muita harvinaistuvia hyönteisiä.
FM Juho Paukkunen väittelee 14.12.2018 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta Flying jewels – Taxonomy and distribution of Northern European cuckoo wasps (Hymenoptera: Chrysididae). Väitöstilaisuus järjestetään Metsätalolla (luentosali 1, Unioninkatu 40).
Juho Paukkusen väitöskirja: Flying jewels – Taxonomy and distribution of Northern European cuckoo wasps (Hymenoptera: Chrysididae) https://helda.helsinki.fi/handle/10138/258648
Lisätietoja:
Juho Paukkunen
Museomestari
Helsingin yliopisto
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS
juho.paukkunen@helsinki.fi
050 318 2349